Tähtivaeltaja-raadin lehdistötiedote:
Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto parhaasta vuonna 2000 Suomessa ilmestyneestä science fiction -kirjasta annetaan Portti-kirjojen julkaisemalle Pasi Jääskeläisen novellikokoelmalle Missä junat kääntyvät.
On ilahduttavaa, että uuden vuosituhannen ensimmäisenä vuonna Tähtivaeltaja-palkinnon raati sai luettavakseen käännöskirjallisuuden rinnalla useita kotimaisia teoksia. Joista vieläpä kolme kamppaili palkinnosta aivan viime metreille asti.
Lopulta parhaimmaksi arvostettiin Pasi Jääskeläisen novellikokoelma Missä junat kääntyvät. Raatia miellytti ennen kaikkea kirjailijan käyttämä kieli, joka on sekä rikasta että tyylikästä proosaa. Aidosti omaperäisellä kirjailijanäänellään Jääskeläinen luo tarinoihinsa tunnetiloja ja atmosfäärejä, jotka vastustamattomasti kietovat lukijat pauloihinsa. Lisäksi kirjailijan idearikkaus on hämmästyttävä ja kaukana kaikesta tavanomaisesta.
Jääskeläisellä on erityinen taito nytkäyttää novelleissaan maailma pois totutuilta raiteiltaan niin, että siirtymä arkipäiväisestä science fictionin, fantasian ja maagisen realismin piiriin tuntuu täysin luontevalta. Tarinoiden logiikka on harmoninen ja visualisointi vangitseva. Intensiivinen kerronta välittää lukijalle kaikkien aistien kautta syntyvän kuvan niin ajasta kuin paikastakin, joka on melkein tässä vierellämme, mutta ei sittenkään aivan. Tuntuu kuin kirjailija olisi päässyt kurkistamaan jonnekin maailmamme kätkettyyn osaseen, jonne meillä muilla ei vielä ole avaimia.
Ihastuttavaa on myös se todellisuuksien loputon kirjo, jonka tässä novellikokoelmassa kohtaa. Silti lukija siirtyy tarinasta toiseen vaikeuksitta ja kokee jokaisen eteen tulevan mielikuvituksellisen vision raikkaana ja rehellisenä. Kiitos tästä lankeaa pitkälti Jääskeläisen kyvylle ymmärtää ja kuvata ihmisiä outojen tapahtumien keskellä. Tarinoiden inhimillinen syvyys ja psykologinen jännite takaavat sen, että kosketuspinta meitä kaikkia yhdistäviin universaaleihin tuntoihin ei katkea missään vaiheessa.
Teoksen eheys, jossa jokainen novelli säilyttää korkeatasoisuuden kaikissa fiktiivisen kerronnan osa-alueissa, on esimerkillisen kiitettävää. Pasi Jääskeläinen (s. 1966) on jyväskyläläinen äidinkielen opettaja. Missä junat kääntyvät on hänen esikoiskirjansa. Aiemmin hän on saanut seuraavat palkinnot:
- Atorox-patsas vuoden parhaasta kotimaisesta science fiction -novellista vuosina 1998, 1999 ja 2000.
- Tampereen Science Fiction Seuran vuotuisen novellikilpailun ykkössija vuosina 1995, 1996, 1997 ja 1999.
Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat: Toimittaja Hannu Blommila, kriitikko Toni Jerrman, kriitikko Vesa Sisättö ja kirjakuoriainen Eeva-Liisa Tenhunen.
(Missä junat kääntyvät on sittemmin ilmestynyt uutena laitoksena nimellä Taivaalta pudonnut eläintarha.)