Nuorten fantasiakirjoihin toistaiseksi erikoistuneen Sini Helmisen ura käynnistyi neliosaisella Väkiveriset-sarjalla. Sitä seurasi Lujaverinen-trilogia, jonka aloitti vuonna 2021 Hurme, jatkoi vuonna 2022 Sysi ja saattoi nyt keväällä 2023 päätökseen Kalma.
Young adult -yleisölle eli vähän vanhemmille nuorille ja aikuisille suunnattu trilogia yhdistelee kauhuelementtejä, kansanperinnettä, opiskelijaelämää, sateenkaarevaa romantiikkaa ja mustaa huumoria oivallisella tavalla.
Haastattelin Helmistä sähköpostilla maaliskuussa 2023.
Mistä trilogia sai alkunsa? Mikä oli alkusysäys ja tarina, jonka tällä trilogialla halusit kertoa?
Lujaverinen-trilogia lähti liikkeelle nurinkurisessa järjestyksessä. Keksin ensin nimen Hurme ja ihmettelin, miten niin hyvää nimeä ei vielä ollut kukaan kirjailija käyttänyt. Melkein saman tien tuli myös ajatukset jatko-osien nimistä Sysi ja Kalma.
Heti ajattelin, että trilogian pitäisi edustaa tummasävyistä yliluonnollista romantiikkaa. Ensin ajattelin kirjoittaa vampyyreista, mutta tulin sitten siihen tulokseen, että kotimaisen mytologian lähestymistapa sopi minulle paremmin ja oli vähemmän kulunut.
Seelan ja Hallan hahmot syntyivät ensimmäisenä ja kun en meinannut saada selvää Hallan identiteetistä, aluksi säikähdin, koska pelkäsin, etten osaisi kertoa hänen tarinaansa. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja käytin kokemuslukijoita apuna, jotta saisin trilogiaan esiin myös muunsukupuolisen Hallan äänen oikealla tavalla.
Kuolema halutaan nykypäivänä siivota näkymättömiin ja ulkoistaa perhepiirin ulkopuolelle. Trilogiassa se on läsnä vahvasti, toisaalta hautaustoimiston ja sairaalan näkökulmista, toisaalta Hallan kalmahisen työn myötä (ja lopulta hyvinkin konkreettisesti). Mikä innosti kirjoittamaan kuolemasta tällä tavoin?
Kuolemaa on vaikea sivuuttaa, vaikka kuinka haluaisi ja väkivallalla mässäilevistä elokuvista huolimatta arkinen keskellämme oleva kuolema on vahva tabu. Se on aina ollut minulle pelottava ja kiehtova aihe. Jotkut sanovat, että pitää kirjoittaa pelkoa päin, ja ehkä juuri siksi minun oli pakko kirjoittaa siitä.
Oma äitini on puutarhuri ja hän on ollut aivan lapsuudestani asti töissä hautausmaalla ja itsekin olin siellä jo pienenä joskus auttelemassa. Äidiltäni olin myös kuullut muutamia makaabereja ja mustanhumoristisia juttuja, jotka inspiroivat minua Seelan ja Sepon käytännönläheiseen ja humoristiseen otteeseen työhönsä kalmojen parissa.
Mikä näiden kirjojen kirjoittamisessa oli helppoa, mikä vaikeaa?
Hahmojen ja dialogin kirjoittaminen oli ehdottomasti Lujaverinen-trilogiassa helpointa. Etenkin hötkyilemätön keski-ikäinen hautausurakoitsija Seppo ja Seelan sympaattinen ystävä Stepa alkoivat heti elää omaa elämäänsä. Vaikeampaa oli Hallan näkökulman kautta pyristellä eroon turhaan jokaista vastaantulijaa sukupuolittavasta katseesta.
Taustatutkimustyö hautaustoimiston arjesta, surutyöstä ja ruumiin hajoamisprosessista oli myös välillä rankkaa. Samoin käynti krematoriossa oli hieman karmivaa. Sometilini ovat alkaneet mainostaa minulle hautakiviä.
Tiesitkö heti alusta pitäen, että tästä tulee trilogia? Tähän mennessä tuotantosi sisältää kaksi kirjasarjaa, onko sarjamuoto sinulle luonteva tapa kirjoittaa?
Tiesin tosiaan alusta asti, että haluan tästä trilogian, vaikkakaan minulla ei ollut kovin tarkkaa käsitystä siitä, mitä sarjassa tulisi tapahtumaan. Ainoastaan kakkoskirjan Sysi lopun merkittävä käänne oli suunniteltu alusta asti.
Halusin tutkiskella kuolemaa eri näkökulmista eri kirjoissa, niin että kuolema tulee yhä lähemmäs: ensimmäisessä Hurmeessa käsitellään läheisen menettämistä, surua ja luopumista, Sydessä murhaa ja kuolemanpelkoa ja kolmannessa kirjassa Kalma tuonpuoleista ja itse kuolemaa.
Väkiveristen kohdalla kirjat syntyivät enemmän yksi kerrallaan, vaikka luontoteeman huomioiden onkin luontevaa, että siitä tuli neliosainen sarja, jossa jokaisella luonnonelementillä on oma kirjansa. Seuraavaksi olisi kuitenkin tarkoitus kirjoittaa yksittäinen teos, mutta saa nähdä, saanko pidettyä itseni kurissa.
Toinen kirjoillesi leimallinen piirre on niiden nojautuminen kansanperinteeseen. Väkiveriset-sarja enemmänkin, mutta Lujaverisessäkin mytologia ja kansanperinne vaikuttaa taustalla vahvasti. Mikä perinteissä inspiroi sinua kirjoittajana? Tuliko idea kalmahisista jostain perinteistä, vai ovatko ne ihan oma luomuksesi?
Rakastan perinteisiä fantasiahahmoja kuten lohikäärmeitä ja vampyyrejä, mutta olen lukenut paljon kotimaista kansanperinnettä ja halunnut tuoda omiin kirjoihini fantasialle suomalaisempaa leimaa. Minut itseni on nimetty sinipiikojen mukaan, joten olen aina tuntenut yhteyttä kotimaiseen mytologiaan.
Törmäsin myytteihin kalmahisista tutkiessani kansanperinnekirjoja Väkiveristen kirjoittamista varten ja minua ärsytti, kun Tuonelasta ja kalmahisista oli hyvin vaikea löytää tietoa. Lujaverinen-trilogiassa olen tehnyt omia valintojani, täyttänyt aukkopaikkoja ja sepittänyt omaa mytologiaa, mutta samoin kuin Väkiverisissä, osa loitsuista ja perinteistä on suoraan tutkimuskirjallisuudesta löytämääni. Esimerkiksi Hurmeessa tietäjän käyttämät konstit vainajien nostattamiseen ovat todella olleet käytössä, samoin Seelan ja Hallan käyttämä tapa kirkonhaltijan näkemiseen.
Minkä verran ja millä tavoin ajattelet kirjojesi kohderyhmää kirjoittaessasi? Suomessa käytetään pitkälti vielä vain ”nuortenkirja”-nimitystä, vaikka young adult -kirjoista puhutaan enemmän ja enemmän. Lujaverinen-kirjat voisi nähdä vähän new adult -genrenkin edustajana parikymppisten päähenkilöidensä vuoksi. Kustantamo on luokitellut nämä puhtaasti nuortenkirjoiksi, vaikka toisaalta kirjojen mainostetaan sopivan ”sekä nuorille että aikuisille”. Millä tavalla itse haluaisit kehittää tätä kuviota, pitäisikö olla jotenkin selkeämpää erottelua varhaisnuorten ja nuorten aikuisten kirjojen välillä?
Aloitin Elina Pitkäkankaan kanssa For YA -youtubekanavan sillä eetoksella, että halusimme ajaa näkyvämmin YA:n eli nuorten aikuisten kirjallisuuden asiaa. Välillä käytän nuorten aikuisten kirjoista itsekin selvyyden vuoksi sanaa nuortenkirja, mutta itse ajattelen YA:n tarkoittavan vanhemmille nuorille suunnattuja kirjoja (15–20-vuotiaat), jotka sopivat myös aikuislukijoille.
Suomessa ei valitettavasti varhaisnuorten kirjoja paljonkaan kategorisoida erikseen, vaikka kymmenvuotiaan ja kahdeksantoistavuotiaan kirja on hyvin eri asia. Lujaverinen-trilogia on YA:n ylälaitaa ja voisi sitä kutsua New Adult -kirjallisuudeksikin, vaikkakin kategoria on kai markkinoinnillisten vaikeuksien takia enimmäkseen hylätty englanninkielisessäkin keskustelussa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että myös aikuistuvat nuoret kaipaavat kirjoja opintojen ja oman elämän aloittamisesta ja ensirakkaudesta.
Osaatko tai haluatko jo kertoa, mitä sinulta on seuraavaksi tulossa?
Blogissasi mainitsit tekeväsi jotain aivan uudenlaista.
Minulla on tosiaan tekeillä aivan uudenlainen kirjaprojekti, jonka parissa jatkan ensi kesänä Kirjailijaliitolta saamani apurahan turvin. Enempää en suostu vielä sanomaan, kuin että se eroaa genreltään ja tyyliltään kaikesta aiemmin kirjoittamastani.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Luin juuri Magdalena Hain upean tuoreen kauhuromaanin Sarvijumala, ja Lujaverinen-trilogian ja aaveiden fanit varmasti haluavat lukea myös sen. Samaa Kuudennen aistin tunnelmaa on myös minua ja Haita vähemmällä huumorilla höystettynä Stephen Kingin kauhukirjassa Myöhemmin.
Addams Family on ollut yksi inspiraation lähteistäni Lujaveriseen, joten käytän nyt tilaisuuden suositella Addams Family -musikaalia (esitetään nyt kai Seinäjoella) ja samoin toisen innoittajani Beetlejuice-musikaalin soundtrackia.