Kuvastaja-voittaja 2011

Suomen Tolkien-seura ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakama Kuvastaja-palkinto on myönnetty Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjalle Harjukaupungin salakäytävät (Atena kustannus 2010). Lyhyelle listalle raati nosti myös Päivi Honkapään kirjan Taivaan paino (WSOY, 2010), Markku Soikkelin Kuninkaan tekijät (Vaskikirjat, 2010) sekä Ulla Viertolan Rautasynty (Mediapinta, 2010). Kilpailuun osallistuivat vuonna 2010 julkaistut suomalaiset fantasiakirjat selkeästi satukirjoiksi laskettavia teoksia lukuunottamatta.

Voittajakirjaa luonnehdittiin raadin piirissä seuraavasti: “Kotimaista reaalifantasiaa parhaimmillaan.” “Yllätyksellinen ja piti lukijan kiinni koko ajan.” “Kokonaisuus on kiehtova ja jossain määrin hämmentävä, jota lisää tarjotut kaksi loppua. Elokuvalainaukset viehättivät suuresti elokuvien ystävää.” “Jääskeläinen saa perisuomalaisesta ympäristöstä irti maagisia elementtejä, jotka kuitenkin vaikuttavat luontevilta ja täysin jyväskyläläiseen kaupunkimiljööseen kuuluvilta.” “Erityisen mielenkiintoisia ovat maagisen kaupunkioppaan kuvaukset. Jyväskylästä aukeaa aivan uusia puolia!”

Pasi Ilmari Jääskeläinen on ensimmäinen kirjailija, joka on voittanut Kuvastaja-palkinnon kahdesti. Vuonna 2011 Kuvastaja-palkinto jaettiin yhdettätoista kertaa.

Palkinto jaettiin Helsingin Kirjamessuilla 30.10.2011 klo 15.00