”Poikani, elämä on tarkoitettu elettäväksi, ei ymmärrettäväksi.”
Sotavangin poika Arvo Myllymäki, julkisoikeuden emeritus professori, kirjoitti tämän romaanin kerrottuaan ensin vaikuttavassa tv-dokumentissa Matka isän luo pääpiirteittäin mitä sodan jälkeen, monen kymmenen vuoden jälkeen hänen syntymästään tapahtui. Jo dokumentissa tunnepuoli oli vahva väkisinkin, nyt romaanissa tunnesiteet voimistuvat.
Juhaniksi Arvo itsensä kirjoittaa. Äiti on Maria ja talossa sotavankitöitä paiskinut isä on Mihail. Vaasan seuduilla eletään ja asutaan. Rakkaudelle ei mitään voi, ei myöskään tulevalle erolle sodan jälkimainingeissa. Mihail on taas mennyttä miestä: sotavangin kohtalo on Venäjällä karu, melkein yhtä karu kuin alkuvankeus Suomessa Kerimäellä Riitasensuolla, missä kylmää kyytiä riitti.
Koulut käytyään Juhani päättää löytää isänsä; mahdotonta moinen olisi ilman valtakunnan päättäjiä, joihin kouluja käyneellä pojalla työnsä puolesta on suhteita.
”Ensin haemme isänne Neuvostoliitosta elävänä tai kuolleena.”
Liikuttunut tasavallan presidentti ilmoittaa Tamminiemessä nuorelle tutkijanalulle saatuaan tunnekuohusta oman päänsä järjestykseen.
’Itkin valtoimenaan, kun Suomen Punaisen Ristin edustaja soitti ja iloisena kertoi isän löytyneen elävänä.’
Kirjan mukana pääsemme Vaasaan, Ukrainaan, Siperiaan, Altaille, Viipuriin, sotaan ja sotavankeuteen Riitasensuolle, jota tylympää paikkaa ei voisi kuvitella ja josta Heikki Luoma on kirjoittanut romaanin nimeltä Surman suo jo aikoja ennen Myllymäen kirjaa. Ja ennen kaikkea pääsemme tunteisiin joita kova elämä koettelee, pehmentää lukijansakin perusteellisesti.
Ei kaiho kuitenkaan yli mene.
On herkkä kirja, on, tämä Vihan ja rakkauden päivät. Tietäähän tuon kun tekijä halusi väkisin häivyttää kaikki nämä asiat ja ennen kaikkea kätkeä kaikki tunteensa ulkopuolisilta vuosikymmenet – ryssänpenikkana kulkiessaan.
Sittemmin Arvo Myllymäki on julkaissut Kurileiri-tietokirjan erityissotavankileireistä Suomessa.