Päivi Ahdeoja-Määttä on taidehistorioitsija, joka toimii näyttelyamanuenssina Tuusulan museossa. Hän on työskennellyt Martta Wendelinin taiteen parissa jo vuodesta 2002 lähtien ja on järjestänyt useita Wendelinin taidetta esitteleviä näyttelyitä. Lisäksi hän on kirjoittanut artikkeleita Wendelinin taiteesta eri julkaisuihin. Kultahiekkaa ihmisten poluille : Martta Wendelinin elämä on ensimmäinen kattava elämäkerta kuvittajan elämästä.
Haastattelin Ahdeoja-Määttää teoksesta sähköpostitse heinäkuussa 2024.
Olet työskennellyt pitkään Martta Wendelinin taiteen parissa. Mikä Wendelinin taiteessa vetosi ja vieläkin vetoaa kaikkien näiden vuosien jälkeen?
Martta Wendelinillä oli taitava kädenjälki ja innovatiivisia ratkaisuja jo ensimmäisissä kuvituksissa. Omat suosikkini ovat varhaiset kuvitukset aina 1910-luvun lopulta ja 1920-luvulla. Alun perin tunsin Wendelinin taiteen Kotiliesien kansikuvien ja Anni Swanin nuortenkirjojen kansikuvista, jotka myös olivat kiehtoneet. Ylipäänsä hänen kuviensa katsominen tekee onnellisemmaksi, pääosin aiheet ovat idyllisiä ja luovat muistikuvia myös omasta elämästä liittyen suomalaiseen maisemaan, elämäntapaan ja kodin idylliin.
Ottaen huomioon taustasi Wendelinin taiteen parissa, toiko aineiston tutkiminen ja kirjan kirjoittaminen mukanaan mitään yllätyksiä?
Uudet lähdemateriaalit toivat yllätyksiä kuten löytämäni lapsuuskirjeenvaihto ja ensimmäiset kuvitukset Ella Europaukselle Kotkassa vuonna 1904. Lisäksi sain luettavakseni Wendelinin vanhuuden ajan kirjeenvaihdon Paula Ahvosen kanssa vuodesta 1960 alkaen, mikä oli uutta aineistoa.
Muutama elämäkerrallinen asia oli yllätys: se, että Martan vanhemmat muuttivat erille vuodesta 1914 alkaen ja se, että Martta oli tosiaan omistanut talon Käpylässä, mutta menetti sen pakkohuutokaupalla velkojen takia.
Aloin mielessäni vertaamaan Wendeliniä Tove Janssoniin, siinä mielessä, että kumpikin tuntui jäävän hieman kuvittajan roolinsa vangiksi, eikä heitä (ainakaan omasta mielestään) otettu tarpeeksi vakavasti ns. “oikean” taiteen parissa. Onko tämä vertaus mielestäsi reilu?
On siinä totuuden siemen. Kuvitustaiteen arvostus oli paljon huonompi noihin aikoihin, vasta 2000-luvun puolelta alkaen on kuvittajia alettu arvostaa. Martta Wendelinillä kuvittaminen vei myös niin paljon aikaa, ettei pystynyt niinkään paljon keskittymään enää maalaamiseen muuten kuin loma-aikoina.
Mietin kirjaa lukiessani, että naiskuvittajana menestyminen tuntuu olleen jollain tasolla jopa vaikeampaa kuin naistaiteilijana menestyminen. 1900-luvun alussa oli hyvin vähän naiskuvittajia, sekä Suomessa että ulkomailla, mutta naistaiteilijoita oli kuitenkin jonkin verran. Onko mielikuvani oikea, ja jos on niin mikä ammatissa oli niin haasteellista?
En ehkä ihan allekirjoita tätä näkemystä. Kuuluisia naiskuvittajia oli Suomessa Venny Soldan-Brofeldt ennen Martta Wendeliniä, ja Ruotsissa olivat Jenny Nyström ja Elsa Beskow, Englannissa muun muassa Beatrix Potter hieman aiemmin.
Naiskuvittajia oli 1900-luvulla, mutta he ehkä tekivät kuvitustyötä muun työn ohella tai perheenäidin roolin lisäksi. Juuri Martan toiminnan kulta-aikaan 1930-40-luvuilla ei ollut paljoa naiskuvittajia, mutta nuoremmat sukupolvet olivat taas naisia.
Vaikuttiko Martta Wendelinin ura muiden naistaiteilijoiden ja -kuvittajien asemaan ja mahdollisuuksiin Suomessa?
Varmaan naiskuvittajan suuri kuuluisuus mahdollisti muidenkin uskaltautumisen samalle uralle. Vasta 1980-luvulla kuvitustaiteen arvostus kehittyi Suomessa.
Kuvittamisen ja taidemaailman välillä tuntuu aina olevan jonkinlaista hierarkkista asettelua, ja pohdintaa mitä on “oikea” taide. Mistä tämä mielestäsi johtuu, ja arvostammeko ylipäätään liian vähän kuvitusta?
Kuvitustaiteella on luonnostaan erilaiset tavoitteet ja se liittyy usein tekstiin tai tarinaan, pohjaa vanhoihin kuvitustraditioihin sekä voi myös heijastaa tilaajan toiveita. Kuvitustaidetta voi tutkia myös kirjallisuustieteen ja semantiikan keinoin, jolloin korostuu yhteys tekstiin. Wendelinin kuvituksia ei ole vielä tästä näkökulmasta tutkittu.
Kuvittajan rooli oli Wendelinin aikaan erilainen kuin nykyään, jolloin kuvittajien rooli on kapeampi ja keskittyy enemmän pelkästään kuvittamiseen. Miten sinä taidehistorioitsijana näet tämän kuvittajien roolin muutoksen, kiinnostavana vai pikemminkin “takapakkina”?
Kuvittajan roolin muutos on aivan tervetullut. Wendelinin kohdalla on ehkä kiinnostavaa ajatella niin, että hän olisi ehkä halunnut mieluummin ansaita maalaustaiteellaan, mutta arkitodellisuus pakotti olemaan kuvittajana. Jos aika olisi ollut toinen, taloustilanne parempi yms., ehkä hänkin olisi tehnyt enemmän maalauksia.
Nyt kun elämäkerta on valmis, onko sinulla vielä haaveita mitä haluaisit tehdä Wendelinin taiteen parissa, kirjoittajana tai näyttelyamanuenssina?
Haaveilen joskus vielä kirjoittavani vaikka enemmän taidehistoriallisia artikkeleja Wendelinin kuvitustaiteesta tai lyhyempää juttua elämäkerrallisella teemalla, jostain aiheesta joka jäi kirjasta pois. Muutkin taiteilijat toki kiinnostavat, jos sattuisi lähdeaineistoa löytymään. Wendelinin taiteesta kiehtoisi kuratoida näyttely etenkin hänen pohjoisen aiheistaan: maalauksia, valokuvia ja kuvituksia.
Onko sinulla jo ajatuksissa seuraava kirjaprojekti ja mitä voit kertoa siitä?
Uutta projektia ei ole vielä tiedossa. Lisää lähteitä ja uutta tietoa Martta Wendelinistä on toki löytynyt kirjan jälkeen.
Onko jotain mitä haluaisit suositella Kirjavinkkien lukijoille?
Kultahiekkaa elämän poluille -kirjassa voi kuulla taiteilijan oman äänen. Voi olla vaikuttava kuuntelukokemuskin, mutta kirjan kautta pääsee myös Wendelinin maailmaan kuvien kautta. Upeasti kuvitettu teos on hieno lisä, ja esimerkiksi Wendelinin vapaasta taiteesta ei ole paljoakaan korttien muodossa olemassa.