Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö

Huomenkellotyttö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Anna on huomenkellotyttö, sillä hän on syntynyt sunnuntaiaamuna, kirkon huomenkellojen soidessa. Annan ollessa pieni Elena-äiti on sairastunut skitsofreniaan, ja Annan kasvaessa Elenasta tulee kirjailija, joka julkaisee runokokoelmia, romaaneja ja nuortenkirjan. Itsemurhayritykset ja lääkkeiden väärinkäyttö leimaavat kuitenkin hänen elämäänsä koko Annan nuoruuden ajan.

Sarianna Vaara tietää mistä kirjoittaa, sillä hänen äitinsä oli kirjailija Maria Vaara (1931–1992). Huomenkellotyttö kulkee niitä polkuja, jotka ovat Maria Vaaran kirjoja lukeneille tuttuja. Lääkkeitä, tokkuraa, itsemurhayrityksiä. Keskiviikon terapiakäynnit kaukana Oulussa. Alkoholiin taipuvainen miesystävä Voitto. Myöhemmin sitten naispuolinen elämänkumppani Kristiina. Mutta myös huumoria, mielikuvitusta, yhteisiä sanaleikkejä, elämän juhlistamista kolmivärisellä jäätelöllä.

Huomenkellotyttö on vaikuttava kirja. Se vyöryttää lukijan eteen kuvan erilaisesta lapsuudesta – niin erilaisesta, että Anna ei tunnu mitään niin toivovan kuin tavallisuutta. Kuitenkaan tarina ei ole toivoton: Anna valmistuu mielenterveyshoitajaksi, löytää miesystävän, elää omaa elämäänsä.

Uskoisin, että Huomenkellotyttö toimii lukukokemuksena hyvin, vaikka lukija ei tuntisikaan Maria Vaaran kirjoja, mutta meille niitä lukeneille se antaa todella mielenkiintoisen näkökulman tapahtumiin. Vaaran romaaneissa, erityisesti Kuuntele, Johanneksessa ja Toisessa hengityksessä, tytär Anu näyttäytyi enemmän tai vähemmän äitinsä sairauden uhrina, mutta Huomenkellotytön Anna ei sitä kuitenkaan ole. Äidinrakkaus kantaa kaikesta huolimatta.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...