Riikka Ulanto ja kirkkaasti muistetut hetket

Mikko – 24.8.2022

Runoilija Riikka Ulannon esikoisromaani Neitsytlento kuvaa nuoren naisen joutilasta ajanviettoa loistohotellissa rocktähtien ja Erik Satien seurassa. Tai sitten kyse on ihmismielen hauraudesta ja todellisuudentajun järkkymisestä. Pienikokoinen romaani on vaikuttavaa luettavaa.

Haastattelin Riikka Ulantoa sähköpostilla elokuussa 2022.

Neitsytlento
Riikka Ulanto
Kuva: Aviador

Mistä Neitsytlento sai alkunsa? Mitä halusit romaanillasi sanoa?

Halusin kirjoittaa ”muistelmani” (32-vuotiaana, aloitin Neitsytlennon kirjoittamisen kahdeksan vuotta sitten). Totesin kuitenkin ettei eletyn elämän referointi tekstiksi suoraan sellaisena kuin sen on kokenut, ollut kovin mielenkiintoista luettavaa. Päädyin kuvittelemaan ja uusiksi kirjoittamaan lauseen kerrallaan muistelmaluonnoksen päälle. Tätä ennen olin kirjoittanut runoja ja pari fantasiakäsikirjoitusta.

Halusin ehkä sanoa kirjallani, että elämä on kaunista, ehkä sanoa myös itsestäänselvyyden: meillä kaikilla on rikas sisäinen elämä, vaikka olisimme epätoivoisilta tuntuvissa tilanteissa ja asemassa. Koen että olen eri sanottavani sanonut useilla eri tavoilla pitkin Neitsytlennon sivuja ja silti minulle on epäselvää mitä halusin sanoa. Luotan siihen, että lukija löytää sanoman teoksesta.

Mikä tämän teoksen kirjoittamisessa oli vaikeinta? Mikä taas tuli helposti?

Päähenkilön, parikymppisen Kaisun, (joka kokee kirjassa euforiaa ja manian) kehityksen kuvaaminen oli vaikeinta, sillä minulla oli kasassa erilaisia kohtauksia Kaisun elämästä, joita piti muunnella niin, että niiden väleillä tapahtuisi kehittymistä johonkin suuntaan ja tuo suunta oli vaikea päättää… Tulisiko päähenkilöni kokea jonkinlainen romahdus? Selvitä voittajana? Luovuttaa? Kasvaa? Kuolla?

Pakottomasti puolestaan syntyivät erilaiset suuruuskuvitelmien ja hassuttelujen kuvaukset sekä potilaiden repliikit. Kirjoitin niitä muun muassa hiekkarannalla istuessani.

Mark Twainin sanotaan pahoitelleen pitkää kirjettä, kun ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyesti. Oletko samaa mieltä Twainin ajatuksesta?

Olen. Lyhyys on aikaavievää. Tekstin tuottaminen, karsiminen, erityisesti sen ymmärtäminen vievät aikaa. Kuten mainitsin, kirjoitin tätä kirjaa kahdeksan vuoden ajan (ja se on kovin lyhyt).

Millaista on kirjoittaa näin lyhyesti, tiiviisti ja harkitusti, kun aihe on surrealistinen ja lepattava todellisuudentajun vaeltaminen?

Minusta lyhyesti ja tiiviisti kirjoittaminen oli välttämätöntä, muuten tekstiä olisi alkanut vaivata liiallinen selittäminen. Tarkoitan, että teemani oli iso, aihe raskaahko, päähenkilön puhe oli vuolasta tajunnanvirtamaista tekstiä, ynnä kohteena vaikeasti kuvattavissa oleva tragedia kun ei tunnista omaa todellisuuttaan… jos olisin kuvannut kaiken sen laveasti ja yksityiskohtaisesti, se ei olisi enää ollut selkeää mielestäni.

Miksi juuri Erik Satie ja ensimmäinen Gymnopedie? Mistä tämä sävellys uiskenteli teoksen kiintopisteeksi?

Istuin 2003 pitseriassa, jonka työntekijällä alkoi soida puhelin, Gymnopedia oli soittoäänenä. Se hetki on jostain syystä painunut mieleeni, vaikkei sinä hetkenä tapahtunut yhtään mitään. Joitain hetkiä elämästä muistaa tosi kirkkaasti, vaikkei ymmärrä niiden merkitystä tai miksi ne ovat piirtyneet muistiin. Tuollaisista hetkistä romaanini koostuu. 

Satie ilmestyi tekstiini mutten olisi millään viitsinyt kirjoittaa hänestä, sillä se olisi vaatinut hieman taustatyötä ja se jännitti: en olisi halunnut lukea Pariisista tai musiikin historiasta, ymmärtää asioita väärin, mokata kirjaa ja joutua häpeämään! Lopulta huomasin, että romaani vaatii Satien henkilökseen. Satien henkilö on kollaasi erilaisia piirteitä ja loput kuvittelua. Hän ei ole realistinen hahmo.

Tämä on esikoisromaanisi, aikaisemmin olet kirjoittanut runoja ja proosan puolella minuuttinovelleja. Muistelin itse tätä ensin runokokoelmaksi, kun kirjan kirjastosta sain käsiini, eikä välimatka Neitsytlennon ja laajimpien proosarunoteosten ole välttämättä suuri. Miten itse koet proosan, proosarunon ja runouden välisen maaston? Ovatko rajat selväpiirteisiä tai ylipäänsä tarpeellisia? Onko niillä kirjailijalle merkitystä?

Proosateksti vaatii tiiviyttä. Ja yhteyksiä. Ja tilaa merkitysten väleille. Kuten runouskin. 

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

Suosittelen kirjaa Happo-Scrabble: ensimmäinen vihollinen ja vihollisen ystävät. Kirja on hauska ja kaunis ja sen lukeminen elvyttää omaa kirjoittamista silloin kun on näivettynyt sisältä.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.