Runoilija Sinikka Huusko on julkaissut kaksi runokokoelmaa. Ensimmäinen, Suolaruusu, kertoi Lolitan tarinaa uudesta näkökulmasta. Uusi kokoelma Kokonaan on kauttaaltaan vahvaa rakkausrunoa, voimakkaasti kuvitettua kieltä, joka jäi kiinnostamaan.
Haastattelin Huuskoa sähköpostitse tammikuussa 2023.
Mistä Kokonaan sai alkunsa? Mitä halusit sillä sanoa?
Kokonaan-kokoelma sai alkunsa ihan omakohtaisista kokemuksista, hurjista rakastumisista, joihin sananmukaisesti heittäytyy pitelemättä mukaan ihan kokonaan, ja se ei ehkä ole sitä maltillisinta ja järkevintä rakkautta vaan siinä on mukana jonkinlainen limerenssin katkuinen tuhon piirre.
Millä tavalla Kokonaan rakentui? Muodostuiko se alusta pitäen selkeänä kokonaisuutena, vai kasautuiko se yksittäisistä runoista? Mikä tämän kokoelman tekemisessä oli helppoa, mikä vaikeaa? Miten prosessi erosi Suolaruusun synnystä?
Kokoelma rakentui hitaasti kolmen vuoden aikana kirjoitetuista yksittäisistä runoista, rakastuneisuuden tilassa, jossa kuitenkin miltei huomaamattaan kirjoittaessaan ennustaa sen hetkisen rakkaussuhteen päättymistä, ja siitä seuraavaa klassista epätoivon ja tuskan tilaa.
Hyvin vaikeaa oli huomata olevansa rakkausriippuvainen ihminen, joka kehittää valtavan kaipuun rakastettuunsa vaikka yksittäisestä pienestä korviin osuneesta sävelestä tai asfalttiin musertuneesta hengityssuojasta.
Kirjoittamisprosessi oli vaikeampaa kuin Suolaruusun kirjoittaminen, sillä nyt oli kyse omista tunteista. Suolaruusussa puhui joko Lolita tai Humbert, en minä, ja teemaa oli siksi helppo noudattaa.
Kokoelman aihe on hyvin perinteinen: kirjoitat rakkaudesta. Millaista on tarttua näin perinpohjaisen käytettyyn aiheeseen? Vai onko se laajasti käytetty juuri siksi, että siitä voi ammentaa loputtomasti?
Miksi kirjoitan rakkaudesta? Aihe on sellainen mistä voi, niin kuin sanoit, ammentaa loputtomiin ja rakkaudestahan Suolaruusukin kertoi. Aihe on aina läsnä meissä kaikissa, hyvänä, pahana, loistavana, tuhoavana ja parhaimmillaan pohjana ja turvana kaikelle muulle. Luultavasti tulen aina kirjoittamaan rakkaudesta, koska se on ollut ja tulee olemaan määräävä elementti elämässäni.
Käytät värikkäitä kuvia teksteissäsi. Takakanteenkin on nostettu se herkullisin: ”riehuu kuin tappamisen makun päässyt keiju lähteen äärellä”. Mistä tämä ihastuttava keiju ilmestyi?
Kirjoittaessani näen selkeästi visuaalisia kuvia, esimerkiksi ”tappamisen makuun päässeistä keijukaisista” ja miltei aina runot saavat alkunsa päässä läikkyvästä kuvasta ja ilman niitä tuskin runojakaan syntyisi.
Mikä on suhteesi runollisuuden lausuttavuuteen ja kuvallisuuteen? Et käytä teksteissäsi erityisemmin typografisia konsteja, tekstisi on sillä tavalla suoraviivaista. Mitä runon rytmi ja ääneen lausuminen merkitsee sinulle?
Lausuttavuus, se on hankala kysymys. Lausuminen on minulle vaikeaa, yleensä vaan ”luen” tekstejäni ja tarkoitus olisi opetella lausumaan niitä. Pelkkä lukeminen on helppoa, voi kuvitella lukevansa kenen tahansa tekstejä, lausuessa jos sen osaa, joutuu palaamaan kirjoittaessa syntyneeseen tunteeseen joista on jo etäännyttänyt itsensä.
Runojen rytmi ja lausuminen on vaikeita asioita jotka haluan vielä oppia kunnolla. Typografiaan en kiinnitä paljon huomiota, sekin voisi olla vielä oppimisen arvoinen asia!
Vielä keijukaisista, en todellakaan tiedä, mistä ne ilmestyivät kokoelman kirjoittamisen aikana, romantikkona ajattelen niiden ilmestyneen niin sanottuna taivaan lahjana.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Kirjavinkkinä suosittelen Tarja Roinilan suomentamaa Roland Barthesin kirjaa Rakastuneen kielellä. Teos on aina toiminut itselleni humoristisena järjen äänenä.