Taru Salminen ja salamurhaajan tarina

Mikko – 5.6.2023

Eteläkorealainen trilleri Nainen ja veitsi on saavuttanut kansainvälistä suosiota erikoisena kuvauksena eläköityvästä palkkamurhaajasta. Korealainen yhteiskunta antaa tarinalle oman eksoottisen säväyksensä.

Kirja saatiin myös suomeksi, suoraan koreasta käännettynä. Teoksen on kääntänyt Taru Salminen, joka kuuluu harvalukuiseen joukkoon koreantaitoisia suomalaisia. Haastattelin Salmista sähköpostilla touko-kesäkuussa 2023.

Nainen ja veitsi
Taru Salminen

Ei taida olla tarpeen kysyä, miksi juuri sinä päädyit suomentamaan Naista ja veistä – onkohan muita koreasta kaunokirjallisuutta suomentavia ylipäänsä olemassa? Oliko Nainen ja veitsi sinulle aikaisemmin tuttu teos?

Muita koreasta kaunokirjallisuutta suomentavia ei tietääkseni ole. Toivoisin kyllä saavani kollegoita, jotta saataisiin nopeammin ja enemmän korealaista kirjallisuutta suomalaisten lukijoiden ulottuville.

Nainen ja veitsi ei ollut minulle aikaisemmin tuttu teos. Täytyy myöntää, että oma lukeminen on ollut todella vähäistä, kun ruuhkavuodet pukkaavat tosissaan päälle.

Millainen kirjoittaja Gu Byeong-mo on? Miten kuvailisit hänen tyyliään? Ilmeisesti hän on kirjoittajana keskittynyt pitkälti genrekirjallisuuteen?

Gu Byeong-mo kirjoittaa todella pitkin lausein: ne ovat usein kappaleen, joskus sivunkin pituisia. Luin yhden jutun hänestä, jossa hän sanoi haluavansa ihmisten viipyvän yhdellä sivulla pidempään eikä vain harppovan eteenpäin.

Kyllä, hän on ymmärtääkseni keskittynyt pitkälti genrekirjallisuuteen. Gun tunnetuin teos on The Wizard’s Bakery. Sitä ei ole valitettavasti vielä suomennettu.

On mielenkiintoista sinänsä, että pitkään kirjoittaneelta kirjailijalta tartutaan kirjaan tuotannon keskivaiheilta. Tunnetko Gu Byeong-mon tuotantoa laajemmin, osaatko arvella, miksi juuri tämä kirja herätti kansainvälistä huomiota?

En tunne sen laajemmin, mutta kenties kyse on siitä, että sen tyyppisiä korealaisia toimintatrillereitä ei ole tietääkseni aiemmin käännetty muille kielille. Lisäksi Parasiten ja Squid Gamen kaltaiset menestykset ovat tehneet tunnetuksi väkivaltaista, yhteiskuntakriittistä korealaista kerrontaa ja ehkä Naiselta ja veitseltä on odotettu jotakin samanlaista.

Mielestäni Nainen ja veitsi -teosta ei kuitenkaan voi niputtaa yhteen näiden kanssa, sillä siitä puuttuu esimerkiksi Parasiten koomisuus. Squid Gamea en ole uskaltanut katsoa, joten siihen en osaa teosta verrata, heh.

Mikä tämän kirjan suomentamisessa oli helppoa, mikä vaikeaa?

Teoksen sanasto oli aiemmin suomentamiini Kyoung-sook Shinin teoksiin verrattuna helppoa, kun ei tarvinnut miettiä, miten suomentaisi jonkin tietyn osan perinteisessä korealaisessa palatsissa tai muuta sellaista.

Vaikeaa oli kirjailijan tyylin suomentaminen niin, että suomalainen lukija ei tukahdu ylipitkiin lauseisiin mutta kuitenkin niin, että tietty lauseiden ketjuttamisen tunne säilyy.

Mitä korealaista kirjallisuutta haluaisit nähdä suomeksi käännettynä?

Esimerkiksi Nam-joo Chon romaani Ji-young Kim, born 1982 on ollut maailmalla suosittu ja voisi toimia Suomessakin.

Lisäksi Hye-jin Kimin The Good Ear voisi puhutella kaikenlaisia ihmisiä, jotka ovat kokeneet vaikeuksia elämässään, sillä teoksen hahmot ovat kaikki jollakin tavalla arpisia. Kirjan kaari kuvaa heidän paranemisprosessiaan, joka umpeutuu kauniisti lopussa.

Onko sinulla jotain uutta työn alla parhaillaan?

Kyllä, työstän nyt kesällä Han Kangin teosta vuodelta 2021, jonka nimi on 작별하지 않는다. Sitä ei ole käännetty vielä englanniksikaan, Google antaa sille englanninkieliseksi nimeksi ”I do not bid farewell” tai ”We Do Not Part”.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

K-pop on ollut jo pitkään pinnalla maailmanlaajuisesti. Itse suosittelen tutustumaan myös 1980–90-lukujen korealaiseen mies ja kitara -tyyppiseen musiikkiin. Yksi suosikeistani on Kwang-seok Kim, jonka laulut raastavat sydäntä, vaikka ei sanoista mitään ymmärtäisi. Tässä yksi esimerkki englanninkielisin tekstein.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.