Diane Ducret: Diktaattorien naiset

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tekijän kauna ja kateus tulivat ensimmäisenä mieleen kun kääntelin Diktaattorien naiset -kirjan sivuja. – Juorukirja, oli alkupäätelmä.

Loppupäätelmä oli ja on: – Kyllä ne naisetkin osaavat, julmia olla.

Ei muuta voi sanoa Maon leskestä Jiang Qingistä ja Ceaușescun puolisosta Elenasta. Itse diktaattorien toiminta ei päivänvaloa kestä, mutta ei noiden naistenkaan itsekkyys; minä edellä mennään koko ajan – kansalla on painoarvoa ja merkitystä ainoastaan puheissa:

“Eihän kansan suostumus ole loppujen lopuksi muuta kuin yksityiskohta, jonka voi ohittaa.”

Pitkin kirjan lukumatkaa joutuu lukijaparka pyörittelemään päätään ja ihmettelemään, onko todella noin kuin kirjan tekijä Diane Ducret kirjoittaa, ja uskottava on että noin on, sillä lähdeluettelo on pitkä, myös sopivasti epäilevä esimerkiksi Ceaușescujen kohdalla Ian Pacepaa lainatessaan: ‘Hänen kertomaansa on kuitenkin suhtauduttava mitä suurimmalla varauksella, mitä kaikki eivät ole muistaneet tehdä…’

Mutta kaiken kaikkiaan tarinat vallanmiehistä ja heidän naisistaan lienevät totta pääosin ja ovat kyllä kaukana tavan kadunmiehen seikkailuista ja sikailuista, rakasteluista ‘hullun lailla‘ kuten Mussolinin kohdalla on luettavissa.

Surkuhupaisin ilmestys on Keski-Afrikan keisariksi itsensä kruunaava Bokassa, voi veljet! Umpijuovuksissa kruunausta edeltävänä päivänä, pataljoonittain naisia, kansalaisten tappamisia, kannibalismia. Ei ihme jos de Gaulle torjui tämän Ranskan kapteenikansalaisen jo hyvissä ajoin: “Mikä idiootti, hänen kanssaan emme rupea mihinkään!” Valitettavasti Giscard D’estaing sotkeutui keisarin kauniiseen Catherineen.

Entä Maon kyltymättömyys, Stalinin kiittämättömyys! Ainoastaan poikamiehenä ikänsä pysynyt Portugalin Antonio Salazar saa lähes puhtaat paperit, ainakin kansa nosti hänet vielä vuonna 2007 Suurin portugalilainen -äänestyksessä kärkeen.

Mitä sitä mattinykäsistä sun muista pikkujulkkiksista Seiskasta lukemaan kun luettavissa on kahdeksan jykevämmän vallanmiehen holtitonta menoa!

Ovat siinä kansa ja kansakunnat kärsineet! Eikähän loppua näistä yksinvaltiaista näytä tulevan, katsoo itään eli länteen.

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...