Museoalalla työskennelleen Iina Wahlströmin kaunokirjallinen esikoisteos Kirjeitä rouva Rosenbladille on ajan yli kurkottava kirjerunokokoelma, jossa nimimerkki H kirjoittaa nykypäivästä kirjeitä rouva Rosenbladille jonnekin menneseen.
Haastattelin Wahlströmiä sähköpostitse joulukuussa 2024.
Mistä kokoelmasi sai alkunsa ja millainen oli sen matka pöytälaatikosta julkaistuksi kirjaksi? Millainen prosessi tämän runokokoelman kirjoittaminen? Oliko taustalla historiallista tutkimusta vai enemmän intuitiivista kirjoittamista?
Kokoelma sai alkunsa eräänä lämpimänä kesäpäivänä Brinkhallin kartanon mailla Turun Kakskerrassa. Ympäristö inspiroi käymään keskustelua menneisyyden kanssa ja pohtimaan sitä, mitä menneistä vuosisadoista siivilöityy meille tässä ajassa eläville. Työskentelen museoalalla, joten moinen pohdiskelu oli tuttua juttua. Mutta tuolloin heräsi halu leikitellä ajan rajojen kanssa ja rouva R eräänlaisena poissaolevana hahmona syntyi.
Kokoelman kirjoittaminen oli prosessina kiehtova. Kokeilin itselleni uutta runorytmiä ja tarinallisuuden tuomista mukaan runojen muodostamaan kokonaisuuteen. Kirjoitin kokoelmaa myös osana Luovan kirjoittamisen aineopintojen seminaaria, joka oli turvallinen paikka tulla ulos omalta mukavuusalueelta ja jossa tekemiäni ratkaisuja myös haastettiin.
Tein kevyttä tutkimusta, jolla hain raameja ja rajoitteita. Toki myös tiettyä tiedollista tarkkuutta, jonka koen antavan ryhtiä intuitiiviselle kirjoittamiselle.
Mikä sai sinut valitsemaan kirjemuodon runokokoelman rakenteeksi? Miten tämä vaikutti teoksen luonteeseen ja sävyyn?
Jo ensimmäiset Brinkhallissa kirjoitetut muistiinpanot oli suunnattu suoraan menneisyyden hahmolle. Kirje tuntui luonnolliselta viestintävälineeltä kurottaa yli aikojen. Tämä valinta vaikutti merkittävästi siihen, millaiseksi kokoelma alkoi muodostua ja mihin suuntaan aloin sitä viedä.
Kuka H sinulle kirjoittajana on? Näetkö hänessä omia piirteitäsi vai onko hän täysin itsenäinen hahmo?
H on monitahoinen hahmo, mutta silti eräänlainen pehmeä karikatyyri – no, meistä nykyihmisistä. H on yhden sortin henkilöbrändi: haluaa osoittaa ymmärrystään, tietämystään, erityisyytttään. Kaiken keskellä hänellä on perusinhimillinen tarve kurottua kohti toisia. Somen sijaan H kirjoittaa itsensä kirjeisiin.
H on syntynyt lähellä minua; hänessä on havaintojani, pohdintojani, kokemuksiani, tunteitani. Olen kuitenkin kirjoittanut H:n irti itsestäni: jos hän olisi todellinen, hänen arvomaailmansa olisi kaukana omastani.
Teoksessa ei ole lainkaan vastauskirjeitä rouva Rosenbladilta, mutta runoista voi lukea viestinnän kaksisuuntaisuutta. Onko tämä hiljaisuus tilaa tulkinnoille vai ehkä eräänlaista aikakausien välistä kuilua?
Ehdottomasti molempia. Halusin antaa lukijalle mahdollisuuden täyttää tarinaa niin halutessaan omilla tunnoillaan ja ajatuksillaan, mielikuvitella. Toisaalta halusin tuoda esiin sitä, että kuvamme ja ymmärryksemme menneisyydestä on aina aukkoinen. Luemme aina menneisyyttä oma aikamme läpi. Muiden ihmisten kokemus omasta elämästään jää meille aina eräänlaiseksi arvoitukseksi, etenkin, jos toinen on elänyt erilaista aikaa kuin me itse.
Kuinka henkilökohtaiselta tämä teos sinusta tuntuu? Onko siinä jotain, mitä vain sinä tiedät sen taustoista?
Esikoisteos on henkilökohtaisena kokemuksena iso asia, mutta teos itsessään ei ole kovinkaan henkilökohtainen. On ollut helppoa ja kiinnostavaa päästää se ”elämään omaa elämänsä”.
Puutarhanhoito ja kasvit ovat keskeisiä elementtejä kirjeissä. Mikä inspiroi sinua käyttämään juuri näitä teemoja? Miten ajattelet luonnon ja kasvien toimivan peilinä ihmisyyden pohdinnoille, erityisesti rakkauden ja kaipauksen näkökulmasta?
Luonto ja luontosuhde ovat usein läsnä teksteissäni, mutta villin luonnon sijaan tuntui luonnolliselta tuoda tähän ihmisen rakentamaa ja rajaamaa ympäristöä. Puutarhoissa näkyy eri aikojen henki, ajan kerroksellisuus yhtä kiehtovasti kuin vaikkapa rakennuskannassa. Viihdyn itse puutarhoissa ja olen myös kirjoittanut teosta esimerkiksi omalla pihallani.
Jotenkin meille ihmisille on luonnollista kuvata tunteitamme luonnon ilmiöiden kautta. Teemme sitä usein kliseisesti, minä muiden ohella 🙂 Ehkä kyse on jostain perimmäisestä tarpeesta olla yhtä luonnon kanssa. Ehkä kyse on jostain opitusta. Ja ehdottomasti kyse on siitä, että tällaisten peilien kautta meidän on helpompi tarkastella tunteitamme.
Teoksen lähdeluettelo on osin fiktiivinen, osin todellinen. Mikä merkitys tällä leikillä faktojen ja fiktion välillä on teoksen kokonaisuudessa?
Teoksessa on ”isoja ja vakavia” teemoja, kuten vaikkapa kaipaus ja kuolema. Mutta samalla se leikkii erilaisilla asioilla. Se leikkii nykyisyyden ja mennneisyyden välisellä rajalla. Se leikkii kirjekokoelmajulkaisujen muodolla. Halusin tuoda julki niitä lähteitä, joiden kanssa keskustellen olen teosta tehnyt, tai jotka ovat muuten toimineet lähteinäni. Perinteinen lähdeluettelo tuntui kuitenkin irralliselta ja raskaalta. Kustannustoimittajan avulla löytyi tämä, ainakin itsenäni ilahduttava, tapa.
Millaisia tunteita tai ajatuksia toivoisit teoksesi herättävän lukijoissa?
Toivoisin lukijoiden löytävän juuri itselleen sopivan tavan lukea teosta. Voi tarttua yksittäsiin teksteihin tai lähteä purkamaan koko teoksen kerroksia. Jos joku pysähtyy pohtimaan vaikkapa luulemisen, tietämisen ja ymmärtämisen eroja, olen otettu.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Haluaisin suositella ylipäätään kulttuurin kuluttamista. Erityisesti toivoisin ihmisten löytävän paikallisen kulttuurin pariin: lähimuseoon ja -teatteriin, paikalliseen kuppilaan livemusaa kuuntelemaan tai lavarunoustapahtumaan. Tarvitsemme kulttuurituotteitamme, ja tarvitsemme niitä monimuotoisesti.