Evan neljä elämää on Katja Kärjen kolmas romaani. Kaksi ensimmäistä, Jumalan huone ja Eeled, olivat fiktiivisiä, tämä kolmas on biofiktio. Se kertoo kuvanveistäjä Eva Ryynäsestä, (o.s. Åsenbrygg (Honkajärvi), 15.6.1915 – 18.10.2001). Ryynänen kävi Suomen taideakatemian koulun 1934–1939 ja teki yli 500 veistosta, joiden aiheita olivat lapset, eläimet, luonto ja maalaistalon askareet. Ryynänen oli kuvanveistäjänä ainutlaatuinen, hänen pääasiallinen materiaalinsa oli suomalainen mänty. Itse hän on todennut ”Sitä voi sanoa myötäsyntyiseksi tuomioksi – lahjaksi, kohtaloksi: kun on nähnyt kuvia puun sisässä, niin sieltä niitä aina etsii”.
Haastattelin Katja Kärkeä 21.5.2024 puhelimitse.
Miksi halusit kirjoittaa biofiktion?
Kahden fiktiivisen teoksen jälkeen mietin, mitä seuraavaksi. Luin Johanna Venhon biofiktion Ensimmäinen nainen. Olin vaikuttunut, se on hieno kirja. Näinkin voi kirjoittaa, mietin. Voisinko minäkin? Olimme sitten perheen kanssa matkalla Pohjois-Karjalassa ja sattumalta pistäydyimme Eeva Ryynäsen taitelijakotiin Paateriin. Ryynästen koti, ateljee, veistokset ja kirkko tekivät suuren vaikutuksen. Selkeä ajatus välähti mieleeni, haluan kirjoittaa biofiktion Eeva Ryynäsestä.
Sinulla on kirjan lopussa monisivuinen lähdeluettelo, jossa on teoksia, lehtijuttuja, internet- ja arkistolähteitä. Miten paljon taustatyötä kirja kaikkiaan vaati?
Tunteina en taustatyön määrää osaa laskea, paljon sitä oli. Kaiken Eevasta kirjoitetun luin, Joensuun maakunta-arkisto ennätti tulla tutuksi taustatyön aikana. Kahdesta teoksesta oli eniten apua kirjoittamiseeni. Ne ovat Sirpa Sulopuiston Kaikkia on kauneutta (Vuonislahden taitelijatalo 2015) ja Raija Vuorenmaan Eva Ryynänen : Kuvanveistäjä (Kirjapaja 1994). Paljon myös juttelin ihmisten kanssa. Sekä Eeva että Paavo Ryynäsen sukulaisten kanssa; muiden Eevan tunteneiden ihmisten kanssa ja Vuonislahden kyläläisten kanssa.
Olin saanut apurahan ja minulla oli kustannussopimus. Niiden turvin minulla oli rauha lukea, katsella valokuvia, jutella. Oli mahdollista ensin vain olla kaiken saadun tiedon kanssa ja sitten kirjoittaa kohtauksia sieltä täältä. Kirjan runko ja suurin tekstimassa syntyivätkin varsin nopeasti, ensimmäisten kuukausien aikana.
Evan neljä elämää ei ole elämäkerta, se on fiktioita Eeva Ryynäsestä. Eeva, hänen lapsuusperheensä, sukulaisensa, opiskelunsa ja työnsä kuvanveistäjänä, avioliittonsa ja elämänsä Vuonislahdessa ovat kaikki todellisia. Niin myös vuonislahtelainen murre, johon sain oppia paikkakuntalaisilta. Henkilöhahmojen kuvaukset, ajatukset ja käydyt dialogit sitä vastoin ovat fiktioita. Olin saadun tiedon kanssa ja annoin intuitiolleni luvan kuvitella, mitä ja miten kaikki tapahtui, mitä ihmiset sanoivat ja tunsivat. Kirjoitustyylini on massasta pienempään sanamäärään karsiva. Kirjoitan siis ensin paljon ja karsin sitten. Tähän kirjaan karsin tosin vähemmän kuin kahteen edelliseen.
Kirjoitin päivittäin klo 9–16, taukoja pidin sopivasti, esimerkiksi lenkkeilin. Minulla on kaksi pientä lasta, jotka haen neljältä päivähoidosta. Illat ja viikonloput menevät tiiviisti perheen kanssa. Vasta editointivaiheessa käytin myös ilta- ja aamutunteja kirjatyöhön.
Mikä auttoi, mikä esti kirjoittamistyössä?
Eevan tunteneet ihmiset olivat suureksi avuksi, he kannustivat, olivat suopeita ja kiitollisia, että Eevasta kirjoitetaan kirja. Myös Eevan ja Paavon sukulaiset olivat koko ajan suopeita ja kiitollisia kirjaprojektista. Paavon osuus Paavona oli kustantajan ehdotus. Itse sitä aluksi arkailin, kun ajattelin, että en osaa kirjoittaa miehen näkökulmasta. Myös Elina-apulainen omana henkilöhahmonaan oli kustantajan puolelta tullut ehdotus. Elinan kautta tuli kyläläisten ääni, erityisesti heidän käsityksensä puuta veistävästä Eevasta. Ja tosi omituisenahan useimmat kyläläiset Eevaa pitivät!
Usko omiin kykyihin kirjoittajana ja taiteilijana pistivät välillä kapuloita rattaisiin. Tuli tunne, että jos tämän saan joskus valmiiksi, en enää koskaan ryhdy romaania kirjoittamaan. Minulla on hyvä ystävätär, joka kirjoittaa myös itse. Keskustelut hänen kanssa auttoivat epäuskon vaiheen yli. Kirjoittamistyö on varsin yksinäistä puuhaa, ei ole työyhteisöä, ei yhteisiä kahvitaukoja, ei kokemusten jakamista. Menin välillä kahvilaan kirjoittamaan, jotta edes näen ihmisiä ympärillä ja kuulen puheen sorinaa.
Mitä suunnitelmia tämän kirjan jälkeen?
Minulla on alustavia suunnitelmia ja lupauksia kustannussopimuksesta. On ajatus kirjoittaa narratiivinen tietokirja sirkustaiteilijasta. Toinen ajatus on kirjoittaa Nurmeksen seudulle sijoittuva historiallinen romaanitrilogia, joka alkaisi 1800-luvun nälkävuosista ja jatkuisi nykyaikaan. Trilogiassa olisi kaksi kertojalinjaa, pappissääty ja toisena köyhä maalainen. Nyt olen äidinkielen opettajan sijainen, en ole tarkempia suunnitelmia tehnyt. Opettajakollegat kannustavat sanomalla: ”Mitä sinä täällä teet, kirjailija sinä olet, mene kiiruusti kirjoittamaan.”
Mitä lukuvinkkejä antaisit Kirjavinkit.fi:n lukijoille?
Ihmisten pitäsi lukea enemmän runoja. Itsekin olen runoja liian vähän lukenut. Äsken luin Anja Erämajan Olen nyt täällä metsässä. Nyt olen lukemassa Merja Mäen Itki toisenkin. Kumpaakin voin suositella. Karoliina Niskasen Muamoa haluan erityisesti suositella!