Kirjailija ja toimittaja Roope Lipasti tunnetaan laajasta tuotannostaan. Hänen yli kolmenkymmenen julkaistun kirjan joukosta löytyy kirjoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Palavan kaupungin lapset ja Rauniokaupungin lapset kertovat jännittävän Turun palon aikaan sijoittuvan seikkailukertomuksen. Palavan kaupungin lapset palkittiin 2023 Runeberg Junior -palkinnolla.
Haastattelin Lipastia sähköpostitse elokuussa 2023.
Sinut tunnetaan hyvin laajasta repertuaarista, kirjoitat sekä aikuisille että lapsille ja aiheitakin riittää laidasta laitaan. Mikä juuri Turun palossa aiheena kiinnosti sinua, ja miksi päädyit tekemään aiheesta juuri lastenkirjat?
Olen elänyt Turun suunnilla koko ikäni, joten kiinnostus paloon on sitä peruja: sehän näkyy edelleen siellä täällä kaupungissa, minkä lisäksi on hauskaa (ja masentavaa) miettiä millainen kaupunki olisi, ellei se olisi palanut. Alun perin kirjan piti tulla jo kymmenen vuotta sitten ja sen piti olla aikuisille, mutta samaan aikaan ilmestyi kirja Turun palosta, joten ajattelin, että pitäkää tunkkinne.
Jossain vaiheessa sitten oivalsin, että itse asiassa aihe sopisi mainiosti varhaisnuorille suunnattuun seikkailutarinaan. Palohan on hyvin rajattu ja kompakti tapahtuma, minkä lisäksi tietenkin dramaattinen ja jännittävä.
Peterin, Huldan ja Jaakon seikkailuissa kiinnitin huomiota moniin kiinnostaviin historiallisiin yksityiskohtiin. Aiheuttiko tarinan historiallinen tausta haasteita, ainakin lähdetyöskentelyä kirjat taisivat vaatia aika tavalla?
Historiallinen tarina vaatii aina jonkin verran taustatyötä ja minulle on tärkeää, että asiat olisivat suurin piirtein oikein ja tapahtumat mahdollisia. Tässä tapauksessa kuitenkin tunsin jo aihetta jonkin verran, joten se ei vaatinut ihan hirveitä.
Muutenkin ajattelen, että faktojen pitää olla oikein, mutta kirjailijan ei kannata ryhtyä historioitsijaksi, joka lukee kaiken mahdollisen ao. ajasta, sillä tärkeintä on tarina. Miljöö ja aika ovat kuitenkin vain tausta muulle, ikään kuin yksi sivuhenkilö.
Nykyään puhutaan paljon siitä miten lapset, ja erityisesti pojat, eivät lue. Lastenkirjailijana ja miehenä minkälaisia ajatuksia tämä on herättänyt sinussa, ja puuttuuko julkisesta keskustelusta ns. poikien näkökulma?
En usko, että poikien näkökulma mitenkään puuttuu: aikuiset puhuvat siitä jatkuvasti ja kyllähän pojille kirjoja kirjoitetaan. Pojat ovat varmaan aina olleet huonompia tai laiskempia lukijoita kuin tytöt ja nyt se vain korostuu. Itse asia (niin tyttöjen kuin poikien lukutaidon heikkeneminen) on tietysti äärimmäisen huolestuttavaa, koska ilman lukutaitoa ei pärjää maailmassa.
Lukutaidon heikkenemiseen pitäisi niin koulun kuin ennen kaikkea kotien puuttua raskaalla kädellä. Iltasatu on hyvä lähtökohta. Toki myönnän, että kännyköiden tenhoa vastaan on vaikea taistella. Mutta asian pitäisi olla ykkösprioriteetti kun koululaisista puhutaan.
Aika usein kuulee sanottavan miten lastenkirjallisuuden medianäkyvyys on nykyään huono, pitääkö tämä mielestäsi paikkansa ja jos pitää, niin miksi laadukaskin lastenkirjallisuus uhkaa jäädä katveeseen?
Aina kannattaa muistaa, että Astrid Lindgren, Tove Jansson ja Roald Dahl eivät saaneet Nobelia, vaikka heidän tuotantonsa ei todellakaan kalvennut useimpien nobelistien tuotannosta. Mutta he olivat lastenkirjailijoita. Eli lastenkirjallisuuden näkyvyys on ollut aina huono ja on sitä nytkin. Jossain määrin se on ymmärrettävää, mutta sääli toki.
Ennen kaikkea toivoisin, että sellainen kirjallisuus, joka kiinnostaa lapsia – ei siis sellainen, joka aikuisten mielestä on ”laadukasta” – saisi näkyvyyttä. Sitä kautta sitten voisi herätellä vanhempia hankkimaan kirjoja, jotka kiinnostavat heidän jälkikasvuaan.
Tästä tuli mieleen miten nykypäivänä monien kirjailijoiden odotetaan olevan aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja muissa julkisissa yhteyksissä. Miten koet tämän roolin suhteessa perinteiseen kirjoittamiseen? Onko sosiaalinen media sinulle kirous vai siunaus?
Itse olen hyvin sinut somen kanssa ja mielestäni kaikenlainen julkisuus on tärkeää kirjailijalle – se on toinen asia muuttuuko se sitten kirjamyynniksi, mutta yritettävä on. Kaiken perus on tietenkin tarina ja sen täytyy olla kunnossa, mutta pelkkä hyvä kirja ei yleensä riitä, vaan tarvitaan myös nostetta, joka voi tulla sitten tuurilla, somella tai vaikka sillä että saa jonkin palkinnon.
Lastenkirjallisuuden kohdalla itse asiassa vähemmän näin, koska lapsille ei paljon paina se, jos kirjailijan naama on tuttu Hesarista. Toisaalta heille voi merkitä se, jos kirjailija on tuttu TikTokista.
Mitä olet tällä hetkellä tekemässä, tiedätkö jo seuraavan kirjasi aiheen?
Viimeistelen juuri aikuisille suunnattua 30-vuotisesta sodasta ja sen Turkuun saakka iskevistä laineista kertovaa kirjaa nimeltään Luutnantti Ströbelin istumajärjestys. Eli Turku on jälleen keskiöissä.
Lasten puolella työstän paraikaa seuraavaa Lätkä-Lauri –romaania ja paria muutakin. Minulla on yleensä useampi kirja kesken ja työn alla.
Kuinka oikein erottelet ja jaat aikasi näiden eri projektien välillä?
Se on vähän kuin valmistaisi isoa päivällistä: paisti on ollut uunissa jo pitkään, perunat kiehuvat tuossa, kastikkeen kanssa on kiire ja salaattia voi pilkkoa kun jää pieni hetki kattamiselta. Eli kirjat ovat kaikki eri vaiheissa ja myös erilaisia, jolloin niitä voi edistää vähän deadlinejen mukaan.
Kahta aikuisten kirjaa minulle ei ole koskaan samaan aikaan kesken, mutta lastenkirjoja voi olla monia. Niillä puolestaan on usein eri-ikäiset kohderyhmät. Nyrkkisääntönä ehkä, että saman päivän aikana ei kirjoiteta kahta kirjaa, ja on hyvä jos koko viikko sujuisi saman kirjan parissa.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Kesän viime hetkien kunniaksi kannattaa mennä pitkälle pyöräretkelle, avata sen jälkeen kylmä juoma tahi nauttia jätski ja istahtaa pihalle lukemaan sellaista kirjaa, jota on vuosia miettinyt lukevansa mutta ei syystä tai toisesta ole saanut aikaiseksi tehdä.