Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pirjo Hassinen kuvaa romaanissaan kovasti tuttua ilmiötä: on oikeistopopulistinen puolue, jolla on karismaattinen johtaja ja paljon valtaa; hänen puolueessaan vaikuttaa myös jos mahdollista vieläkin oikeistoradikaalimpi henkilö, jolle maahanmuuton vastustaminen on keskeinen poliittinen agenda.
Tämä Popula-puolue tuli lukijoille tutuksi jo Hassisen vuonna 2012 ilmestyneessä romaanissa Popula, mutta siinäkin puolueen puheenjohtaja Jukka Kalmari oli lähinnä sivuosassa. Kovin paljon hän ei näyttämöä kuluta myöskään tässä uudessa kirjassa, vaan keskushenkilönä on Kaius, varakas vapaaherrana elelijä, joka on löytänyt vanhempiensa vintiltä vanhojen Hämähäkkimies-lehtien keskeltä Kalmarin nuoruuden päiväkirjan. Ja siitäpä sitten löytyykin asioita, jotka julki tullessaan kaataisivat ainakin Kalmarin korokkeeltaan eivätkä tekisi hyvää koko puolueellekaan, sillä sen verran raskaasti nuori Jukka on hölmöillyt. Kaius haistaa heti, että tässä on paljastuskirjan paikka, ja sitä laatimaan hän pyytää avukseen
ex-puolisonsa Katjan, ja pian kolmanneksi pyöräksi tulee myös reipasotteinen toimittaja Marke.
Kirjan työstäminen on paitsi yhteiskunnallinen myös syvästi psykologinen prosessi. Ex-puolisot joutuvat pohtimaan suhdettaan toisiinsa ja Katja myös nykyiseen puolisoonsa Artoon. Marke lähinnä toimii, ei niinkään pohdi, mutta hänkin joutuu vastatusten vaikeiden kysymysten kanssa.
Mielestäni tämän romaanin keskeinen käsiteltävä tunne on viha. Mitä oikein liikkuu Kaiuksen ja Katjan välillä? Mitä Katja todella tuntee ex-miehensä sänkyyn pyrkivää Markea kohtaan, entä miten hänen kärsivällisyyttään venyttää äärimmilleen kaikessa epäonnistunut yhteiskunnan elättinä venyvä ja vanuva Sari-sisko? Ja kuinka pohjattoman syvältä tuntuukaan se viha, jota Populan kannattajat tuntevat kaikkea outoa ja vierasta, erityisesti ulkomaalaisia kohtaan? Jukka Kalmarin nuoruudenystävä Jouni saarnaa vakaumuksen syvällä rintaäänellä:
”Miksi ihmisten suhteen ei noudateta samaa politiikkaa kuin vieraskasvien suhteen? Kaupungeissa jokainen jättiputki revitään juurineen, oikein talkoovoimin, samoin kurtturuusu ja palsami. Ettekö te näe millainen lupiini-ilmiö meille on tapahtumassa?!”
Näistä aineksista voisi tietysti syntyä jotain todella kielteistä, katkeraa ja pessimististä, mutta taitavana kirjailijana Hassinen on välttänyt yksinkertaisiin tunteisiin vajoamisen karikot. Ja itse asiassa kirjan viimeiset sivut henkivät tietynasteista optimismia ja sovinnollisuutta, joka ainakin lukijalle antaa toivoa – kunpa vain sillä toivolla olisi sijaa myös meidän todellisessa elämässämme!
