Laura Finska ja maaninen kuvailu

Mikko – 30.1.2023

Laura Finskan Muut esille tulevat asiat oli vuoden 2023 ensimmäisiä esikoisteoksia. Intensiivinen romaani kuvailee kolmen nuoren kertojan elämää kesäisessä Helsingissä kielellä, joka on värikästä, yllättävää ja jatkuvasti liikkeessä.

Haastattelin esikoiskirjailijaa sähköpostilla tammikuussa 2023.

Muut esille tulevat asiat
Laura Finska
Kuva: Sami Reivinen / KLIK

Mistä Muut esille tulevat asiat sai alkunsa? Mikä oli idea, josta kirja lähti liikkeelle? 

En koskaan suunnittele etukäteen mitä kirjoitan, sillä haluan itsekin yllättyä mihin suuntaan teksti lähtee viemään. METAn ensimmäiset rivit kirjoitin ex-poikaystäväni sohvalla. Oli tuolloin hyvin ahdistunut.

Miten kustannussopimuksen saaminen luonnistui?

Tapasin nykyisen kustannustoimittajani Samuli Knuutin Turun mestarikurssilla. Hän tuli nykäisemään minua käytävällä hihasta ja sanoi, että näkee käsikirjoituksessani potentiaalia. Myöhemmin lähetin työstämäni version hänelle luettavaksi, odotin alle viikon ja sain viestin, että WSOY haluaa tehdä sopimuksen kanssani.

Mikä oli kirjan kirjoittamisen prosessissa helppoa, mikä vaikeaa?

Erityisen vaikeana koin oman itsekriittisyyteni sekä sen, että tekstiä syntyi tuskastuttavan hitaasti. Helppoa oli vain silloin, kun pääsin flow-tilaan ja uutta materiaalia syntyi kerralla poikkeuksellisen paljon. Näin tapahtui kymmenvuotisen kirjoitusurakan aikana ehkä viisi kertaa.

Millainen kirjoittaja olet? 

Kirjoittajana vaadin itseltäni paljon. ”Ihan hyvä” ei koskaan riitä minulle. Ennen painoonlähtöä tein 16-tuntisia kirjoituspäiviä.

Kirja on aika runsas, sivuja on paljon ja tekstikin ryöppyää runsaana ja koukeroisena. Onko tällainen sinulle luontainen tyyli kirjoittaa?

Maaninen kuvailu ja yksityiskohtiin tsuumaavat polveilevat lauseet ovat tavaramerkkini. Kirjoittajana ”alkoi sataa” oli minulle varmasti koko romaanin vaikein lause.

Kirjasi on hyvin vahvasti ajassa kiinni. Oletko ajatellut, miten kirjaasi luetaan vaikka viiden tai kymmenen vuoden päästä? 

Vaikka esikoiseni sijoittuukin vuoteen 2022, koen että sen teemat ovat ajattomia ja resonoivat varmasti lukijoissa vielä vuosienkin päästä.

Onko sinulle kirjoittajana tärkeää olla hetkessä kiinni, vai voisitko kuvitella kirjoittavasi vaikka historiallista ajankuvaa tai ajattomampaa tekstiä?

Historiallisten romaanien kirjoittaminen kuulostaa niin tylsältä, että voisin yhtä hyvin mennä verotoimistoon töihin. En osaa sanoa mitä tulen jatkossa kirjoittamaan, mutta voin luvata, ettei minusta ainakaan tule mitään Laila Hirvisaarta.

Millainen suhde sinulla on raitiovaunuihin?

Esikoista kirjoittaessani sahasin Helsinkiä edestakaisin raitiovaunuilla, mutta romanssimme on sittemmin tyrehtynyt.

Miten tamperelaisena vertaisit Helsingin ja Tampereen ratikoita toisiinsa?

Tykkään Helsingin ratikoiden kirskeestä, joka kantautuu jopa sisätiloihin asti. Tampereen ratikat kulkevat niihin nähden aivan liian smoothisti.

Kerroit Instagramissa aloittaneesi jo seuraavan kirjan tekemisen. Voiko siitä kertoa vielä mitään?

Näillä näkymin seuraava teokseni tulee olemaan yksiääninen, mikä on huojentavaa, koska METAa kirjoittaessa joutui jongleeraamaan kolmella eri kertojalla.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

Suosittelisin tietysti ostamaan METAn. Olisi mukavaa, jos tänä vuonna olisi rahaa ruokaan.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.