Anna Claybourne: Ihmeellinen evoluutio : Elämän tarina

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Evoluutio on aiheena mielenkiintoinen, mutta yllättävän harvoin sitä näkyy lastenkirjojen aiheena. Mieleen tulee lähinnä vuonna 2012 ilmestynyt Evoluutio, joka sitten palkittiinkin samana vuonna tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Ihmeellinen evoluutio : Elämän tarina on yhtä lailla kunnianhimoinen teos sekin. Aihe ei todellakaan ole niitä helpoimpia, mutta Anna Claybourne on onnistunut paitsi jäsentelemään tiedon hyvin selkeästi niin myös selittämään vaikeatkin asiat helposti ymmärrettävästi. Wesley Robinsin kuvitus tukee myös tekstiä hienosti ja kirja miellyttää heti ensi silmäyksellä.

Kirja on jaettu neljään osioon. Ensimmäinen osio käsittelee sitä, mitä evoluutio oikein on ja mitkä tekijät vaikuttavat siihen. Tästä ensimmäisestä osiosta löytyy myös yksi oikein miellyttävä yllätys. Kirja nimittäin ei unohda Alfred Russel Wallacea, joka kehitti luonnonvalintateorian itsenäisesti riippumatta samaan aikaan työskennelleestä Charles Darwinista. Näin ollen tutkimus julkaistiin tieteelliselle yhteisölle vuonna 1858 sekä Darwinin että Wallacen yhteistyönä, mikä tuntuu useasti unohtuvan. Toinen miellyttävä yllätys liittyy lukuun Evoluution eri lajit, joka onnistuu hyvin selkeästi esittämään, mitkä muut tekijät luonnonvalinnan lisäksi vaikuttavat evoluutioon, eli sukupuolivalinta, sukulaisvalinta, jalostus ja yhteisevoluutio.

Kirjan toisessa osiossa tutustutaan elämän pitkään historiaan ja miten kehitys on vähitellen johtanut aina meihin ihmisiin asti. Claybourne muistaa kuitenkin huomauttaa, että evoluutiolla ei tietysti ole varsinaista päämäärää muuttaa lajeja ”kehittyneemmiksi”. Siinä mielessä ihminen ei suinkaan ole ollut jonkinlainen evoluution päämäärä, eikä meitä voi myöskään pitää minään kehityksen huipentumana. Asia tuntuu aiheuttavan väärinkäsityksiä sen verran usein, että hyvä vain, että asiaan kiinnitetään erityistä huomiota.

Kolmannessa osiossa tutustutaan eliökunnan sukupuuhun ja miten kaikki lajit ovat lopulta toisillensa sukua. Kirjan neljäs osio puolestaan käsittelee erilaisia evoluution luomia sopeutumia, kuten esimerkiksi, miten lentokyky on itsenäisesti kehittynyt eri eläinryhmissä ja miten silmä on kehittynyt alkeellisesta muodostaan nykyisenlaiseen kamerasilmään. Varsinkin jälkimmäinen luku on kaikessa selkeydessään hienosti toteutettu.

Kaiken kaikkiaan Ihmeellinen evoluutio : Elämän tarina onkin poikkeuksellisen onnistunut ja vaikuttava kirja, joka onnistuu käsittelemään aihetta paitsi selkeästi niin mielenkiintoisella tavalla. Sanoisin jopa, että kirja on Maapallo hallussa : karttoja jotka kertova kaiken meistä ja maailmasta ohella tämän vuoden parhaita lasten tietokirjoja. Erinomainen teos, suosittelen!

Silmän kehitystä käsittelevä luku on selkeydessään hienosti toteutettu.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...