Bruce Alexander: Sokea oikeus

Sokea oikeus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

1750-luvun puolivälissä Sir John Fielding uudisti yhdessä kirjailijanakin tunnetun velipuolensa Sir Henry Fieldingin kanssa voimakkaasti Lontoon poliisilaitosta. Oikeamielinen ja reilu Sir John toimi velipuolensa kuoleman jälkeen tuomarina Bow Streetin tuomioistuimessa huolimatta siitä, että hän oli jo nuorukaisena sokeutunut onnettomuudessa. Sir John on päässyt päähenkilöksi Bruce Alexanderin fiktiiviseen dekkarisarjaan 1700-luvun loppupuolen Lontoosta, jonka vetävä aloitus on Sokea oikeus.

Tapahtumat saavat alkunsa siitä, kun kertojana toimiva Jeremy Proctor saapuu 13-vuotiaana orpopoikana Lontooseen ja päätyy Sir Johnin tuomioistuimen eteen syytettynä varkaudesta. Sir John ottaa pojan holhokikseen, ja Jeremy osoittautuukin tarpeelliseksi apuriksi, kun Sir Johnin eteen tulee visainen tapaus: talousvaikeuksiin ajautunut lordi on tehnyt itsemurhan. Kovinkaan paljoa ei tarvitse työtä tehdä sen eteen, että Sir John havaitsee kyseessä olevan itsemurhan sijasta murhan, mutta syyllisten löytäminen onkin sitten jo toinen juttu.

Sokea oikeus on erinomainen dekkari. Sen jännitys säilyy aivan viime sivuille asti, kun Bruce Alexander vähitellen paljastaa uusia juonenkäänteitä. Sir John on myös hieno hahmo, oikea menneiden aikojen Hercule Poirot, joka terävyydellään vetää vertoja kenelle tahansa salapoliisille. 13-vuotiaan kertojan näkökulma on raikas ja empaattinen. 1700-lukulainen Lontoo ihmisineen ja rakennuksineen elää vahvasti kirjan sivuilla, vaikka ehkä välillä Alexander päätyykin jopa hieman turhankin paljon korostamaan ajankuvaa. Tätä oli mukavaa lukea! Suosittelen tutustumaan.

Sokea oikeus on myös lähtölaukaus Kirjavinkkien uudelle dekkarisarjalle Rikoksen ABC, jossa vinkkaan aakkosjärjestyksessä yhden dekkarin yhdeltä tekijältä kaikkia aakkosten kirjaimia kohden.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...