Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Siinähän kipuilet taas kirjasi kanssa: onko pakko lukea ikävistä asioista kun tarjolla olisi kevyempääkin!
Jokin se vaan näihin vetää, natsi-Saksoihin sun muihin kummallisuuksiin, kuten viimeksi Duret’n Diktaattorien naisiin. Pohjustukseksi katsoin tallenteelta Ylen lähettämän draamaelokuvan Adolf Eichmannin oikeudenkäynti, joka kertoo historiallisesta tapauksesta vuonna 1961, kun juutalaisten (myös mustalaisten, homojen ja niin edelleen) keskitysleirikuljetuksista vastanneen SS-everstiluutnantti Adolf Eichmannin oikeudenkäynti näytettiin television välityksellä ja natsien teot paljastuivat koko maailmalle.
Saksalaisjuutalainen filosofi Hannah Arendt (1906-1975) seurasi Israelissa paikan päällä Argentiinasta kidnapatun Eichmannin kuukausia kestänyttä oikeudenkäyntiä, joka päättyi hirttotuomioon. Arendt kirjoitti The New Yorker -lehdelle raportteja, tämän kirjan, jossa otti pohdintaan monia ihmisiä kuohuttavia asioita, kuten oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden (uhrin vai syytetyn puolustus keskiössä?) ja juutalaisjohtajien roolin (’Yleisesti ottaen juutalaiset käyttäytyivät upeasti. Ainoastaan johtajat epäonnistuivat’ – Theresienstadtin vanki) vainoissa ynnä muissa.
Arendt painottaa kirjoittaneensa oikeudenkäynnistä, siitä mitä tapahtui oikeudenkäynnin aikana 11.4.-2.12.1961. Niinpä kirjakaan ei käsittele juutalaiskatastrofin historiaa, totalitarismia, antisemitismiä, saksalaisten historiaa kolmannen valtakunnan aikana, ’puhumattakaan siitä että teos olisi teoreettinen tutkielma pahuuden olemuksesta’.
Keskipisteenä on ihminen, syytetty – jolla on yksilöllinen menneisyys, ainutkertaiset ominaisuudet ja omituisuudet ja käytös – kuten jokaisessa oikeudenkäynnissä. Syytetty ei voi olla yleissymboli jollekin aatteelle, syntipukki antisemitismille, totalitaristiselle hallinnolle tahi peräti ihmisen perisynnille.
Pahuuden arkipäiväisyys? Olen lukevinani sen niin, että Eichmann oli poikkeuksellisen uuttera, muttei ’ruvennut konnaksi’ tieten tahtoen Rikhard III tavoin. Uutteruus johti kummallisuuksiin, koska ’Eichmann ei yksinkertaisesti koskaan ymmärtänyt, mitä hän on tekemässä’. Virta vei. Kuka tahansa meistä voisi olla eichmann ’suotuisissa’ olosuhteissa. Pahuus ei ole synnynnäistä.
”Eichmann ei ollut tyhmä. Puhdas ajattelemattomuus – joka ei missään nimessä ole sama asia kuin tyhmyys – altisti Eichmannin sille, että hänestä tuli yksi aikakauden pahimmista rikollisista.”
Ei ihme jos Arendtin kirja aina ja aina herättää kohua ja vastalauseita. Ajankohtainen se pahuudesta puhuessaan on yhä, kun katsoo maailman menoa televisiosta joka ilta kello 20.30, vai mitä?
Kuunnelkaas tästä naisesta lisää vaikka radiosta.