Tuoni Myllylä ja Sari Sariola ovat kummatkin omalla tahollaan tunnettuja sarjakuvantekijöitä. Suomaat on heidän ensimmäinen yhteinen sarjakuvansa, joka tuo onnistuneesti yhteen kummankin rakkauden kauhutarinoihin.
Haastattelin tekijöitä sähköpostitse heinäkuussa 2024.
Olette kummatkin tunnettuja sarjakuvantekijöitä, mutta tämä on ensimmäinen yhteinen teoksenne. Miten yhteistyö alkoi ja jouditteko tekemään kompromisseja?
Olemme tunteneet toisemme aina vuoden 2010 Helsingin sarjakuvafestivaaleilta asti. Vuosien varrella Sari väritteli aina välillä Tuonin (ent. Tuomas) sarjiksia ja piirtelimme yhdessä. Vaikka molemmilla olikin omat projektinsa, taide-ja käsikirjoituskonsepteja puitiin usein yhdessä, kun keskinäinen ammatillinen arvostus tarjosi hyvän peilipinnan.
Nyt olemme olleet useamman vuoden naimisissa ja Fenlands syntyi kirjaimellisesti perjantai-illan saunassa käydyn keskustelun seurauksena. Aloimme pohtia, miksi emme ole tehneet kokonaista sarjakuvaa yhdessä ja juonen ranka kirjoitettiin samana iltana.
Käsikirjoitamme todella sujuvasti yhdessä, ainoa puoli joka vaati enemmän miettimistä oli taide. Oli nopeasti selvää, että Tuoni piirtäisi ja Sari värittäisi. Halusimme tyylistä hieman pehmeämmän kuin Tuonin yleisen piirtojäljen ja värien piti sopia siihen. Oikeastaan ainoat kompromissit tehtiin tässä kohtaa. Jouduimme kumpikin muuttamaan tyylejämme toisen työhön sopivaksi.
Suomaat sai alkunsa englanninkielisenä nettisarjakuvana. Oliko tämä teille luonteva valinta ja löytyykö lukeva yleisö nykyään helpommin netistä, vai puolustaako printti vielä paikkaansa?
Suomaat alkoi hassuna pienenä sivuprojektina. Kumpikaan ei tiennyt ehtisimmekö tai jaksaisimmeko tehdä sen loppuun. Siksi netti tuntui oikealta vaihtoehdolta. Nettisarjakuva paitsi on sellainen matalan kynnyksen julkaisukanava, myös mahdollistaa sarjakuvan leviämisen suomen ulkopuolellekin. Suomaat piirrettiin kuitenkin printtiin sopivana formaattina, jotta sen saattoi julkaista albumina halutessaan.
Suomaat on aika klassista goottilaista kauhua, jossa on myös ripaus lovecraftilaista kauhua. Mikä teitä innostaa ja inspiroi kauhussa?
Kauhu on kummankin lempigenrejä. Sen käyttäminen keskeisenä elementtinä seikkailusarjakuvassa oli helppo valinta ja kutitti sopivasti molempien luovaa puolta. Kauhuelokuvia pyörii säännöllisesti taustalla niin työssä kuin vapaa-ajallakin, Sari ei tosin pysty katsomaan oikeasti pelottavia juttuja tai unet jää pois, mutta Tuoni on puolestaan kauhun suurkuluttaja. Kosminen kauhu ja tuntemattoman pelko yhdistettynä eräänlaiseen arkirealismiin on klassisemman kauhun ohella iso innoittaja, joten ollut kahta kysymystäkään mitä genreä yhteinen sarjakuvamme olisi.
Aisling ja kissansa Caoimhín ovat siitä mielenkiintoisia päähenkilöitä, että hahmojen juuret ovat syvällä irlantilaisessa kulttuurihistoriassa. Varsinkin Aisling-nimellä on kiinnostava tausta, ja Aisling-runoudella on oma osansa Irlannin historiassa. Minkälainen oli hahmojen luontiprosessi, ja miksi halusitte juuri Irlannin osaksi päähenkilöiden taustaa?
Irlannin historia ja kelttimytologia on jotain, mitä on tullut vuosien varrella vähän molempia vastaan luku- ja muidenkin harrastusten myötä. Eivät Aisling ja Caoimhín kuitenkaan olleet mikään itsestäänselvyys hahmonluonnissa. Luomisprosessi tämän kaksikon kohdalla käytiin pitkälti juurikin saunan lauteilla, joten mitään kovin tarkkoja dokumentaatioita prosessista on mahdotonta löytää.
Kun ideoita päähenkilön suhteen palloteltiin edestakaisin, niin ajatusprosessi kai oli vähän sellainen, että koska halusimme tarinan Englantiin ja tehdä päähenkilöstä juurikin syrjitystä asemasta ponnistaan henkilön, niin kovaotteisen kolonisaation kohteeksi joutunut Irlanti oli luonteva valinta, etenkin kun olosuhteiden pakosta väkeä muutti paljon pois.
Nimeä etsiessä törmäsimme Aisling-nimeen ja sen historiaan ja se oli melko selkeä valinta siinä kohtaa. Caoimhínin taustatarina on, että halusimme sidekickiksi maagisen kissan, nimi sitten vaan vähän niinkuin solahti osaksi sitä.
Suomaan tarinan loppu lupaa jatkoa. Mitä voitte kertoa sarjakuvan jatkosuunnitelmista?
Toinen osa on jo pitkälti käsikirjoitettu. Toteutamme sen heti kun molempien aikataulut antavat periksi. Muumiotarinat ovat aina olleet kummallekin mieluisa aihe, joten seuraavaksi on siis luvassa mitä klassisinta kauhumateriaalia.
Entä mitä voitte paljastaa henkilökohtaisista tulevista projekteistanne?
Molemmilla nyt on aina jokin projekti menossa, loppuvuodesta Tuonin ja Tuuli Hypénin Jumala koneesta -albumin pitäisi valmistua ja uutta peikkosarjakuvaakin on työn alla. Sarilla on työn alla jatkoa Tiedän olevani ylipainoiseen, sekä lukuisia pienempiä taideprojekteja.
Kirjoittamisen ja kuvittamisen ohella, miten pidätte yllä luovaa inspiraatiota? Onko teillä rutiineja tai käytäntöjä, jotka auttavat pysymään inspiroituneina?
Keskinäisen tarinasparrailun lisäksi kulutamme ihan suunnattomia määriä erilaisia fiktiota, pääasiassa elokuvia, kirjoja ja sarjakuvia, mutta sen lisäksi Tuoni myös pelaa säännöllisesti niin tietokonepelejä kuin perinteisempiä lautapelejäkin ja lukee myös paljon historiaa. Kaikki nämä ruokkii mielikuvitusta ja auttaa löytämään ideoita.
Molemmat ovat myös tehneet sarjakuvia ja muutakin taidetta rutiininomaisesti jo vuosia, ja se tuo eräänlaista varmaotteisuutta ja päättäväisyyttä painaa läpi niinäkin hetkinä kun homma vaatii istumalihaksia. Pelkän inspiraation voimalla ei kokonaista albumia pysty tekemään vaan tarvitaan pitkäjänteisyyttä.
Onko jotain mitä haluat suositella Kirjavinkkien lukijoille?
Sarjakuvallisesti molempia on innoittanut Mignolan Hellboy ja samaan universumiin sijoittuva P.B.R.D. Sarin seikkailua ja kauhuelementtejäkin yhdistelevä inspiraatio on Neil Gaimanin käsikirjoittama Sandman, Tuonin sydäntä lähellä on synkkä scifi ja fantasia, kuten Simon Royn Habitat tai Petri Hiltusen Praedor. Kirjapuolelta Tuonin inspiraationa ovat toimineet Kameron Hurleyn Bel dame -trilogia sekä Joe Abercrombien fantasiaromaanit. Molemmat pitävät Joe Hillin kauhutarinoista, niin romaanimuodossa kuin hänen käsikirjoittamissaan sarjakuvissa kuten Locke & Key.