Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
’Joillekin synnyinmaa on tarjonnut routaa.’
Tuommoisen palasen poimin kirjailijan puolidokumentista; mielestäni tuo kuvaa täydellisesti kirjan teemaa eli muurari, sotamies, sotavanki, sosialisti Vilho Saarisen elinpäiviä.
’Ei kait ajatuksista vangita.’
Saarisen idealismi murenee kirjan myötä. Sotavangin poika, ryssän penikaksi haukuttu, emeritus professori Arvo Myllymäki tuntee Saarisensa. Myllymäki on kuvannut omaa taustaansa mieleenpainuvasti romaanissa Vihan ja rakkauden päivät sekä Suomen vankileirioloja Kurileiri-tietokirjassaan.
Huutolaispoika Vilho Saarinen, vailla arvoa, seikkailee ja sotii raa’asti ensin Espanjassa fasismia vastaan, sitten kotimaassa Neuvostoliittoa vastaan, vaikkei sosialismia vastaan oikeastaan mitään olekaan. Joutuen siinä välissä kestämään isänmaan kurituksen: Tammisaaren vankileirin, Valpon määräämän turvasäilön Köyliössä, josta rangaistuspataljoonassa lähetetään eturintamaan pikakiväärimieheksi. Luottoa siis mieheen silti löytyi, aseesta päätellen.
Eikä sotavankeuteen päätyminen tahallista ollut, kuten useamman muun rangaistuspataljoonalaisen, jotka loikkivat vastapuolelle. Pelastaessaan pikakivääri-Emmaa vihollisen käsiin joutumasta, kajahtaa käsky:
– STOI, RUKI VERH!
Siitä alkaa uusi seikkailu, poliittisen vangin vankileirielämä, missä sopivasti suuntautuneille poliittisille vangeille ruokaa riittää, myös työtä ja tiettyjä vapauksia. Lokoisat olot jopa tarjolla vastapalveluodotuksin.
Suomeen tullaankin sitten ilmojen teitä.
Mutta ei juonesta tämän enempää. Kirjoituksesta ja kerronnasta parin virkkeen verran: Kuivahkoa, asiallista kerrontaa, silti kumman läsnäolevan läheistä. Tiedemies Myllymäki on päässyt tiedon kahleista irti, ’irrottelemaan’, väljemmille vesille. Vesissä silmin sitten luetuttaakin, loppupuolta varsinkin.