Vironkielisen runouden suomentajana tunnettu Katja Meriluoto julkaisi ensimmäisen oman kokoelmansa. Aviadorin kustantama Mehiläisen paino on hieno ja kypsä esikoiskokoelma, ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja kaunis teos.
Haastattelin Katja Meriluotoa sähköpostilla huhtikuussa 2023.
Mistä Mehiläisen paino sai alkunsa? Mikä oli sen kirjoittamisen alkusysäys?
Minulla oli nippu vanhoja runoja ja halu kirjoittaa uutta. Aloin kirjoittaa runoja tavoitteellisesti jo 16-vuotiaana, mutta joitain syntyneitä tekstejä lukuunottamatta kirjoittamiseni hiipui vuosiksi ja jopa vuosikymmeniksi. Masennuksen ja ahdistuksen keskeltä en saanut aikaan julkaisukelpoista tekstiä. Elämän tasaannuttua tuli lopulta aika kirjoittaa kokoelma.
Onnittelut esikoiskokoelman julkaistusta. Millainen sen matka pöytälaatikosta julkaistuksi kirjaksi oli? Mikä kokoelman tekemisessä oli helppoa, mikä vaikeaa?
Kiitokset! Runoilija Tommi Parkon sparrausryhmä kokoelmantekijöille oli minulle todella merkittävä tuki kirjoitusprosessin aikana. Lähestyvät deadlinet ja tietyllä tapaa kurinalainen työskentely sopivat minulle. Muiden kirjoittajien palaute oli kullanarvoista. Kirjoittaminen tuntui lopulta aika vaivattomalta, kun alkuun pääsi. Vaikeaa kokoelmanteossa oli liittää vanhempaa runomateriaalia uuteen ja luoda kantavaa kokonaisuutta.
Miksi mehiläiset?
Mehiläiset ovat paitsi tärkeitä pölyttäjiä, myös monien myyttien eläimiä. Kun olin aikoinaan Lintulan luostarissa talkoolaisena, seurailin vierestä mehiläisten hoitoa, ja kaikuja tästä päätyi kokoelmani ensimmäisen osaston runoihinkin. Kiehtovia hyönteisiä!
Mikä laitumissa on tärkeää ja kiinnostavaa?
Niin, kaupunkilainen kirjoittamassa laitumesta. Mehiläisen painossa laidun on jonkinlainen hengähdyspaikka astraalitasolla myyttisen matkan ja kokoelman puolivälissä. Se on kesää, runsautta ja lepoa, josta täytyy kuitenkin luopua matkan väistämättä jatkuessa.
Runosi ovat muodoiltaan aika suoraviivaisia, niissä ei ole esimerkiksi juurikaan typografista tai asettelullista konstikkuutta. Se tekee niistä helppoja ääneen luettavia. Mitä runojen lausuttavuus sinulle merkitsee? Luetko itse runojasi ääneen?
Kun kuulin, että kokoelma menee kustantajalta läpi, säikähdin, että nyt joudun sitten esiintymään. Aloin käydä runoineni matalan kynnyksen avomikeissä harjoittelemassa esiintymistä ja ihmeekseni tykästyin konseptiin. Minulla on tietty setti Mehiläisen painon runoja, joka toimii hyvin ääneen luettuna. Uutta runoa olen kirjoittanut jopa suoraan esitettäväksi – lavarunous on yllättävän koukuttavaa!
Onko nykyään mahdollista – tai rehellistä – kirjoittaa huomioimatta maailman muutosta ja ympäristökriisiä?
Ympäristökriisin ahdistus hiipi kokoelman loppupään runoihin varoittamatta ja vähän yllättäen. Meri on minulle tärkeä, haluan nähdä horisontin, vaikka olen kasvanut sisämaassa. Minusta on melkein velvollisuus kirjoittaa ympäristöasioista. En kuitenkaan pidä kovaäänisestä, julistavasta runoudesta. Hiljaa toteamallakin voi vaikuttaa.
Olet suomentanut virolaista runoutta. Jos kaunokirjallisuuden suomentaminen on omanlaistaan taikuutta, runouden suomentaminen on sitä toiseen potenssiin. Miten runouden suomentaminen ja oman runouden kirjoittaminen suhtautuvat toisiinsa?
Tällä hetkellä viimeistelen tallinnalaisen Elo Viidingin valittujen runojen suomennosta, joka ilmestyy ensi syksynä. Runouden suomentajana joudun hyppäämään aina toisen kirjoittajan nahkoihin. Viidingin ja minun runot ovat luonteeltaan niin erilaisia, etten voi saman päivän aikana kirjoittaa omaa tekstiä ja suomentaa. Kääntäjänä tämä on ollut ehdottomasti urani haastavin ja mittavin projekti.
Mitä sinulla on tällä hetkellä työn alla? Mitä voimme seuraavaksi odottaa?
Kirjoitan uutta runokokoelmaa, jälleen sparrausryhmässä. Tällä hetkellä tuntuu ihanan pakottomalta kirjoittaa. Kokeilen proosarunomuotoa ja lavarunokokemusten innoittamana myös vähän puheenomaisempaa otetta. Luonto ja myyttiset kaiut tulevat olemaan läsnä seuraavassakin kokoelmassa.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Käykää museoissa! Vinkkinä Espoon modernin taiteen museo EMMA Tapiolassa, joka on yksi lempimuseoistani jo pelkästään rujonkauniin näyttelytilansa vuoksi.