Laura Gustafsson ja ihmisten suhde eläimiin

Mikko – 19.4.2023

Tutustuin Laura Gustafssonin kirjoihin tämän uusimman, kuudennen kirjan myötä. Eläinoikeuskysymyksiä ravistelevalla tavalla päähenkilönsä kautta käsittelevä Mikään ei todella katoa teki vaikutuksen ja innosti tutustumaan Gustafssonin tuotantoon laajemminkin.

Haastattelin Gustafssonia sähköpostilla huhtikuussa 2023.

Mikään ei todella katoa
Kuva: Ville Malja / Otava

Mistä Mikään ei todella katoa sai alkunsa? Mikä oli alkusysäys, josta romaanin kirjoittaminen lähti? Päätyikö kirjan tarina sinne, minne odotit sen menevän?

Kun aloin suunnitella teosta, minua kiinnosti kaiken elämän ykseys, se, miten me kaikki elolliset ollaan oikeastaan samaa ainetta ja samaa energiaa. En vain tiennyt, miten siitä voisi kirjoittaa romaanin.

Pari vuotta sitten aloin säännöllisesti ulkoiluttaa naapurini koiraa. Tein tuolloin myös paljon vapaaehtoistöitä Eläinten turvakoti Saparomäessä, jossa hoidin sikoja, lampaita ja kanoja. Aikaa kirjoittamiseen jäi vähän. Onneksi oivalsin, että kaiken voi hyödyntää taustamateriaalina. Tällä tavoin kirjan puitteet lihallistuivat eläinkysymyksen ympärille, josta olen aina halunnut kirjoittaa, mutta en ole aiemmin uskaltanut tarttua aiheeseen näin suoraan.

Oletko kirjoittajana sellainen, että kirjoitat paljon ja karsit kirjan sitten esiin tekstimassasta, vai syntyykö teoksen muoto heti kirjoittaessa? Kerroit blogissasi, ettet ainakaan liiemmin suunnittele kirjaasi etukäteen.

Suunnittelu tapahtuu ensisijaisesti päässäni, luultavasti pitkälti alitajunnan puolella. Olen aika ekonominen kirjoittaja, en hirveästi hylkää materiaalia, mutta muokkaan sitä paljon (hion kieltä ja lauserakenteita, pyörittelen dramaturgiaa, leikkaan pois tarpeetonta). Tämän kirjan kohdalla puolet ajasta kului materiaalin kasaamiseen ja puolet siihen, että veistin siitä mieleiseni.

Mikä tämän kirjan kirjoittamisessa oli helppoa, mikä vaikeaa? Ainakin voisi kuvitella, että eläinten kärsimyksen kuvaaminen ei ole kirjoittajallekaan helppoa, sillä ei sitä lukijallekaan ole, ja kirjoittajana joutuu olemaan asian kanssa tekemisissä moneen kertaan.

Kirjoitan romaanissa hyvin pieneen ihmisryhmään kuuluvista henkilöistä, eli heistä, jotka työskentelevät eläinoikeusjärjestössä ja/tai käyvät dokumentoimassa eläintiloja. Minua huoletti, että hahmoista tulee liian karikatyyrimäisiä ja sitäkin enemmän se, että luon hahmoille vahingossa piirteitä, joista joku uskoo tunnistavansa itsensä tai jonkun toisen tarpeettoman hyvin.

Pohdin myös sitä, kokisiko joku aktivisti, että varastan hänen tarinansa, jonka eteen hän on kuitenkin tehnyt todella raskasta työtä. Ovatko tämänkaltaiset tarinat sellaisia, jotka pitäisi kuulla niiden oikeilta haltijoilta? Halusin samalla osoittaa kunnioitusta ja arvostusta eläinoikeusskeneä kohtaan, mutta kirjoittaa silti hyviä ja kiinnostavia henkilöhahmoja, mikä tarkoittaa sitä, että ne eivät voi olla kovin kiiltokuvamaisia.

Mistä teoksen lukujen otsikot tulivat? Niissähän on kaikenlaista pintapuolisesti vähän sattumanvaraiselta vaikuttavaa eläintuotantoon liittyvää numerodataa.

Minusta on hauska numeroida lukuja, mutta tavallinen numerojärjestys tuntuu niin tylsältä. Poimin tosiaan eläinteollisuuteen ja aktivismiin liittyviä otsikoita, jotka jollain tavalla liittyivät luvun teemaan. Tämä oli toki myös tapa tuoda esiin teollisuudenalan massiivisuutta, jota on vaikea todella hahmottaa.

Mitä ajattelet tällä tavalla poliittisista romaaneista? Voiko tällaisella romaanilla muuttaa maailmaa? Uskotko tai toivotko, että vaikkapa joku lihansyöjä romaanisi luettuaan ryhtyy kasvissyöjäksi? Ajattelitko sellaista ylipäänsä kirjoittaessasi, vai oliko fokuksesi vain maailmaan pyrkivän tarinan tuottamisessa?

Koen taiteellisen työn mielekkyyden siinä, että siinä on samalla kiinteässä suhteessa maailmaan. Tarinoiden keksiminen sinänsä ei tunnu merkitykselliseltä, tärkeämpää on tutkia ihmisyyttä jonkin olennaisen teeman kautta.

Tässä kirjassa se oli ennen kaikkea ihmisten suhde muihin eläimiin ja se, mitä se meistä kertoo. Tietysti toivon, että kirjoillani on vaikutusta lukijoihin – ei kai toisille kirjoittamisessa tai kommunikoinnissa muuten olisi järkeä. Taide ei toki voi olla propagandaa: parhaassa tapauksessa kirja voi saada lukijan näkemään asioita, joihin hän ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota ja siitä voi käynnistyä erilaisia prosesseja.

Maailman tai toisin sanoen laajemman ihmistoiminnan muuttamisessa kirjallisuus on tämän hetken tarpeita ajatellen aivan liian hidas keino. Mutta tuskin siitä haittaakaan on.

Miten kirjoitetaan hyviä seksikohtauksia? Romaaneissa seksi on usein jotenkin vaivaannuttavaa, mutta tässä kirjassa on hienoa, luontevaa kuvausta.

Hauskaa, että ajattelet noin! Kirjan seksikohtauksethan ovat itse asiassa aika elliptisiä: annetaan ymmärtää, että jotain ehkä tapahtuu ja hypätään suoraan kaupan jäätelöaltaalle. Sanathan aina latistavat kaiken, siksi hyvästä seksistä on niin hankala kirjoittaa.

Seksin kuvaaminen tuntui kuitenkin välttämättömältä, koska se on yksi niistä asioista, joiden tekemiseen tarvitsemme eläinruumistamme ja meidän on tietyllä tavalla antauduttava sille, jotta kokemus voisi olla millään tavalla kiva.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

Sain hiljattain haastatella Tiina Raevaaraa ja Elisa Aaltolaa, heidän molempien teoksiaan voin lämpimästi suositella. Maria Peuran romaaneja olen viime aikoina lukenut ja odotan kovasti hänen uusintaan. Areenasta löytyvä Mia Takulan ja Ellen Virmanin Eläinharha-ääniteos on huikea.

Ruokakulttuuri on itselleni vähän vierasta, mutta siltä puolelta todella kiinnostava teos on Anniina Ljokkoin ja Liisa Kasken Perinnevegeä.


Laura Gustafssonin kirjat Kirjavinkeissä.

Huorasatu
Korpisoturi

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.