Haamu Kustannus julkaisee paljon kauhukirjallisuutta. Yksi uusista tulokkaista on Lauri Lattu, jonka Susiraja-esikoisteos ilmestyi nyt syksyllä 2022. Lattu on kunnostautunut myös H. P. Lovecraftin teosten uusien suomennosten tekijänä.
Haastattelin Lattua sähköpostitse joulukuussa 2022.
Mistä Susiraja sai alkunsa? Mikä oli alkuperäinen sysäys kirjan kirjoittamiselle? Millainen oli esikoisteoksen polku pöytälaatikosta kansien väliin?
Hmmm. Vastaan tässä nyt näihin kahteen kysymykseen kerralla. Kirja sai ihan alkusykäyksensä tuossa noin 25 vuotta, kun ahdistuneena nuorena miehenalkuna kuuntelin black metalia. Kuulin Enslaved-yhtyeen kappaleen I Lenker till Ragnarök (In Chains until Ragnarök). Se jäi päähän kellumaan, ja siitä innostuneena kirjoitin teininä jonkinlaisen proosarunon. Teksti ei tietysti nykyisin ole kovin upea, mutta ei sen aikaiseksi minuksi huono ollut.
Seuraava vaihe tuli reilut 20 vuotta myöhemmin, kun vuoden 2018 alussa Karisto julkisti kauhuromaanikilpailun. Kirjoitin ensimmäisen vedoksen romaanikässäristä sinne noin 10 kuukaudessa, eikä ole sinänsä ihme, etten pärjännyt. Romaanin tarina oli jo täysin eri kuin edellisessä kappaleessa mainitun proosarunon, mutta eräänlainen idean siemen oli säilynyt.
Käsikirjoitus jäi joksikin aikaa lojumaan, kunnes sain siihen palautetta eräältä ammattilaiselta, tein muutoksia ja lähetin kustantajalle. Joitain kuukausia myöhemmin kustantajalta tuli se esikoiskirjailijan suosikkipuhelu, ja sitten mentiinkin hiomisprosessiin ihan urakalla.
Mikä kirjan kirjoittamisessa oli helppoa, mikä vaikeaa?
Jaa-a. Helpoimmalta minulle tuntui ehkä arjen kuvaus, traumojen avaaminen ja dissosiaatiot. Nämä kun kaikki ovat enemmän tai vähemmän kuuluneet omaan arkeeni.
Vaikeaa puolestaan oli kronologinen koherenttius, siis lähinnä, että tapahtumat toimivat jossain järjellisessä aikarakenteessa. Koherenttius ei välttämättä aina ole muutenkaan vahvoja puoliani. Lisäksi hankalaa oli myös väkivallan kuvausten kirjoittaminen, tai ei ehkä teknisesti, mutta henkisesti raskasta. Toisaalta taas myös samalla tavalla traumoista kirjoittaminen oli teknisesti helpon tuntuista, mutta henkisesti raskasta. Myös hiominen oli – kuten se aina on – uuvuttavaa, pikkutarkkaa ja hankalaa.
Onko ylipäänsä mahdollista kirjoittaa kauhukirjaan koiraa, joka selviäisi tarinan loppuun asti hengissä? Nytkin Havun kohtalo ei yllätä, vaikka omaperäisyytensä siinä onkin.
Hahaha. En osaa sanoa. Ehkä se voi olla mahdollista, mutta ei ainakaan helppoa. Lemmikit on kuitenkin monelle niin rakkaita, että niiden tappaminen on ehkä semmonen ”helppo” tehokeino. Helppo lainausmerkeissä siksi, että aivan hirveäähän sitä oli kirjoittaa.
Kirjan hiomisen aikoina saatoin vielä oman koirani sille pisimmälle matkalleen, ja itkin aika paljon tekstin työstön lomassa. Eli siis tavallaan vähän laiska ratkaisu noin kerronnan omaperäisyyden suhteen, mutta toisaalta taas, parasta kerrontaa saa usein, kun kirjoittaa itselleen merkityksellisistä asioista. Ja kliseetkin on kliseitä sekä troopit trooppeja siksi, että niissä on jotain toimivaa.
Olet suomentanut Lovecraftin teoksia. Lovecraftiahan on suomennettu varsin kattavasti aikaisemminkin. Mitä uutta omat suomennoksesi Lovecraftin tuotantoon tuovat?
Ensinnäkin, Lovecraftin aiemmat suomennokset eivät perustu kaikki alkuperäislähteisiin, vaan pulp-lehdistössä muutoksia kokeneisiin versioihin. Kyseessä eivät siis ole tekstit sellaisina kuin kirjailija olisi ne halunnut julkaista.
Toiseksi aiemmat käännökset ovat… aikansa tuotoksia. Enkä tiedä, kuinka perehtyneitä Lovecraftiin kääntäjät ovat olleet. Mutta uusille käännöksille on selvästi ollut tilausta, kuten esimerkiksi Tähtivaeltaja-lehden päätoimittaja Toni Jerrman on erinäisissä yhteyksissä useaan kertaan maininnut. Eikä hän ole suinkaan ollut ainoa uusia versioita kaipaillut.
Kolmanneksi, siteeraan tuekseni Eero Nurmen gradua Perinnöllisiä demoneita: ”selittävät alahuomautukset saattavat olla ainoa tapa, jolla lähdekielinenkään lukija voi helposti ymmärtää Lovecraftin tekstejä”. Omat käännökseni sisältävät huomattavan määrän alaviitteitä, joissa avaan käännöstä, termejä ja erityisesti Lovecraftin luomia konsepteja. Sekä vähän horisen aiheesta ja sen vierestä.
Neljänneksi, Lovecraft on nyt kovemmassa nosteessa kuin koskaan. Lonkerot ulottuvat niin sanotusta korkeakirjallisuudesta (Jorge Luis Borges, Umberto Eco, Joyce Carol Oates…) elokuvamaailmaan ja filosofiasta (Weird Realism, Object Oriented Onthology) peleihin sekä musiikkiin. Lisäksi Lovecraft käsittelee aikamme ongelmia 100 vuotta etuajassa. Sitä millaista on olla elämää suurempien voimien pyörityksessä ja miten ne muuttavat todellisuutta. Cthulhu (Lovecraftin tunnetuin hirviö) on mainio metafora ilmastonmuutokselle, kuten on todennut vaikkapa maailman johtaviin ekofilosofeihin kuuluva Timothy Morton.
Lisäksi teoksissani on melko avaavat esipuheet ja jälkisanat. Monet ei-kauhuharrastajatkin ovat löytäneet alaviitteistä sekä esipuheista ja jälkisanoista varsin merkityksellistä sisältöä. Selityksiäni on yleisesti ottaen kiitelty melko laajalti.
Hah, provosoidun kysymyksestä näemmä sen verran, että piti kaivella sitaatteja ja kommentteja tuekseni. En siis loukkaantunut mitenkään, lähinnä sitä vaan helposti epäilee oman työnsä merkityksellisyyttä. Etenkin niinä hetkinä, kun pitää selittää itsensä sisään koronasuljettuun kansalliskirjastoon (”Olen minä tutkija!”), koska siellä on maan ainoa kappale jotain Antarktiksen tutkimusmatkasta kertovaa kirjaa, josta on pakko saada selville yksi juttu.
Onko Lovecraftin suomentaminen tuonut aineksia omaan kirjoittamiseesi?
Tekisi mieli väittää, että ei. Mutta Karjalainen-lehden arviossa Susirajasta Pasi Huttunen kirjoitti ”Lovecraftin synkkä varjo häilyy tietysti taustalla”. Kai se ainakin on vaikuttanut siihen, että pyrin olemaan esittämättä asioita kovin selkeästi. Lovecraftin tunnetuimpia lainauksiahan on tietysti ”Ihmiskunnan vanhin ja voimakkain tunne on pelko, ja vanhin ja voimakkain pelon muoto on tuntemattoman pelko”.
Eli se, mitä et näe tai tajua täysin selkeästi vaan vihjaillen, on pelottavampaa kuin esillä oleva. Asia, mikä tuntuu menevän amerikkalaisten kauhuelokuvien tekijöiltä täysin ohi. Tai sitten heidän kulttuurissaan vaan kolahtaa erilaiset asiat.
Millainen on mielestäsi kauhukirjallisuuden tila tänä päivänä? Suomessa ainakin on hyviä tekijöitä, joista ainakin Marko Hautala nauttii jo aivan säädyllistä arvostusta. Onko kauhu vielä marginaaleissa, vai onko se lähempänä valtavirtaa?
Parempaan päin, parempaan päin. Hautala on joo niin sanotusti murtanut padon ja nyt voidaan tulvia rauhassa. Lähempänä valtavirtaa ainakin askeleen verran, mutta Suomen yllä edelleen leijuu realismin aave. Ikävä kyllä. Ja luetuimmat kirjat on aina niitä jotain… no en nyt rupea mainitsemaan nimiä, mutta sanoisinko, että ei minusta kauhean kiinnostavia teoksia.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Kuuntelin viime viikolla loppuun äänikirjan Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä, joka oli erittäin kevyt teos Britannian prinssin ja Yhdysvaltojen presidentin pojan romanssista. Tämän halusin nyt nostaa esille siksi (vertaa edellinen vastaus; ”Do I contradict myself? Very well, then I contradict myself. I am large, I contain multitudes.” – Walt Whitman), että olen viimeisen parin vuoden aikana taas muistanut kuluttaa muutakin kuin omia suosikkejani. Kuplassa vellominen ei tee hyvää kulttuurisessakaan mielessä (ainakaan jatkuvasti), joten suosittelen nyt sitten kokeilemaan jotain uutta. Jos kauhukirjallisuus ei satu olemaan juttusi, niin sitten voin suositella omaa teostani, Susirajaa.