Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Fagerö on pieni saaristolaiskunta jossain päin lounaista saaristoamme. Sen ihmiset tuntevat toisensa ja ovat sopeutuneet karuihin oloihin hyvin. Kesäisin tavallista rauhaa hieman häiritsevät mantereelta tulevat mökkeilijät, ulkopuoliset, mutta heihinkin on jo totuttu. Saaristossa on kaikki hyvin, paremmin kuin mantereella.
Eräänä keväänä fageröläisten rauhaa kuitenkin häiritään. Rantaan ja luodoille alkaa ajautua tunnistamattomien ihmisten ruumiita ilman mitään henkilöpapereita tai muitakaan vihjeitä siitä, keitä he ovat, mistä he tulevat ja miksi. Fageröläiset eivät tiedä, miten tulokkaisiin pitäisi suhtautua, ja mielipiteet jakautuvat, kärjistyvätkin. Arki ei ole enää samanlaista kuin ennen. Muutos pelottaa.
Kovinkaan paljoa enempää ei Lars Sundin hienossa romaanissa Onnellinen pieni saari tapahdukaan. Juonta tärkeämmäksi muodostuu Fagerön yhdyskunnan ja sen jäsenten kuvaileminen pienine, rönsyilevine tarinoineen ja yksityiskohtineen. Kuullaan, miksi Posti-Janne on postimies jo toisessa polvessa, ja miksi hän tuntuu olevan poikkeuksellisen hyvin perillä kaikkien asioista. Mistä saapui kapakoitsija ja yrittäjä Kangeri perheineen, millainen mies on kunnanhallituksen puheenjohtaja K-D Mattsson, keitä ovat kallioilla kulkeva Celia ja Aspskärin kuningatar Judit. Sundin saaristo on jatkuvassa kesäisessä tihkusateessa meren suolaisten tyrskyjen määrätessä elämän rytmiä.
Pääasiallisena tutkimusaiheena Sundin romaanissa on yhteisöllisyys — mitä se pitää sisällään, ja ennen kaikkea mitä se sulkee ulkopuolelleen. Kaikki vieras, mantereelta tuleva, aiheuttaa epäilyksiä. Juorut leviävät nopeasti ja pilkkakirveet kolisevat. Fagerötä ei ole ilman fageröläisiä, jotka kyllä osaavat pitää kiinni oikeuksistaan.
Kuten aiemmin arvostelemani Sundin Pohjanmaa-trilogia, Colorado Avenue, Puodinpitäjän poika ja Erikin kirja, myös Onnellinen pieni saari on erittäin laadukasta suomenruotsalaista nykyproosaa. Lars Sund kirjoittaa persoonallisella ja mukaansatempaavalla otteella. Kuten mainittua, ei tässä romaanissa loppujen lopuksi kovin paljoa varsinaisesti tapahdu, mutta Sundin tarinointia ja anekdootteja luettuaan tuntee silti ymmärtävänsä aivan uudella tavalla saaristoa ja saaristolaisuutta.
