Suomentaja Sanna van Leeuwen on harvinainen poikkeus Suomen kirjallisuuden kentällä: hän suomentaa hollannista. Hollanninkielinen kirjallisuus on heikosti tunnettua, mutta silloin tällöin Alankomaista ilmestyy jotain kiinnostavaa.
Yksi tällainen kirja on Hanna Bervoetsin Sopimatonta sisältöä, joka kertoo sisältömoderaattorien maailmasta ja siinä sivussa modernista työelämästä. Haastattelin teoksen suomentanutta van Leeuwenia sähköpostitse heinäkuussa 2022.
Miten Sopimatonta sisältöä päätyi sinun suomennettavaksesi? Kirjahan oli Alankomaissa kirjaviikon lahjakirjana, eli se on siellä tavoittanut ison yleisön.
Kirja päätyi minulle tavalliseen tapaan, eli suomalainen kustantamo oli ostanut oikeudet ja tarjosi työtä minulle.
Nämä kirjaviikon kaupanpäälliset saavat Alankomaissa aina paljon huomiota, ja kirjailijoille on kunnia saada kirjoittaa tämä lahjakirja. Yllättävää on, että tällä kertaa tämä kirja on saanut osakseen myös runsaasti kansainvälistä kiinnostusta.
Millainen käännöstyö Sopimatonta sisältöä oli? Mikä siinä oli helppoa, mikä vaikeaa? Millainen kielenkäyttäjä Hanna Bervoets mielestäsi on?
Bervoetsin kirjoitustyyli on hyvin persoonallinen eikä välttämättä helppo. Hän kirjoittaa pitkiä virkkeitä, joita saattavat katkoa parit kolmetkin kaksois- ja puolipisteet. Luultavasti minä-muodossa kirjoitettuun tekstiin on haettu siten tajunnanvirtamaisuutta. Myönnän, että olen suomentajana ottanut aika paljon vapauksia välimerkkien suhteen ja välillä katkonut virkkeitä, jos olen saanut tekstin suomeksi selkeämmäksi sillä tavoin.
Myös sanaston puolesta hän kirjoittaa railakkaasti, varsinkin dialogit ovat hyvinkin räväkkää tekstiä, ja suomentaja joutuu soveltamaan, jotta teksti kuulostaisi luontevalta myös käännöksenä. Bervoetsilla on myös nasevia toteamuksia, joita on herkullista suomentaa.
Kirjan aihe on hyvin ajankohtainen. Sisältömoderaattorien työstä ja siihen liittyvistä vaikeuksista on Suomessakin puhuttu, joskaan ei kovin paljon, vaikka suomalaisiakin tässä työssä on. Toisaalta kirja kuvaa modernia työelämää aika tylysti. Miten itse koit kirjan paikoin aika rajunkin aiheen?
Kun luin kirjan ensimmäisen kerran, ajatukseni oli: hyvänen aika, miksei tästä ole vielä kukaan muu keksinyt kirjoittaa?! Aihevalinta oli siis mielestäni erinomainen – mutta lukijana minusta kirja loppui kesken: olisin toivonut vähän selkeämpää vastausta muutamaan mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen.
Olen suomentanut aiemmin myös keskitysleireistä kertovia tositarinoita, ja moni kysyi esimerkiksi Eddy de Windin Pääteasema Auschwitz -kirjasta, eikö rankkojen aiheiden kääntäminen tunnu kauhean raskaalta. Ei minusta – osaan jollain tapaa etäännyttää itseni työstä niin, etteivät ikävät aiheet tule uniin.
Olet hollannista suomentavana osa varsin harvalukuista joukkoa. Hollanninkielisiä kirjoja ei muutenkaan suomenneta tiuhaan; meillä on vuosien varrella arvioitu kolmisenkymmentä suomennosta, eli kaikista kirjoista puhutaan noin kolmesta promillesta ja käännöksistä noin reilusta puolesta prosentista. Millaiselta hollanninkielisen kirjallisuuden kenttä sinulle näyttää?
Kieltämättä hollanninkielinen kirjallisuuskenttä on näyttänyt vuosikausia jotenkin tasaisen harmaalta, mutta viime vuosina sieltä on ilahduttavasti ponnahtanut myös kansainvälisiä bestsellereitä: Herman Koch, Hanna Bervoets, Ilja Leonard Pfeijffer, Marieke Lucas Rijneveld (kansainvälinen Booker-palkinto) ja uusimpien joukossa Gaea Schoeters…
Suomennettavaksi hollanninkielisistä maista valikoituvat oikeastaan vain kansainvälisesti kohahduttavat romaanit tai erityisen mielenkiintoiset tietokirjat. Koska suomalaiset kustantajat eivät lue hollantia itse, he ovat agenttien myyntimateriaalien ja meidän suomentajien kirjoittamien lausuntojen varassa ja ostavat oikeuksia siis varovaisemmin kuin vaikkapa englanninkielisistä maista tai Ruotsista. En nyt yhtäkkiä muista montakaan hollantilaista dekkaria tai viihderomaania, joita olisi käännetty suomeksi, sillä niitä kustantajat löytävät helpommin muualta.
Herman Koch lienee tunnetuimpia alankomaalaisia kirjailijoita Suomessa. Mitä muita alankomaalaisia tai hollanniksi kirjoittavia kirjailijoita suosittelisit?
Omista suomennoksistani haluaisin suositella varsinkin Ilja Leonard Pfeijfferin romaania Grand Hotel Europa. Muita suomentamiani kirjailijoita ovat Ida Simons (Tyhmä neitsyt), Renate Dorrestein, Eddy de Wind ja Kader Abdolah. Tietokirjapuolelta voisin mainita Rutger Bregmanin Hyvän historian sekä Joris Luyendijkin Rahan ruhtinaat, jotka on suomentanut Mari Janatuinen.
Sinulta on tulossa syksyllä Sarah Larkilta – nimestään huolimatta saksalaiselta kirjailijalta – Uuteen-Seelantiin sijoittuvan sarjan neljäs osa. Oliko tämä neljäskin osa edeltäjiensä kaltainen tiiliskivi? Oliko tähän maailmaan mukava palata taas?
Uusi kirja on paksuudeltaan paljon maltillisempi! Oikeastaan se on Valkoisen pilven maa -trilogian melko itsenäinen päätösosa, mutta siinäkin palataan Warden-McKenzien sukutilalle Kiward Stationille. Olin kyllä riemuissani, kun sain tietää, että sarjaan olikin yllättäen vielä jatkoa. Kiward Stationin hahmot olivat tulleet tutuiksi ja rakkaiksi vuosien mittaan, ja oli aivan ihanaa lukea, mitä heille ja seuraavalle sukupolvelle kuului Kiivilinnun kutsun jälkeen.
Mitä muuta sinulla on viime aikoina ollut työn alla?
Olen viimeistelemässä toista romaania Hanna Bervoetsilta. Lisäksi työn alla on ollut pakopelimysteerejä, kuvakirjoja lapsille sekä itse täytettävä kiitollisuuspäiväkirja. Neuvotteluja on käyty seuraavaksi tietokirjasuomennoksesta.
”Harvinaisen” kielen suomentajana minulla on se etu, etten ole vahingossa profiloitunut mihinkään tiettyyn lajityyppiin, vaan saan kyselyjä aivan laidasta laitaan, romaaneista lastenkirjoihin ja tietokirjoihin. Lisäksi olen auktorisoitu kääntäjä hollannista suomeen, eli käännän myös todistuksia ja muita virallisia asiakirjoja sekä erilaisia kaupallisia asiatekstejä.
Mitä olet pitänyt pakopelikirjojen suomentamisesta? Niissähän on omat konstinsa, etenkin jos alkuperäiset mysteerit nojaavat kovin vahvasti kielellisiin juttuihin. Olettaisin toki, että jos tiedetään, että tehdään kansainväliseen käyttöön, kovin tiukasti kieliasuun nojaavia juttuja pyrittäisiin välttämään. Mutta lienee silti tarkkuutta vaativaa työtä?
Täytyy tunnustaa, etten itse ole vielä uskaltautunut kokeilemaan varsinaisia pakohuoneita, mutta kaikenlaiset aivopähkinät ovat kivoja, ja pakopelikirja oli mukava haaste. Onneksi myös kielelliset pulmat kääntyivät tässä hyvin suomeksi. Vaikeinta oli arvioida, tuleeko tehtävistä liian helppoja tai vaikeita. Tosin suurimman osan alkuteoksen tehtävistä osasin itsekin ratkaista pahemmin pähkimättä, joten varmaan samalla tasolla liikutaan nytkin. Toinen mysteeri on vielä tulossa, toivottavasti se onnistuu yhtä hyvin!
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Nyt kun on kesä ja ihmiset voivat jälleen koronan jälkeen matkustella, oma kirjavinkkini on ottaa matkalle mukaan kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kyseiseen matkakohteeseen.
Itse lomailin Imatralla, missä vierailin Laila Hirvisaaren Kruununpuisto-romaanin tapahtumapaikoilla. Pariisiin voi ottaa vaikkapa Dan Brownin Da Vinci -koodin, Barcelonaan Ildefonso Falconesin Meren katedraalin ja omaan kotikaupunkiini Jyväskylään Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät.
Edellä jo pariin kertaan mainitsemani Ilja Leonard Pfeijffer käsittelee turismia jokaiselta mahdolliselta kantilta romaanissaan Grand Hotel Europa. (Varmaan voi jo arvata, että tuo teos oli minulle erittäin mieluisa ja haastava työ ja mielestäni myös erinomainen kirja!)
Sanna van Leeuwenin suomentamia teoksia Kirjavinkeissä.
