Tuija Lehtinen
Tuija Lehtinen (s. 12.12.1954) on suomalainen viihdekirjailija. Koulutukseltaan Lehtinen on luonnontieteiden kandidaatti ja pääaineenaan hänellä oli tilastotiede. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän työskenteli jonkin aikaa esimerkiksi toimittajana.
Lehtinen tuntuu olevan välillä teinityttöjen kirjailijan maineessa, mutta oikeasti hänen tuotantonsa on paljon monipuolisempi. Eri-ikäisille lapsille ja nuorille hän on kirjoittanut paljon, mutta kuitenkin sekä tytöille että pojille. Aikuisille hän on kirjoittanut viihderomaaneja. Lehtisen ensimmäinen aikuisten kirja ilmestyi vuonna 1984 ja ensimmäinen nuortenkirja kaksi vuotta myöhemmin.
Lähinnä tytöille suunnattuja Lehtisen kirjasarjoja ovat esimerkiksi päähenkilöidensä mukaan nimetyt sarjat Mirkka, Laura ja Rebekka. Pojille taas on suunnattu esimerkiksi Vintiöt-, Katuhaukat– ja Janne-sarjat. Monet kirjat eivät kuitenkaan kuulu mihinkään tiettyyn sarjaan ja niidenkin joukosta löytyy erilaisia kirjoja.
Yhteistä melkein kaikille Lehtisen kirjoille taas on se, että ne kertovat ihmisten tavallisesta arkielämästä. Kirjat eivät kuitenkaan ole samalla kaavalla tehtyjä, kun ”tavallisen elämän” voi määritellä niin monella eri tavalla. Lehtinen on tuottelias kirjailija ja julkaisee välillä useampia kirjoja vuodessa. Laatu ei kuitenkaan ole siitä kärsinyt, vaan teksti on aina sujuvaa.
Lehtiselle on myönnetty useita palkintoja, esimerkiksi kirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 1988 sekä Topelius-palkinnot Asvalttisoturi-kirjalle vuonna 1997 ja www.liisanblogi.net -kirjalle 2006.
(1.4.2012 – Veera – Kuva: Soppakanuuna / Wikimedia Commons)