Blogistanian Finlandia 2013 voittajat

Blogistanian Finlandia

Kirjabloggaajat äänestivät vuoden 2013 parhaita kotimaisia kirjoja. Blogistanian Finlandia 2013 -kisaan osallistui 54 blogia (viime vuonna osallistui 44 blogia). Yhteensä 61 kirjaa sai ääniä (viime vuonna 47).

Äänestyksessä pystyi antamaan kirjoille 1–3 pistettä, ja pistepotti paisui 302 pisteen suuruiseksi (viime vuonna 260). Keskimäärin ääniä tuli siis vähän alle viisi kirjaa kohden ja iso osa kirjoista sai ääniä vain yhdeltä bloggaajalta.

Yli kymmenen ääntä keräsivät seuraavat kirjat:

Taivaslaulun voitto oli ylivoimainen: se nostettiin yhdeksässä blogissa ykköseksi ja sai ääniä yhteensä 18 bloggaajalta.

Aiemmin Blogistanian Finlandialla on palkittu Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja Katja Ketun Kätilö.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Taivaslaulu”Sieltä täältä lukemieni blogijuttujen perusteella osasin odottaa vaikuttavaa lukukokemusta, mutta kyllähän se kieltämättä sitten yllätti, että viime yönä yhden maissa luin kyyneleet silmissä kirjaa loppuun, sydän pakahtumaisillaan monista tunteista. Taivaslaulu ei ole kuitenkaan vain ”pelkkä” hieno tarina vaan se on mielestäni myös kirjalliselta kantilta tekstinä taidokasta ja ainutlaatuista.” – Järjellä ja tunteella

”Taivaslaulussa on oma rytminsä. Se on kielen ja tarinan rytmiä, Viljan ja Aleksin elämän rytmiä – ja se on myös lukijan rytmiä, joka elää Viljan ja Aleksin tarinaa. Olen harvasta esikoisesta näin vaikuttunut, harva kirja on koskettanut samalla tavalla.” – Lumiomena

Taivaslaulu on helposti yksi parhaista kotimaisista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut. Tietenkään kaikkien kirjojen ei ole tarkoituskaan antaa lukijalle näin paljon, mutta mielelläni lukisin lisääkin tällaisia isoja pieniä tarinoita.” – Sonjan lukuhetket

Kjell Westö: Kangastus 38

Kangastus 38”Westö luo upealla tavalla kuvaa paitsi teoksen ajasta, myös miljööstä ja henkilöistä. Romaanin henkilöhahmot ovat aitoja ja uskottavia, ja on helppo kuvitella mielessä 1930-luvun Helsinki.” – Kirjakaapin kummitus

”Olen odottanut hartaasti Kjell Westön uusinta kirjaa, jonka tiesin odottelevan minua syntymäpäivälahjapaketissa. Muutaman viikon maltoin hivellä kirjaa käsissäni, sitten oli jo ihan pakko päästä lukemaan – ja voi miten mainion kirjan Westö olikaan kirjoittanut! Aiempia napakamman, kauniin ja vahvatunnelmaisen teoksen, jota en yrityksistäni huolimatta pystynyt lukemaan rauhallisen säästeliäästi.” – Nenä kirjassa

”Missä kuljimme kerran oli niin järisyttävä kokemus, ehkä suurin lukemani. Eivätkä muutkaan Westön kirjat ole jättäneet kylmäksi. Jotenkin hän onnistuu aina viettelemään mukaan tarinaan niin elävästi, että tuntuu kuin itse eläisi mukana. Ja että tunnen juuri nuo ihmiset ja tiedän tasan tarkkaan, mistä nyt puhutaan. Vaikken tuntisi edes aikakautta, jota kuvataan.” – Kulttuuri kukoistaa

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Jokapäiväinen elämämme”Tunnen, miten Pelon kirja on kirjoitettu venäläisellä hengityksellä, kasteltu slaavilaisuuden virtaan, heitetty kuivumaan elokuun aurinkoon, tuoksuu päärynöiltä ja kirsikoilta, kantaa arbuusien mehutahroja, luettu tundran kukkiessa…Lukija syttyy aropaloon ja ihmettelee: Onko tämä huikea teos, tämä suomalaisen Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, kadonnutta unta vai slaavilaisuuden ydinmehua, ’venäläistä’ kerrontaa upeimmillaan. ” – Leena Lumi

Jokapäiväinen elämämme oli melkoinen lukukokemus, joka ei ole haihtunut mielestä vieläkään. Ällistyin sitä, miten suomalainen nainen kirjoittaa sellaisesta aiheesta ja vielä niin mielettömän väkevästi, upeasti suorastaan.” – Kirsin kirjanurkka

Jokapäiväinen elämämme on riipaiseva tarina yhden perheen kohtalosta. Sota-aika ja Stalinin teot tuhoavat tämän perheen, mutta samalla kirja on kuvaus rakkaudesta, kirjoittamisesta ja ihmisyydestä. Kirjan kautta saa hyvän kuvan runoilija Marina Tsvetajevasta, mutta minulle vielä kiinnostavampi oli hänen tyttärensä Ariadna Efron. Mielenkiintoinen, kaunis, riipaiseva romaani. Varmasti yksi vuoden hienoimpia ja mieleenpainuvimpia kotimaisia!” – Luettua

Kaikki ääniä saaneet kirjat

Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta
Anja Snellman: Pääoma
Antti Heikkinen: Pihkatappi
Asko Sahlberg: Herodes
Bo Carpelan: Yötä vasten
Christian Rönnbacka: Julma
Enni Mustonen: Paimentyttö
Erkka Filander: Heräämisen valkea myrsky
Hanneriina Moisseinen: Isä
Hannu Väisänen: Taivaanvartijat
Helena Waris: Talviverinen
Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta
J. Pekka Mäkelä: Alas
J.K. Johansson: Laura
J.P. Ahola ja K.P. Alare: Perkeros
Jari Tervo: Esikoinen
Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea
Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Juhani Karila: Gorilla
Kaari Utrio: Seuraneiti
Kari Hotakainen: Luonnon laki
Karo Hämäläinen: Ilta on julma
Kati Hiekkapelto: Kolibri
Katja Kallio: Säkenöivät hetket
Kirsti Ellilä: Kaivatut
Kjell Westö: Kangastus 38
Laura Save: Paljain jaloin
Leena Krohn: Hotel Sapiens
Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
Maaria Päivinen: Pintanaarmuja
Maarit Verronen: Varjonainen
Maija Muinonen: Mustat paperit
Marisha Rasi-Koskinen: Valheet
Mooses Mentula: Isän kanssa kahden
Olli Sarpo: Antipastoraali
Pasi I. Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Pekka Hiltunen: Iso
Peter Franzén: Samoilla silmillä
Petteri Hannila: Kaukamoinen
Pirkko Soininen: Murretut päivät
Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu
Riikka Ala-Harja: Reikä
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
S. Kola: Ruususen iholla
Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö
Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle
Tanja Kaarlela: Saara
Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
Tero Liukkonen: Vihreän lohikäärmeen kylä
Tiina Pystynen: Jos ei lintu laula sinulle, laula sinä linnulle
Tommi Liimatta: Rautanaula
Tua Forsström: Lokakuun iltana soudin järvelle
Tua Harno: Ne jotka jäävät
Tuija Lehtinen: Morsiuskamari
Tuomas Saloranta: Diplomaattinen selkkaus
Tuomas Vimma: Ruutukymppi
Tuula-Liina Varis: Että tuntisin eläväni
Ville Ranta: Kyllä eikä ei
Ville Virtanen: Hevosen taju

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...