Milka Luhtaniemen toinen runokokoelma Tauoton on kevättalvista metsää ja kauniisti aseteltuja sanoja. Hieman vaikeaselkoista, ehkä, mutta viehättävää ja mielenkiintoista. Haastattelin Luhtaniemeä sähköpostilla huhtikuussa 2024.
Mikä oli se sysäys, josta Tauoton alkoi? Mitä halusit sillä tutkia?
Tauoton alkoi meditatiivisesta sisäisestä tilasta. Siinä, missä Kirnu oli ollut levittäytyvä ja laajeneva, jonkinlainen räjähdys, Tauottomassa minua kiinnosti hiljaisuus, pienet värähdykset ja raottumat. Huomasin myös, että ihmisten välisissä tauoissa on kauheasti merkitystä, puheen tauoissa on jännitettä, äänen voi kuvitella vaikka sitä ei kuule. Se alkoi siis Kirnun tavoin intiimistä tilasta, halusta päästä kohti puhuteltua toista, hiljaisuuden yli.
Kokoelman pääasiallinen vuodenaika on kevättalvi. Millainen suhde sinulla on vuodenaikoihin?
Olen ajatellut kirjoittaessa Mirkka Rekolan säettä, että vuosi on paikka. Vuodenaika tuntuu konkreettiselta, erityisesti sen tähden, että on epävarmaa, tuleeko enää entisenlaisia talvia, jatkuuko vuodenkierto samanlaisena ilmastonmuutoksen vuoksi. Sen takia vuodenaika tuntuu jollain tavalla katoavaiselta, hetkelliseltä. Talvi on kirjassa minulle pidättelyn paikka, rajattu ja pieni, graafinenkin, kun taas kesä on ekstaattinen ja äärettömän tuntuinen, värejä ja läikettä täynnä.
Tämä on toinen kokoelmasi. Miten kokoelman syntyprosessi erosi esikoiskokoelmasta?
Minulla oli enemmän aikaa ja tilaa kirjoittamiseen, ja tarkempi käsitys siitä, miten halusin kirjoittaa. Siinä missä Kirnun idea syntyi monelta osin näynomaisesti, ja kirjoittaminen eteni tuota ideaa seuraten, Tauoton työstyi kirjoitusvaiheiden edetessä, pikkuhiljaa hioutumalla. Halusin kirjoittaa selkeämmin säkeissä virtaavaa runoa, kun taas Kirnun kirjoittamisen aikoihin fragmentti tuntui minulle selvimmältä muodolta.
Kun kirjoitat, missä määrin ajattelet kokoelmaa kokonaisuutena, kuinka paljon taas työskentelet yksittäisten runojen tasolla?
Ajattelen teoshahmoa kokonaisuutena, vaikka yksittäiset runot vaativatkin todella paljon työstöä. Kun ajattelen kokonaisteosta, jokainen osio tuntuu vaikuttavan muihin osioihin; kirja on kuin luurankomainen rakenne, jonka jokainen luu vaikuttaa jonkin toisen luun asettumiseen. Tauottomassa toistuu esimerkiksi selällään olo, sekä lumessa makailuna että kelluallaan olemisena, ja sellaisen motiivien muuntelu koko kirjan mitalla saa koko motiiviin tulkinnallista syvyyttä. Kirja ikään kuin muistaa koko aineistonsa, sen metaforiikka jalostuu omista lähtökohdistaan käsin.
Miten paljon pohdit kokoelman rakennetta? Miksi se on sellainen kuin se on, millaisia valintoja teit kokoelmaa muodostaessasi?
Kirjan rakenne muotoutui prosessin aikana. Ajattelen kahden ensimmäisen osion, jotka olen nimennyt talveksi ja musiikiksi, puhuvan samasta asiasta, mutta että runojen värähtely ja särkymisherkkyys lisääntyy. Sitten uimisrunon kohdalla tuo jännite itselleni tietyllä tavalla puhkeaa, ja runo muuttuu virtaavaksi, alkaa haluta puhua. Kirjoitin tuon kyseisen uimisrunon melko myöhään kirjoitusprosessin edetessä, koska se syntyi suhteessa kaikkeen muuhun sanottuun.
Millainen kirjoittaja olet? Olet paitsi runoilija, myös dramaturgi ja esitystaiteilija. Miten nämä taidemuodot ruokkivat runoutta ja toisaalta saavat vaikutteita runoudesta?
Teen melko runollisia esityksiä ja näyttelyitä, ja ajattelen poetiikkaa sanan alkuperäisessä kreikkalaisessa merkityksessään, poesiksena, jatkuvana muotoutumisena. Poesis ei siis ulotu pelkkään kieleen, vaan se on merkityksen jäsentämisen periaate. Kun teen näyttelyjä ja esityksiä, mietin paljon tilaa, aikaa ja ruumiillista kokemusta. Tuo käsitekolmikko on minulle tärkein, ja sitä voi soveltaa eri taidemuotoihin. Ajattelen myös, että puolustan runokielen monimielisyyttä myös, kun työskentelen muiden muotojen parissa.
Minkä parissa työskentelet nyt?
Juuri nyt kirjoitan näytelmää, ja haluan kirjoittaa pakahduttavasti rakkaudesta. Yritän saada nopeita tempaavia kohtauksia syntymään. Olen tänään myös työstänyt esitystä, johon minut on kutsuttu dramaturgiksi, joka käsittelee sumua. Tuon sumuesityksen ensi-ilta on kesäkuun alussa.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Suosittelen helsinkiläistä uuden tanssin keskusta Zodiakia. Siellä on upeita tanssiesityksiä. Toukokuussa sinne tulee islantilaisen koreografin Margret Sara Gudjonsdottirin esitys Boundless Ominous Fields, joka sai minut hullaantuneeseen tilaan, kun näin sen ensi kerran.
Samoin suosittelen Felicia Honkasalon näyttelyä Deviant punavuorelaisessa Sinne-galleriassa. Hänen huolelliset ja unenomaiset teoksensa ovat aina tehneet minuun vaikutuksen.