Tiina Katriina Tikkanen on kaksi romaania julkaissut kirjailija. Esikoisteos Toinen silmä kiinni oli kiinnostava traumakuvaus. Tuorein romaani Ei mitään hätää sukeltaa nelikymppisen pariskunnan avioliiton kipupisteitä päin puhuttelevalla tavalla.
Haastattelin Tikkasta sähköpostilla marraskuussa 2023.
Mistä Ei mitään hätää sai alkunsa? Mitä kysymystä halusit lähteä sillä tutkimaan?
Olin jo pitkään halunnut kirjoittaa parisuhteesta, mutta en tiennyt, mistä näkökulmasta. Sitten, vähän yllättäen, Tainan ja Oskarin esihahmot syntyivät kirjoittamisen aineopintojen draamakurssin harjoituksessa, jossa piti keksiä päähenkilö, antagonisti sekä konflikti näiden välille. Kirjoitin pariskunnasta, ja konflikti oli se, että toinen haluaa lapsen ja toinen ei.
Käsikirjoituksen ensimmäisissä versioissa tutkin tätä lisääntymiskysymystä enemmänkin. Sittemmin minua alkoi kiinnostaa parisuhteen valtakysymykset ja erityisesti sen tutkiminen, millaista vallankäyttöä parisuhteissa esiintyy ja missä kulkee raja henkiseen väkivaltaan.
Mikä kirjan kirjoittamisessa oli helppoa, mikä vaikeaa? Miten tämän toisen kirjan kirjoittaminen erosi esikoisteoksesi kirjoittamisesta?
Oskarin ja lasten osuudet olivat helppoja kirjoittaa, mutta Tainan kanssa olin pitkään hukassa. Myöhemmissä versioissa alkuperäinen juoni, ristiriita lapsen hankinnasta, ärsytti. Ajattelin kirjoittaessani usein sanontaa, että kaunokirjallisuudessa juoni on vain tiellä. Siltä se minusta tuntui. Lopulta olin hyvin tyytyväinen, että sain sen pidettyä mukana niin, että se palvelee myös kirjan yhtä teemaa, eli miehen tahtoa hallita naista ja naisen ruumista.
Esikoisteoksesta tämän kirjan kirjoittaminen erosi monella tapaa. Kirjoitin Toinen silmä kiinni -kirjaa pidempään ja se oli aluksi yli 500 liuskaa pitkä. Tämä käsikirjoitus oli koko ajan aika napakan pituinen, mutta aikataulu oli myös paljon nopeampi. Hassua kyllä, molemmat ovat lukuaikapalvelussa yhtä pitkiä nyt valmiina äänikirjoina.
Työskentely erosi myös siinä, että esikoisteoksessa hyödynsin enemmän omia kokemuksiani, kun taas tässä Ei mitään hätää -käsikirjoituksessa lähdin liikkeelle hahmojen rakentamisesta.
Tuntuu selvältä, että jos kirjan nimi on ”Ei mitään hätää”, jollakulla todellakin on jokin hätänä. Miten itse koet kirjan otsikon? Kuka vakuuttelee kenelle, ettei hätää ole?
Joo, juuri näin minäkin ajattelen sen. Oskari vakuuttelee Otsolle ja Onnille ettei ole mitään hätää, vaikka hänellä itsellään on. Oskari kokee sisäistä turvattomuutta, mutta samalla hänellä on paineita olla parisuhteessa ”peruskallio”, joten hän yrittää rakentaa itselleen turvallisuudentunnetta kontrolloimalla kaikkea.
Olen viime aikoina sattumoisin perehtynyt kiintymyssuhdemalleihin. Se antoi oman tulokulmansa kirjan lukemiselle: Oskaria voisi hyvin diagnosoida kiintymyssuhteeltaan vältteleväksi. Oletko itse ajatellut asiaa tältä kantilta?
Kyllä, näin ajattelin! Palautin hahmon rakennusvaiheessa mieleen kiintymyssuhdeteorian. Siksi ajattelen, että takaumat Oskarin lapsuuteen selittävät hieman hänen käyttäytymistään.
Miten päädyit kirjan rakenteeseen? Se on kiinnostavampi kuin jos Oskari ja Taina olisivat vuorotelleet samanlaisina kertojina; nyt Tainan päiväkirjamerkinnät tuovat hyvin kontrastia Oskarin kertojanäänelle ja toisaalta Oskarin miespäteminen pääsee hyvin esille, kun Oskari toimii kertojana.
Kertomusta parhaiten palveleva rakenne olikin aluksi vaikeaa keksiä. Ensimmäisissä versioissa Taina ja Oskari vuorottelivat samantyyppisinä minäkertojina, mutta en saanut Tainan osuutta toimimaan, kunnes aloin saksimaan tekstiä reippaasti.
Kirjoitan itse päivittäin puhelimen muistiin tekstinpätkiä, ja yhtäkkiä keksin, että Taina kirjoittaa puhelimensa päiväkirjasovellukseen. Latasin sellaisen sovelluksen itsellenikin, mutta se oli teknisesti kömpelö, joten sittemmin olen pitäytynyt puhelimen muistiinpanoissa.
Kun keksin päiväkirjan, Tainan osuus muuttui ihanaksi kirjoitettavaksi. Ensin se oli vielä proosarunomaisempi, mutta muokkasin sitä pois, koska en halunnut että olisi liikaa kaikenlaista kikkailua.
Onko parisuhteessa väistämättä vallankäyttöä sen osapuolten välillä? Mistä tällaisten valtapelien synty suhteeseen mielestäsi kertoo? Kiehtovaa on myös se, miten varsinkin Oskari ajattelee olevansa erinomainen kommunikoija ja ”kaikesta puhutaan”-tyyppi, mutta käytännössä Oskarin ja Tainan välinen kommunikointi on kaukana ihanteellisesta.
Tämä on hyvä kysymys! Moni lukija on sanonut, että Ei mitään hätää -teoksen luettuaan on pohtinut omaa vallankäyttöään parisuhteessa. Ajattelen, että pitkässä parisuhteessa saatetaan joskus ajautua haitalliseen vallankäyttöön. Toisinaan se on täysin tietoista, toisinaan ainakin osittain tiedostamatonta. Parisuhteeseen vaikuttaa paitsi sen aikana tapahtuneet asiat, myös omat lapsuuskokemukset ja edeltävät parisuhteet.
Suhteeseen saatetaan rakastuneena lähteä laput silmillä ja sitten jatkaa niiden lappujen pitämistä vielä monta vuotta, koska olisi liian kivuliasta kohdata toinen rehellisesti, myös ilman omia kuvitelmia. Lisäksi lapset muuttavat parisuhteen dynamiikkaa. Pikkulapsivaiheessa parisuhde jää helposti taka-alalle.
Se, miten suhteessa viestitään, liittyy toisaalta kiinteästi vallankäyttöön. Oskari tuntuu haluavan jyrätä suhteessa rationaalisella miesjärkevyydellään. Jännä juttu, miten miehinen tunteilu onkin usein onnistuttu kätkemään täyspäisen rationaalisuuden naamion taakse. En tiedä, oliko tässä nyt varsinaisesti mitään kysymystä, mutta lienet kohdannut tämän turhauttavan ilmiön kyllä, sen verran hyvin Oskari sitä kuvaa.
Joo, tämä tunteiden piilottaminen rationaalisen miesjärkevyyden taakse näkyy mielestäni muuallakin kuin parisuhteissa, esimerkiksi politiikassa ja työelämässä. Sitä halusin tuoda esiin tässä tarinassa. Se on samaan aikaan todella valitettavaa mutta myös hieman koomista.
En halua spoilata lopetusta, mutta kiinnostaa silti: miksi päädyit lopettamaan kirjan tavalla, jolla sen lopetit?
Heräsin yhtenä aamuna, avasin läppärin ja tarinan viimeinen osuus vain soljui paperille (näytölle) melkein itsestään. Tiesin, että tässä on nyt lopetus, lapsille pitää jäädä viimeinen vuoro. Halusin viimeisessä osuudessa kuvata sitä, millaisena vanhempien sekoilu voi lapselle näyttäytyä.
Salainen toiveeni oli, että lukijalle jäisi lopetuksesta vähän samanlainen fiilis kuin lapsille saattaa jäädä vanhempiensa sekoilusta. Mitään selitystä ei tule, mutta seuraavana päivänä pitää mennä kouluun ja harkkoihin, jatkaa elämää.
Joko hauduttelet seuraavaa teostasi?
Kyllä! Puhelin on taas täynnä muistiinpanoja.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Luin viimeksi Silja Kejosen Äiti ja sylikoira -runoteoksen. Se oli upea! Suosittelen vierailua Valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla. Hilja Raviniemen ja Patricia Rodaksen näyttelyt tekivät minuun vaikutuksen.