Janika Haatajan esikoisrunokokoelma Kukkiva nahka ilahdutti muun muassa luovalla fonttien käytöllään ja eloisalla kielellään.
Haastattelin Haatajaa sähköpostitse joulukuussa 2023.
Mistä Kukkiva nahka sai alkunsa? Millainen tausta sinulla on runojen kirjoittajana?
Mielikuvat ja brändääminen ovat kiinnostaneet minua opiskeluajoista lähtien. Mielessäni muhi jo pitkään ennen varsinaisen kirjoittamisen aloittamista ajatus, että kaikki näkyvässä maailmassa on jollain tavalla brändättyä. Kaikessa on kyse jollain tasolla mielikuvista. On kuitenkin olemassa myös näkymätön maailma ja siellä on tunteita, jotka resonoivat tiettyjen näkyvän maailman mielikuvien kanssa. Elämä muodostuu näiden maailmojen yhdistelmästä. Tätä ajatusta lähdin kesällä 2021 pohtimaan runojen muodossa, kun jouduin heti kesälomani alussa koronakaranteeniin ja kaikki suunnitellut menot peruuntuivat. Oli aikaa vain olla jouten ja velloa. Olosuhteet olivat oivat kirjoittamiseen ja yhtäkkiä tekstiä vain alkoi virrata.
En ole koskaan aiemmin julkaissut mitään, mutta olen kirjoittanut runoja lapsesta asti. Se oli aluksi sellaista, että mieleen vain pursuili outoja, unenomaisia ja surrealistisia kielikuvia, joita en itsekään aina ymmärtänyt, mutta jotka kutkuttivat mieltä jollain tavalla. Myöhemmin saatoin löytää runoista alitajunnan viestejä ja tulkitsin niitä samalla tavalla kuin unia, minkä jälkeen lähdin työstämään niitä varsinaisiksi runoiksi. Aloittaessani Laajasalon opiston kirjoittajalinjan, sain ensimmäistä kertaa kunnolla palautetta runoistani ja se antoi uskoa omaan tekemiseen.
Millainen esikoiskokoelman matka valmiiksi kirjaksi oli? Millainen työmaa kokoelman rakentaminen oli? Missä määrin se rakentui yksittäisinä runoina ja missä määrin kokonaisena kokoelmana?
Kokoelman tekeminen oli kuin leikkiä, tein juuri sitä mikä huvitti, mikä tuntui hauskalta. En ottanut kirjoittamista kovin vakavasti, sillä tein sitä muiden töiden ohella, harrastuksena. Siksi kokoelman luominen oli kai prosessina melko helppo ja sujuva. Rakensin kokoelman yhdistelemällä vuosien aikana kirjoittamiani runonpätkiä ja huomioita toisiinsa, lisäten ympärille uutta. Joskus muokkasin runon alkuperäistä merkitystä paljonkin, jotta se sopisi yhteyteen. Pidin kokoelmallisuuden kuitenkin jatkuvasti mielessä ja minulle oli tärkeää että jokainen runon osa sopii hahmottelemaani kokonaisuuteen.
Tein kokoelmasta ensimmäisen version jo kesällä 2021 ja lähetin sen Poesialle, mutta sain heiltä kieltävän vastauksen. Sen jälkeen pidin usean kuukauden tauon runojen miettimisestä. Kun sitten jatkoin kokoelman kirjoittamista, tiesin mitä sille pitää tehdä. Samanlaisen tauon pidin vielä pari kertaa uudestaan ja aina tauon jälkeen näin jotenkin kirkkaasti, mitä pitää muuttaa tai lisätä. Sain paljon apua myös Laajasalon opiston kirjoittajalinjan opettajilta ja opiskelijoilta.
Mikä teoksen luomisessa oli helppoa, mikä vaikeaa?
Kirjoittaminen oli muistaakseni koko ajan melko helppoa. Tein sitä aina välillä, kun oli aikaa ja tuli jotain uutta mieleen. Oli helpottavaa kun ei ollut mitään deadlinea vaan pystyin pitämään pitkiäkin taukoja kirjoittamisessa. Kokoelman loppu oli ainoa missä oli haasteita. Kesti pitkään ennen kuin sain sen hiottua mielekkääksi.
Olet graafinen suunnittelija ja olet tehnyt kokoelman hienon kannen ja taiton itse. Ilahduttavan kitsch fonttien käyttö ainakin lämmittää tällaista typografian ystävää. Millaiset tavoitteet ohjasivat suunnittelutyötäsi?
Alkuperäinen ideani oli, että typografiset leikittelyt olisivat konkreettisia, kirjasta irrotettavia tarroja. Kustannusasiat tulivat kuitenkin nopeasti vastaan. Niinpä päädyin luomaan eräänlaisia runologoja, joissa yhdistän kielikuviin mielikuvia, joita eri fontit saavat aikaan. Nämä sanarykelmät ovat kuin jonkinlaisia outoja visuaalisia identiteettejä.
Typografian suhteen tavoitteenani oli käyttää juuri mahdollisimman tunnistettavia ja häiritseviä fontteja, jotka erottuvat toisistaan helposti. Halusin vetää sen vähän överiksi. Kai mukana oli myös hieman ironiaa ja henkilökohtaista kyllästymistä siihen ajatukseen, että kaiken pitäisi aina olla niin hiottua ja yhtenäistä.
Kannessa halusin kuitenkin käyttää mahdollisimman eleetöntä fonttia. Se on sama, jolla runojen taittokin on tehty. En halunnut kannen fontilla herättää vahvoja mielikuvia suuntaan tai toiseen.
Suhteeni visuaalisuuteen on tämän kokoelman kohdalla monimutkainen. Kantta suunnitellessani mietin kyllä visuaalisuutta paljon, mutta en niin, että olisin tavoitellut mahdollisimman kaunista ja yhtenäistä kokonaisuutta. Erilaiset mielikuvat ja brändit ovat niin vahvasti läsnä runoissa, että halusin leikitellä eri mielikuvilla myös ulkoasussa. Visuaalisuus on yksi elementti, joka omalta osaltaan auttaa tulkitsemaan kokoelmaa.
Kokoelmassa on paljon visuaalisia elementtejä. Miten suhtaudut runojen visuaalisuuteen suhteessa niiden lausumiseen? Oletko esittänyt runojasi lavalla? Kuinka tärkeää runojen asettelu ja muu visuaalisuus sinulle on?
En ole esittänyt runojani lavalla. En osaa sanoa miten esimerkiksi nuo ”runologot” toimisivat ääneen lausuttuina. Ehkä niissä voisi käyttää erilaisia liikkeitä, vaikka tanssia, että saisi aikaan erilaisia vaikutelmia?
Runojen asettelu ja visuaalisuus on minulle tärkeää. En tiedä johtuuko muotoilun opinnoistani vai vaan neuroottisesta luonteesta, mutta tuntuu häiritsevältä kirjoittaa tekstiä esimerkiksi Google Docsiin, kun ei heti näe kokonaisuutta. Siksi kirjoitan runoja usein suoraan taittotiedostoon, että näen asettelun heti oikein.
Mitkä ovat suosikkifonttejasi? Millainen kirjasinten käyttö sykähdyttää ja herättää tunteita? Mikä on suhteesi Papyrukseen ja Comic Sansiin ja niiden yleisesti herättämään pahennukseen? Onko ylipäänsä olemassa huonoja fontteja, joita ei pitäisi käyttää?
Onpa ihanaa että joku kysyy tälläistä. Rumat fontit on suosikkiaiheeni. Jostain syystä Papyrus miellyttää tällä hetkellä. Siinä on jotain riemastuttavaa. Käytin sitä ensimmäisessä graafisen suunnittelun harjoitustyössäni kansanopistoaikoina, kun piti tehdä käyntikortti. Silloin joku nauroi fonttivalinnalleni, enkä ymmärtänyt mikä siinä oli vialla. En vielä silloin ollut perehtynyt siihen, mitkä fontit on ”ok” ja mitkä ei. Mua vaan miellytti se miltä se näytti, kun näin sen ensimmäistä kertaa siellä fonttivalikossa.
En ajattele, että olisi fontteja joita ei saisi koskaan käyttää. Kaikelle on paikkansa. Olen itse aina rajojen rikkomisen kannalla ja tiukat säännöt suunnittelussa ärsyttää. Tykkään siitä kun on tehty jotain yllättävää ja käytetty fontteja jollain hauskalla tavalla. Voi olla silti ihan hyvä tietää, millaisia mielleyhtymiä tietyt fontit herättää, jos haluaa käyttää niitä tarkoituksenmukaisesti. Graafisen suunnittelun keinotekoisia rajoja on helpompi rikkoa, kun ymmärtää missä ne rajat menee.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Tekee mieli suositella 2000-luvun unohdettuja listahittejä. Tulee mukavan nostalginen olo aina kun kuulen biisejä joita joskus kuuli jatkuvasti, mutta joita ei ole vuosiin ajatellut. Tärkeää on myös että kappaleisiin ei ole ollut mitään erityistä tunnesidettä. Itselleni tällaisia on olleet esimerkiksi Teräsbetonin Taivas lyö tulta, Uniklubin Rakkautta ja piikkilankaa, Laura Pausinin E ritorno da te, Sakari Kuosmasen Pieni sydän ja Sugababesin Too Lost In You.
Runokokoelmista viime aikoina on tehnyt vaikutuksen erityisesti Reetta Pekkasen Katkaistut tulppaanit. Siinä mentiin syvälle ihmismielen hähmäisyyteen, mistä pidin.