Miksi lähes kaikki naiset selviytyivät hengissä kesällä vuonna 1918 kolmisen kuukautta kestäneeltä Santahaminan vankileiriltä? Kirja kartoittaa punavankien selviytymisen syitä.
Aika monta keskitysleirikuvausta on tullut luetuksi, mukana myös suomalaisleiriltä, kuten Heinäveden seudulta Joni Joutjärven Valvojana naisten erityistyöleirillä -kirjadokumentti äitinsä päiväkirjoista, jossa ihmisen raakuus ja inhimillisyys kulkevat käsi kädessä. Entä Martta Koskisen tapaus Ville Suhosen Ompelijattaressa?
Raadollista.
Virva Liski löytää yhden yleismaailmallisen selviytymisstrategian: ’väliaikaisperheet’.
”Ystävykset muuttuivat toistensa silmissä siskoiksi, äideiksi ja tyttäriksi. Empatiarinki laajeni ja kannusti tekemään kalliitakin uhrauksia ’sukulaisten’ selviämisen takaamiseksi. Leirisiskot ottivat toistensa selviämisen vastuulleen, jakoivat ruoan, puolustivat toisiaan leirihenkilökuntaa vastaan rangaistuksenkin uhalla, rohkaisivat toisiaan ja huolehtivat toisiaan fyysisesti, jos tämä sairastui. Leiriperheet olivat hyvin vastavuoroisia.”
Niinpä Santahaminan leirin ylilääkäri Sievers raportoikin: ”He näyttivät melkein kuin tytöiltä kesähuiveissaan, eivätkä lainkaan henkilöiltä, joilta on riistetty heidän vapautensa.”
Päällisin puolin kaikki hyvin. Aivan toisin kuin naapurileirillä Suomenlinnassa. Yhtenä apuna inhimillisten, läpi sormien katsovien vartijoiden lisäksi naisten selviytymisessä olivat saksalaismerisotilaat, jotka viis veisasivat suomalaiskomennosta ja säännöistä. Ruuansaanti ja yhteydenotot ulkopuolelle helpottuivat kummasti.
Virva Liski näyttää kyllä kuvan toisenkin puolen ja seurailee muutamien vangittujen naisten henkilökohtaisten näkökulmain kautta. Esillä on muiden muassa kirjailija Hilda Tihlän selviytymiskamppailu tämän omin muistiinpanoin ja kirjeenvaihdoin kansanedustaja Miina Sillanpään kanssa, jolta moni muukin vanki sai avun.
Kaiken kaikkiaan leirin lakattua ja yhdistyttyä Suomenlinnan vankileiriin, voitiin todeta, että leirillä päättyi neljän naisen elämä, mutta viisi uutta elämää alkoi siellä kolmen tyttövauvan ja kahden pojan synnyttyä leirillä.
Raskasta, mutta mielenkiintoista luettavaa empatian voimasta tarjoaa historiantutkija FM Virva Liski. Lukija joutuu melkoiseen urakkaan pysyäkseen tapahtumien pyörteissä sisällä. Niinhän näissä aina.