Kokenut lasten- ja nuortenkirjailija Magdalena Hai on kirjoittanut paljon fantasiaa, steampunkia ja kauhua eri-ikäisille lapsille ja nuorille. Hänen tuorein romaaninsa Sarvijumala on teini-ikäisille suunnattu kauhukirja, jossa teini-ikäinen poika joutuu hengenvaaralliseen auto-onnettomuuteen, jossa hänen äitinsä kuolee. Onnettomuuden jälkeen mikään ei ole ennallaan…
Haastattelin Haita sähköpostitse huhtikuussa 2023.
Mistä Sarvijumala sai alkunsa? Mitä halusit siinä käsitellä?
Sarvijumalan ajatus syntyi jo ennen pandemiaa. Näin tarpeen lyhyelle ja vetävälle nuortenkirjalle, johon halusin kirjoittaa nimenomaan poikapäähenkilön. En ollut aiemmin kirjoittanut romaanimittaista tarinaa, jossa oli päähenkilönä teinipoika, ja otin sen haasteena itselleni, kehittymisen paikkana. Tunsin tarvetta myös palata kauhun pariin osin omista kirjailijasyistäni, mutta myös koska hyvälle nuortenkauhulle on jatkuvasti tilausta.
Millainen kirjan syntyprosessi oli? Mikä sen kirjoittamisessa oli helppoa, mikä vaikeaa?
Suurin kriisi kirjan tekoprosessissa oli koronapandemian alku. Siinä vaiheessa hyvin alkanut kirjoitusprosessi keskeytyi täysin. Pandemiasulku järkytti, mutta myös pakotti pohtimaan kaikkia tekeillä olevia projekteja uusiksi. Millaisia tarinoita kirjoittaisin jatkossa? Miten maailman tapahtumat näkyisivät kirjoissani? Millaisia tarinoita ylipäätään tarvittaisiin pandemian jälkeisessä maailmassa? Lisäksi ajatus kauhun kirjoittamisesta kaiken todellisen kauhun päälle tuntui mahdottomalta. Vasta kun asiat olivat hiukan tasaantuneet, tuntui hyvältä palata Laurin tarinan pariin.
Minkälaiset tekijät vaikuttavat kirjoittamiseesi yllättävimmillä tavoilla?
Tämän kirjan kohdalla ehdottomasti maailman tapahtumat! Sarvijumala tapahtuu nuorten tunnistettavassa arkitodellisuudessa, joten jouduin miettimään tarkkaan sen, mikä kirjan ”nykyhetki” on. Päädyin lopulta toiseen pandemiakevääseen, jolloin globaalin kriisin ensijärkytys oli jo ohitettu, mutta Ukrainan sota ei ollut vielä alkanut. Kerrankin sain ripotella tarinaan asioita, jotka määrittävät tarinan aikaa.
Siinä vaiheessa ymmärsin myös sen, miten hyvin saatoin käyttää pandemia-ajan rajoituksia osana tarinaa, lisäämään hienovaraisesti rajoittuneisuutta ja ahdistusta Laurin tarinaan (esimerkiksi sen, ettei Lauri noin vain pysty tapaamaan isäänsä, tai miten Tiuku-serkun vatsakivut panevat koko perheen suunnitelmat uusiksi).
Tässä tarinassa on paljon sellaisia piirteitä, joita on nuortenkirjallisuuteen vähän kaipailtu: pääosassa on poika joka käy ammattikoulua, rasismiakin sivutaan päähenkilön tummaihoisuuden kautta. Samalla nämä asiat eivät kuitenkaan vie huomiota pois tarinasta. Missä määrin nämä yksityiskohdat syntyvät tarinan ehdoilla ja missä määrin kyse on tietoisista, ainakin jollain tapaa ulkoa tulevista valinnoista?
Alun perin olin suunnitellut Laurin käymään lukiota, ja olin jopa kysellyt tutulta opettaja-kirjailijalta, miten Laurin poissaolot koulusta onnistuisivat tarinassa. Mutta aika pian hoksasin, ettei minulla ollut varsinaisesti syytä kirjoittaa Lauria lukiolaiseksi. Se oli vaan niitä asioita, jotka helposti tulevat selkärangasta, jos niitä ei kyseenalaista. Kun muutin Laurin amispojaksi, moni asia hahmossa tuntui heti osuvan paremmin paikoilleen.
Lauri on tummaihoinen, koska kuinka monta tummaihoista päähenkilöpoikaa kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa on? (Ei heitä ole.) Jos haluamme nuortenkirjallisuuden kuvastavan nykynuorten todellisuutta, tässä oli selvästi parannuksen paikka. En halunnut rasismin kuitenkaan olevan Laurin elämässä keskeinen ongelma, hänen tarinansa painopiste on muualla. Hän on tavallinen poika, joka on kohdannut siihenastisen elämänsä hirvittävimmän kriisin. Mutta tilastollisesti todennäköisimmin rasismia arjessaan kokevat nimenomaan nuoret mustat pojat, jotka koetaan uhaksi sekä teiniytensä, poikuutensa että ihonvärinsä perusteella. Siksi olisi tuntunut sievistelyltä jättää aivan liian tavallisen arkisen suomalaisen rasismin kuvaus tarinasta täysin poiskaan.
Mikä kauhussa ja yliluonnollisessa viehättää? Olet kirjailijana liikkunut johdonmukaisesti spekulatiivisella puolella ja kauhuakin olet kirjoittanut ja nimenomaan lapsille ja nuorille. Voisitko kuvitella koskaan kirjoittavasi jotain ihan arkirealistista, vai olisiko sellainen aivan liian kummallista?
En mene vannomaan mitään, mutta ainakaan tällä hetkellä täysiverinen kyökkirealismi ei romaanimitassa vedä puoleensa! Luulen, että aivoni ovat yksinkertaisesti virittyneet kertomaan tarinoita maagisen ja yliluonnollisen kautta. Rakastan sitä, miten voin kertoa realismin tasolla yhden tarinan ja sitten voimistaa ja peilata sitä spekulatiivisten elementtien kautta.
Sarvijumalan nuorten päähenkilöiden surusta ja itsetuhoisuudesta kertova tarinahan olisi hirvittävän ahdistava ilman yliluonnollisia hirviöitä. Hirviöt surun ja menetyksen allegoriana irrottavat tarinan arjesta, tekevät siitä samaan aikaan syvemmän ja sen pahimmista elementeistä helpompia kestää. Itse sarvijumalan hahmossakin on mahdollista nähdä jotain lohdullista.
Siiri Enoranta sanoi, ettei kirjoittaessaan juuri pohdi kirjan kohderyhmää. Kauhukirjaa kirjoittaessa tätä samaa vapautta ei taida olla? Minkä verran kohderyhmän ajattelu ohjasi kauhukirjan kirjoittamista, minkätasoiselle yleisölle tätä teit ja vaikuttiko kohderyhmä kirjan kauhun määrään ja laatuun?
Joskus kadehdin pelkästään aikuisille ja nuorille aikuisille kirjoittavia siitä, että heidän ei tosiaan samalla tavalla tarvitse ajatella kohderyhmäänsä. Toisaalta nautin nimenomaan työni monipuolisuudesta, siitä että saan välillä hassutella lastenfiktion parissa ja välillä kirjoittaa synkeää (tai romanttista!) nuorille aikuisille. Joudun miettimään kirjojeni kohderyhmiä myös lukijakohtaamisten kautta: paljon kouluvierailuja tekevänä kirjailijana tapaan kaikenikäisiä lukijoitani ja joudun tavallaan kasvokkain heille ”vastuuseen” siitä, millaisia kirjoja heille kirjoitan!
Sarvijumalan kohdalla pidin tärkeänä sitä, etten aliarvioisi lukijakuntaani millään tavalla. Kirjan todellisuuden piti olla tunnistettavissa sen tarkoitetulle lukijakunnalle (varttuneemmille nuorille, kustantamon ikäsuositus on 14+), teeman tarjottava tarpeeksi pureskeltavaa ja kauhun oltava tarpeeksi kauheaa. Puhuin tuttujen teinipoikien kanssa muun muassa väkivallan sopivasta määrästä ja laadusta, mutta myös siitä, miten tärkeäksi he kokivat, että tarinassa on myös huumoria.
Jos voisit taikasauvaa – tai peuransarvea – heilauttamalla muuttaa suomalaista kirjallisuuskenttää, millä tavalla parantaisit nuortenkirjallisuuden asemaa?
Yleisemmällä tasolla haluan kirjallisuusohjelmat takaisin Ylen televisiokanaville (Ei, Kulttuuricocktail ei riitä! Kulttuuriväki vaatii enemmän! Lukeminen on suomalaisten suosituin harrastus!) ja nuortenkirjat niihin samanarvoisina kuin aikuisten kirjallisuuskin. Nuortenkirjallisuudelle erityisesti toivon omaa Finlandia-palkintoa. On järjetöntä, että Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiasta kisaavat kaikki 0-18-vuotiaille kirjoitettu pienten lasten kuvakirjoista aikuiskirjallisuuden portteja kolkuttaviin Young Adult -romaaneihin.
Mitä sinulla on tällä hetkellä työn alla? Mitä voimme seuraavaksi odottaa?
Tällä hetkellä meillä on Teemu Juhanin kanssa työn alla Painajaispuoti : Kristallikallon tapaus, jonka pitäisi valmistua kesän kuluessa. Aktiivisessa kirjoitusvaiheessa minulla on Royaumen aikakirjat 3, joten seuraavaksi YA-puolella on luvassa taas noitaromantiikkaa.
Erityisen ylpeä olen Unicefin, Otavan, Tammen ja WSOY:n yhteistyönä syntyneestä Pieniä tarinoita nuorille -kokoelmasta, johon kirjoitin luonnonsuojeluaiheisen novellin nimeltä ”Sorkat”. Novellikokoelman tuotot menevät Ukrainan hyväksi.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Suosittelen tutustumaan uuden Hertta-kustantamon kahteen teokseen: Tinarinnat : Kalevalan naisten uudet tarinat (toim. J. S. Meresmaa ja Anni Kuu Nupponen), joka on visuaalisestikin todella upea paketti (Lahjamatskua koulunsa päättäville!) sekä Martha Wellsin Hälytystila : Murhabotin päiväkirjat 1. Murhabotti-kirjat ovat parasta, mitä vähään aikaan on tapahtunut englanninkielisessä scifissä. Upeaa, että sarjaa on alettu nyt kääntää suomeksi.