Tutkijana ja kuvataiteilijana työskennelleen Merja Turpeisen esikoiskokoelma Valolla maalattu on viehättävää runoutta, jossa tilankäyttö sivuilla on kiinnostavaa ja kuvasto puhuttelevaa.
Haastattelin Turpeista sähköpostilla toukokuussa 2024.
Mikä sai tarttumaan runouteen? Mistä Valolla maalattu sai alkunsa? Miksi halusit tehdä sen?
Runojen kirjoittaminen on ollut minulle aina sanoilla leikkimistä sekä yksi tapa kuulostella itseä ja tiivistäen kirjoittaa muistiin tärkeitä hetkiä, ajatuksia ja tuntoja.
Runous on ollut eri tavalla tärkeää elämäni eri vaiheissa. Esimerkiksi työskennellessäni parikymmentä vuotta tutkijana en vapaa-ajalla kyennyt lukemaan muuta kaunokirjallisuutta kuin (lyhyitä) runoja, koska luin niin paljon ja valtavia sivumääriä työssäni ja tehdessäni väitöskirjaa. Tuohon aikaan oma kirjoittaminenkin oli vähäisempää.
Pöytälaatikkoon kertyi vuosikymmenien myötä paljon runoja. Jotkut runojeni ajatukset ja lausumat resonoivat välillä joihinkin minua puhutelleiden runoilijoiden teksteihin ja innostivat kirjoittamaan lisää. Jossain vaiheessa alkoi kyteä haave omasta kokoelmasta.
Millaisia aiheita halusit teoksella käsitellä? Millainen teoksen matka pöytälaatikosta julkaistuksi kokoelmaksi oli? Miksi kokoelman rakenne muotoutui juuri tällaiseksi? Minkälaisia valintoja sen osalta teit?
Tässä esikoiskokoelmassani en alun perin lähtenyt tietoisesti käsittelemään mitään aihetta, vaan pengoin isoa kasaa vuosien saatossa kertyneitä runoja ja niputin joitain teemallisesti yhtenäisiä kokonaisuuksia. Jotkut niput ja nuput tuntuivat siinä hetkessä tärkeämmiltä kuin toiset ja versoivat heti lisää sanoja ja kuvia. Näitä ryhmittelin ja muokkasin yhä uudelleen, kunnes tuntuivat asettuvan jollain tapaa sopivaan muotoon ja järjestykseen. Näin syntyi Valolla maalatun ensimmäinen versio, noin viisi vuotta sitten.
Tarjosin käsikirjoitusta yhdelle kustantajalle ja sain hyvin kauniisti muotoillun kieltävän vastauksen sekä jonkin verran yksityiskohtaista ja kannustavaa palautetta runoistani. Tämän rohkaisevan ”hylsyn” pohjalta muokkasin käsikirjoitusta ja hakeuduin lopulta Tommi Parkon kokoelmien työstämiseen tähtääville runosparrauskursseille.
Vuosien ja sparrauskurssien myötä Valolla maalattu on muotoutunut yhä uudelleen. Osia siitä jäi pois ja uusia tuli tilalle. Osastoja tuli lisää ja ne hakivat muotoaan ja paikkaansa. Leikittelin uudissanoilla ja asetteluilla. Pyörteily pysähtyi lopulta vesimiehen aikaan, kun löysin kirjoittamastani jonkinlaisen tarinan, johon tunsin tarvetta kiinnittyä. Nimesin osastot. Osa runoista järjestyi ja muotoutui vielä uudelleen osastojen välillä ja sisällä. Kokoelman viimeiset sivut syntyivät itsellenikin vähän yllätyksenä. Sisällysluettelo muotoutui sekin lopulta kuvarunoksi kokoelman alkuun.
Mikä kokoelman tekemisessä oli helppoa, mikä vaikeaa?
Rakastan kokonaisuuksien hahmottamista ja muotoilua. On tosi innostavaa, kun löydän yhä uudelleen myös omista teksteistäni jotain, mikä aukenee itselleni eri aikoina eri tavalla ja huomaan, kuinka runot ja kielikuvat kytkeytyvät toisiinsa ja siihen mitä olen joskus jo kauan sitten tai vasta eilen kirjoittanut.
Joistain itselle tärkeistä runoista on välillä ollut vaikea päästää irti, kun runot tai kielikuvat eivät enää tunnu istuvan muotoutuvaan kokonaisuuteen tai kokoelman kuvamaailmaan. Joitain runoja on voinut karsia tai täydentää ja istuttaa uudelleen, muutaman olen siirtänyt seuraavaan kokoelmaan ja iso osa on täytynyt vain haudata. Saa nähdä kompostoituvatko millaiseen muotoon, itävätkö ehkä uusiksi versoiksi tai versioiksi.
Välillä on ollut vaikea ylipäätään päästää tekemisestä irti, kun kokoelmankin teko vie niin mennessään. Että miten runot ja osastot asettuvat suhteessa toisiinsa ja syntyykö osastoista ja koko kokoelmasta ehkä jotain enemmän kuin runojensa summa. Muutoksista seuraa lisää muutoksia. Tauottaminen unohtuu helposti. Säännöllinen työskentely ja lepo sekä eri tahoilta tulleet palautteet ja etäisyydenotot tekstiin ovat tuoneet hyvää kokoelman teon kaikissa vaiheissa.
Kun kirjoitat, missä määrin ajattelet kokoelmaa kokonaisuutena, kuinka paljon taas työskentelet yksittäisten runojen tasolla?
Kauan kirjoitin vain yksittäisiä runoja. Sitten kirjoitin myös useamman sivun runoelmia, usein ikään kuin vastineena jonkun toisen runoilijan kokoelmia lukiessani.
Valolla maalattu sisältää näitä aikaisemmin kirjoittamiani lyhyitä sekä joitain pidempiä runoja, mutta viimeiset vuodet muokkasin Valolla maalattua ajatellen enemmän kokonaisuutta ja lukukokemusta kuin yksittäisten runojen toimivuutta sellaisenaan. Joillakin sivuilla on esimerkiksi lausumia, jotka eivät ehkä aukene perinteisesti yksittäisenä runona, vaan rakentavat kytköstä sivulta toiseen osaston sisällä.
Tällä hetkellä kirjoitan selkeämmin ja tavoitteellisesti teemoista, jotka ovat syntyneet ja muotoutuvat yhä kirjoittamisen, itseä kiinnostavien asioiden tutkimisen ja ajattelun myötä.
Runojen muotoilut ja kielenkäyttö tekeytyy sitä mukaa, kun ryhmittelen ja asettelen runoja ja lausumia toistensa lomaan ja yhteen.
Vaikuttaako kuvataidetaustasi siihen, millainen olet runoilijana? Ainakin ilmaisusi on varsin visuaalista, säkeiden asettelu sivulle on sinulle selvästi tärkeä tehokeino.
Kyllä kuvataidetaustani varmasti vaikuttaa runojen kirjoittamiseen. Ja päinvastoin. Kuvan tekemiseni tavat ovat myös aikojen kuluessa ja tekemisen myötä muuttuneet. Teen sekatekniikkaa, kollaasia ja rakastan erilaisia struktuureja ja materiaaleja. Työni ovat yhä kolmiulotteisempia. Viimeiset vuodet olen tehnyt muun muassa paperiveistoksia kierrätykseen jätetyistä ilmaiskirjoista ja turkisveistoksia jätelavoille hylätyistä turkiksista.
Kirjaimet näen erilaisina merkkeinä, sanat ovat eri pituisia ja vähän eri muotoisia vaikka pysyisivätkin samalla rivillä. Kirjainten, sanojen ja säkeiden asetteluilla ja muotoiluilla voi luoda sivulle liikettä tai rauhaa tai painottaa alkua tai loppua tai jotain erityistä sanaa tai kohtaa. Lukeva silmä hakee ja muodostaa kuvaa ja rytmiä siitä mitä se sivulta löytää, ja huomaa kyllä, jos jokin kohta erottuu muista.
Ylimääräiset välilyönnit, eri pituiset tai eri kohtiin asettuvien säkeiden välit ja yksinäisiä sanoja ympäröivät valkoiset pursuavat tyhjyyttä. Toiset rakastavat väljyyttä, toisia se tuntuu ahdistavan. Itselle kaikki valkoinen sivulla on kovin merkityksellistä. Se mitä jää väliin, ehkä sanomatta. On hiljaa tai kirkuu.
Tyhjillä sivuilla, sanojen ja säkeiden välien muodostamilla valkoisilla aukoilla on Valolla maalatussa toki myös monella tapaa vertauskuvallinen ulottuvuus. Valkoinenhan ei tavallaan ole väri, tai se on väri ilman sävyä. Värit syntyvät siitä, mitkä valonsäteet jokin pinta heijastaa katsojan silmiin. Jos pinta heijastaa kaikki valonsäteet, se on valkoinen. Se on kylmää lunta ja välkkyvä keväthanki, se on mustan maan peitto ja pelokasta metsäjänistä suojaava talviväri. Se on tyhjää paperilla, merkittömyyttä. Se on yhtä aikaa ei-mitään, sokaisee ja piilottaa. Värit tekevät jotain näkyväksi. Mustakin, vaikka omanlaisensa epäväri ja imee itseensä kaiken valon. Kirjaimet paperilla tuovat esiin sanoja, muistuttavat jostain. Tyhjät välit hengittävät siitä mitä ei sanota.
Minkä parissa työskentelet nyt?
Kirjoitin Valolla maalattuun ”…muistiaisti. se mikä minussa sataa lunta.” Tästä tuli tulevan kokoelman työnimi ”Muistiaisti”.
Minua kiehtoo ihmisen muisti, jota puitteistavat lukuisat osin tiedostamattomat ja hallitsemattomat asiat, kuten ihmisen eloonjäämisvietti, selviytymiskeinot ja hermoston toiminta, kollektiivinen alitajunta ja ylisukupolviset traumat sekä yhteys itseen, muihin elollisiin ja ympäröivään todellisuuteen. Kuinka muistamme ja emme muista asioita. Ja samoin kuin voimme aktiivisesti tässä hetkessä opetella unohtamaan menneitä murheita, ehkä voimme muistaa nyt myös hyvän tulevaisuuden?
Muistaminen ja muistamattomuus ovat yksi teema jo aloittamassani kolmannessakin kokoelmassa. Siinä painottuu ehkä enemmän onnellisten muistojen lohduttavuus.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Juuri nyt haluan kirjojen ja elokuvien ja näyttelyjen ja tanssin ja oopperan ja teatterin sijaan suositella kävelyä luonnossa ja hakeutumista veden ja taivaan äärelle.