Pari vuotta sitten Annie Ernaux vakuutti myös suomalaislukijat omaelämäkerrallisella Vuodet-teoksellaan. Nyt se on saanut jatkokseen varhaisemman teoskaksikon Isästä / Äidistä, joka pakkaa samoihin kansiin Ernaux’n isän ja äidin tarinat. Tämä tuo tietysti mieleen Édouard Louis’n, jolta ilmestyi taannoin teos Kuka tappoi isäni ja seuraavaksi teos omasta äidistä.
Kaikkia näitä teoksia yhdistää suomentaja Lotta Toivanen, jonka ansiosta saamme lukea Ernaux’n ja Louis’n elämistä selvällä, kuulaalla suomen kielellä. Haastattelin Toivasta sähköpostitse elokuussa 2022.
Millainen kirjoittaja ja kielenkäyttäjä Annie Ernaux mielestäsi on? Tässä kirjassahan hän itse kuvaa kirjoittavansa pelkistettyyn tyyliin. Mikä näiden kirjojen suomentamisessa oli helppoa, mikä vaikeaa?
Kaunokirjallisuuden suomentamisessa on aina haastavinta tavoittaa kirjailijan rytmi ja hengitys.
Annie Ernaux on tarkka havainnoitsija ja sisällyttää pitkän elämänkokemuksensa hienovireisesti teksteihinsä. Vuodet-teoksen tekstissä oli virtaava rytmi, jonka koin osaltaan kuvaavan ajankulkua. Toisaalta tekstissä oli paljon kulttuurisia viittauksia, jotka eivät liene kaikille suomalaisille lukijoille tuttuja ja joiden merkitykset kuitenkin halusin välittää suomennoksessa. Ei tullut kyseeseen lisätä teokseen rytmiä rikkovia alaviitteitä, vaan oli koetin hienovaraisesti lisäillä pieniä selityksiä ja kuvailuja lukijan avuksi. Isästä– ja Äidistä-teksteissä tällaisia viittauksia on vähemmän; siltä osin suomennosprosessi oli ehkä kevyempi.
Olet suomentanut myös Ernaux’sta kovin vaikuttunutta Édouard Louisia. Miten mielestäsi Ernaux ja Louis vertautuvat toisiinsa kirjailijoina?
On hienoa saada suomentaa niinkin eri-ikäisiä kirjoittajia kuin Ernaux ja Édouard Louis – toinen on 80-vuotias leidi ja toinen alle 30-vuotias nuorimies. Jollain tapaa he kuitenkin ovat sukulaissieluja.
Molemmat ovat tehneet luokkaretken, molemmat edustavat omalla tavallaan autofiktiota, molemmilla on yhteiskunnallinen tai sosiologinen tulokulma. Louis’n teksteissä sosiologinen analyysi on selkeämmin muusta tekstistä erottuvaa – vasta hiljattain opiskellut nuorukainen lataa kritiikkiä tulisesti – kun taas Ernaux’lla kritiikki on muun tekstiin orgaanisemmin suodattunutta. Molempien ote on hyvin omakohtainen, mutta yhteiskuntakritiikki alati läsnä.
Molempia yhdistää ainakin sivumäärältään hyvin pienet teokset. Näitäkin kutsutaan romaaneiksi, vaikka samoihin kansiin painettunakin ne ovat melkein pienoisromaanin mitoissa. Louisin kirjatkin ovat hyvin pienikokoisia. Onko tämä kenties ranskalaisen kirjallisuuden ominaispiirre? Koen, että Suomessa ei ihan näin pieniä romaaneja juurikaan julkaista.
Kaikki ranskalaiskirjailijat eivät toki kirjoita ohuita kirjoja, mutta voi olla, että esimerkiksi Yhdysvalloissa nähdään keskimäärin paksumpia proosateoksia, en tiedä. Minun kohdalleni on vain viime aikoina sattunut lyhyehköjä tekstejä. Hattulan kirkon seinämaalauksista hiljattain paksun historiallisen romaanin (Rottien pyhimys) kirjoittanut Anneli Kanto totesi haastattelussa, ettei historiallinen romaani voi ollut ohut. Historioitsija-kirjailija Éric Vuillard on osoittanut, ettei se ole totta. Hänen kaikki proosateoksensa ovat pienoisromaanin mittaisia; hän kutsuukin niitä kertomuksiksi.
Vuillard penkoo arkistoja ja tutkii vanhoja dokumentteja, kerää faktoja ja detaljeja ja rakentaa niiden pohjalta historialliset teoksensa, jotka sijoittuvat tietokirjallisuuden ja proosan rajapinnalle. Hän itse korostaa niiden tietokirjaluonnetta, mutta minulle ne ovat mitä kauneinta proosaa ja mitä nautinnollisinta kaunokirjallisuutta.
Sinulta on tulossa Louisin kirja äidistään ja aivan vastikään ilmestyi Éric Vuillard’n Kongo / Köyhien sota -kaksikko. Millainen tämä Vuillard’n teos on?
Siltalan elokuussa julkaisema suomennokseni Kongo / Köyhien sota tosiaan sisältää kaksi aivan erillistä tekstiä; ne on kirjoitettu ajallisestikin kaukana toisistaan. Vuillard valitsee aiheekseen aina jonkin historian käännekohdan, poimii keskeisen henkilöhahmon tai joitakin hahmoja ja luo väkeviä tuokiokuvia, joiden kautta hän kuljettaa lukijan menneeseen, näyttää epäkohtia, asettuu pienen ihmisen puolelle ja kyseenalaistaa suurmiehiä hehkuttavan virallisen historiankirjoituksen.
Vuillardin virke on usein pitkää ja polveilevaa (etenkin Hitlerin valtaannousun kulisseja kylmäävällä tavalla kuvaavassa Päiväkäskyssä) ja erittäin aistivoimaista (esimerkiksi Bastiljin valtausta kuvaavassa 14. heinäkuuta -teoksessa). Kongo keskittyy Belgian (Suomessa ehkä ei niin hyvin tunnettuun) siirtomaahistoriaan – hyytävää kuvausta! Köyhien sota kertoo 1500-luvulla eläneen Lutherin aikalaisen Thomas Müntzerin (sosiaalisen oikeuden puolustaja hänkin) elämästä.
Millaisia kokemuksia kääntäjänuran varrelta on jäänyt mieleen?
Kollega kysyi taannoin, miten pystyn suomentamaan Michel Houellebecqin tekstejä. Olen toiminut kääntäjänä jo yli 30 vuotta, suomentanut pian 80 teosta yli kolmeltakymmeneltä kirjailijalta. Kirjailijani ovat kaikki eri-ikäisiä, he edustavat erilaisia sukupuolia ja etnisiä ja kulttuurisia taustoja. Tämä on suuri rikkaus ja tekee työstäni suunnattoman mielenkiintoista. Sukellan jokaisen kirjailijan seurassa uuteen mielenmaisemaan; työni on mitä suurimmassa määrin kulttuurista omimista, ja vain omimalla suomennettavan kirjailijan ja hänen tekstinsä itselleni sydänjuuria myöten pystyn toimimaan hänen ajatustensa tulkkina. Jos ajattelisin, että voin tulkita vain omannäköistäni kirjailijaa, olisin nopeasti TE-toimiston asiakas.
Vaikka Houellebecqin arvomaailma eroaa omastani, arvostan häntä suuresti kirjailijana. Hän on erinomainen kirjoittaja. Yleisesti ottaen minulle syntyy aina vahva rakkaussuhde suomennettavaan kirjailijaan, ja suomennosprosessin vaikeuksien takia suhde kehittyy usein viharakkaussuhteeksi. Houellebecqin kanssa minulla on erityisen vahva viharakkaussuhde – pysyvätpä adrenaliinitasot korkealla ja suomentaja hereillä tietokoneen äärellä!
Välillä oikein yllätyn, kun havahdun tajuamaan, että todellakin, monia lukijoita kiinnostaa myös teosten asiasisältö eikä niinkään tyyli ja ilmaisu, joiden kanssa itse ilakoin yötä päivää.
Mitä sinulla on työn alla parhaillaan?
Ernaux, Louis ja Vuillard – kaikki upeita ranskalaiskirjailijoita – heiltä kaikilta saadaan lukea uusia suomennoksiani, todennäköisesti jo ensi keväänä tai kesän kynnyksellä. Ernaux’lla aiheena on omakohtainen kokemus abortista 1960-luvulla ja Louis’lla lopullinen irtiotto Pohjois-Ranskasta ja muutto Pariisiin 2000-luvulla. Vuillardilla teemana on Ranskan Indokiinan sota 40–50-luvulla ja ei niin ”kunniakas vetäytyminen” sodasta – ajankohtainen aihe Ukrainan sodan riehuessa Euroopassa.
Lotta Toivasen suomentamat kirjat Kirjavinkeissä. Muutamia poimintoja:
