Tommi Parkko on runoilija, luovan kirjoittamisen opettaja ja kustantaja. Korona-aikana Parkko tarttui toimeen ja uudisti kymmenen vuoden takaisen Kirjoita runo – opas aloittelevalle runoilijalle -teoksensa uuteen uskoon. Uusi teos Runoilijan työkalupakki on teoriaa ja käytäntöä yhdistelevä opas runojen kirjoittamiseen. Se soveltuu niin itsenäiseen opiskeluun kuin kurssikirjaksi.
Näin tässä tilaisuuden ja sopivan asiantuntijan, jolta kysyä runouteen liittyviä kysymyksiä. Haastattelin Parkkoa sähköpostitse huhtikuussa 2022.
Mistä tunnistaa hyvän tai huonon runon? Ainahan voi ajatella siltä kannalta, millaisen vaikutuksen joku runo tekee, mutta jos haluaa päästä oman ensireaktion tuolle puolen, mistä tunnistaa hyvän runon?
Kysymys on melko hankala. Riippuu myös siitä, missä kontekstissa asiaa mietin. Merkityksellisyyden kokemus on tärkeää minulle.
Jos runo ei tuo minulle mitään uutta ajatusta, tunnetta tai jos kieli tuntuu tavanomaiselta, se ei ole kovinkaan hyvä runo.
Opetuksen yhteydessä olen tottunut ajattelemaan niin, että hyvän runon tulisi tarjota monenlaisia lukemisen tapoja. Jos lukijan tehtäväksi jää dekoodata tekijän jokin tietty viesti eikä runossa ole muita viestejä, runo ei tarjoa useampia tulkitsemisen tasoja. Runo voi olla myös hyvä esimerkiksi siksi, että sen rytmi ja musiikki viehättää.
Runo voi olla monella tapaa hyvä, mutta myös monella tapaa huono. Kielen kliseisyys tekee runosta huonon, vaikka runossa olisikin jotain selkeästi sanottavaa.
Jos runo tuntuu merkitykselliseltä ja hyvältä, se myös sitä varmastikin on. Tämä taas riippuu lukijasta. Eri lukijat näkevät eri runot hyvinä.
Sanot esipuheessa, että omat näkemyksesi tulevat monissa kohdin esille. Mitkä kohdat ovat mielestäsi niitä, joissa joku on todennäköisimmin eri mieltä kanssasi?
Ajattelen niin, että tuossa kirjassa ikään kuin opetaan maalaamaan figuratiivisia maalauksia, kuten muotokuvia. Tämä ei usein riitä tämän päivän runouden odotuksiin. Kuvallisuus on tämän päivän runouden peruskeino, mutta sitäkin voidaan käyttää monella tapaa. Pyrin esittelemään kirjassa näitä perustapoja, mutta samalla todeta etteivät ne aina riitä.
Kuvallisuuden merkitys runoudessa on ehkä asia joka voi herättää vastustamista. Tai suhde kuvaan on runoudessa jatkuvasti ajankohtainen ja se voi tuottaa oppaani vastakarvaan lukemista. Tämä on kuitenkin hyvä asia. Runouden on hyvä olla lähtökohteisesti moninaista. Se, että oppaassa jouduin keskittymään johonkin tiettyyn poetiikkaan tai näkökulmaan, johtuu opetuksellisista syistä. Oppaassa olevat näkökulmat voivat antaa eväitä henkilökohtaisen poetiikkaan kasvattamiseen.
Yllätyin kirjassa esittämistäsi luvuista, joiden mukaan 1970-luvulla runokirjoja ilmestyi vuosittain vain muutamia kymmeniä ja nyt lähemmäs satoja, miltei tuhat. Millaisia ajatuksia nämä numerot herättävät? Minua tavallaan viehättää ajatus siitä, että voisi lukea kaikki vuoden aikana ilmestyneet runokirjat, mutta toisaalta isompaan joukkoon mahtuu rikkaammin erilaisia näkökulmia.
Todellakin, Kansalliskirjaston Fennica-tietokannan mukaan vuosittain ilmestyy 800–900 runokirjaksi luokiteltua teosta. Tästä määrästä vain osa näkyy lukijoille. Osa teoksista ovat kustantajien julkaisemia, osa omakustanteita, osa palvelukustanteita. Tärkeintä on kuitenkin se, onko kirjoja kustannustoimitettu vai ei. Usein sellainen kirja, jota ei ole lainkaan toimitettu, ei kanna taiteellisessa mielessä pitkälle.
Yhden vuoden aikana ilmestyneitä teoksia on käytännössä mahdoton lukea. Niistä ei edes saa tietoa kovinkaan helposti. Fennica-tietokantakin päivittyy viiveellä.
Suuri runoteosten määrä voi aiheuttaa runouden inflaatiota. Toisaalta on hyvä, että monenlaisia runoja ilmestyy monesta eri motiivista. Niin kauan kuin julkaisijat toimivat avoimesti viestittäen tekijöille kirjojen realistisista mahdollisuuksista, tilanne on ok.
Runokirjan julkaiseminen ei vaadi kovinkaan paljon rahaa. Toimitetun kirjan tekeminen on vähän kalliimpaa. Tavalla tai toisella on hyvä tehdä mahdollisimman paljon asioita käsikirjoituksen eteen ennen sen kirjaksi tekoa.
Vaikka runoutta julkaistaan todella paljon, puuttuuko suomalaisen runouden kentältä mielestäsi jotain? Onko jotain sellaista runouden alalajia, joka olisi Suomessa jotenkin aliedustettua ja jota suomalaiseen runouteen kaipaisit, joko kotimaisilta tekijöiltä tai käännösrunouden kautta?
Yleisesti ottaen käännösrunous on huonoiten edustettuna juuri nyt. Tästä syystä itselläni on käännösrunouteen erikoistunut kustantamo ja yritän tehdä asialle jotain.
Käännösrunouden osalta kaikkein vähiten huomiota saa nykyrunous, vielä elävien runoilijoiden käännökset. Meillä Suomessa tunnetaan melko huonosti eurooppalaista nykyrunoa. Kun nykyrunoteoksen julkaisee, se saa vain vähän huomiota ja myyminen on hankalaa.
Puhutaan, että runoutta lukeva yleisö on nykyään aika pientä ja koostuu pitkälti runoilijoista ja muista alanharrastajista. Oletko tästä samaa mieltä? Onko tämä ongelma? Voisiko tai pitäisikö asialle tehdä jotain? Kirjakaupoilta ainakin toivoisin vähän enemmän: ainakin Tampereella kirjakaupoista runoja on kovin vaikea löytää.
Runouden lukijakuntaa voisi aina saada suuremmaksi. Erikoista on se, että vaikka runoja kirjoitetaan paljon, niitä ei lueta samassa mittakaavassa.
Toisaalta runouden ympärillä on paljon yhteisöllistä toimintaa. Runous voi hyvin, kun on sille omistautuneita tekijöitä. Tämän porukan ei tarvitse olla suuri, kunhan se on halukas tekemään asialle jotain.
Kivijalkakauppoja voisi olla enemmän. Esimerkiksi Tampereella ei ole yhtään kauppaa, jossa kaikki kustantamoni runokirjat olisivat. Akateemisella voi olla niistä muutama. Helsingissä on vain vähän parempi tilanne. Turussa on muutama kirjakauppa, jonne kirjoja saa myyntiin.
Toisaalta – mikä runouden tilassa Suomessa nyt on erityisen hyvällä tolalla?
Yhteisöllinen toiminta on hyvällä mallilla. Runous ei ole kuolemassa millään tavoin.
Jos joku haluaisi päästä runouteen sisään lukijana, millaisia suuntaviivoja antaisit?
Kannattaa aluksi lukea sitä, joka puhuttelee välittömästi. Tätä kautta runon ilmaisu tulee tutuksi. Osa runoudesta on vaikeaa. Ei kannata aloittaa kaikkein vaikeimmista runoilijoista, ellei sitten ole jokin palo juuri vaikeata runoutta kohtaan.
Jos puolestaan antaisit yhden neuvon runoilijaksi haluavalle, mikä se olisi?
Kirjoita!
Mitä runokokoelmia haluaisit juuri nyt suositella?
Nyt vedän vähän kotiinpäin: Jaan Kaplinskin Ilta tuo takaisin kaiken (suom. Anja Salokannel ja Pauli Tapio, Parkko, 2021). Tämä käännösvalikoima on laaja ja se sisältää monenlaista runoa. Valikoiman kautta pääsee kiinni monenlaiseen runoon. Useassa runossa on myös jotain hauskaa.
Jos haluat lukea lisää Parkon ajatuksia, Kulttuuritoimitus haastatteli Parkkoa runouden kääntämisestä noin vuosi sitten: ”Runouden kääntäminen on mahdotonta, mutta siksi sitä pitää tehdä”, Tommi Parkko sanoo.
Parkon tuorein oma runokokoelma on Aviadorin vuonna 2019 julkaisema Hamilton-manaatin vaikea elämä.