Hannu on Kirjavinkkaajien nykykaartista toiseksi pisimpään mukana ollut. Hannu liittyi joukkoon vuonna 2008, ensimmäisenä vinkkinään Alan Bennettin Epätavallinen lukija.
Vuosien varrella juttuja on kertynyt keskimäärin vähän yli yksi viikossa, mikä tekee 16 vuoden aikana yli tuhat vinkkausta. Hannu onkin Kirjavinkkien toiseksi ahkerin kirjoittaja Mikon jälkeen.
Miten haluaisit esitellä itsesi Kirjavinkkien lukijoille, jotka eivät sinua vielä tunne?
Olen Hannu Sinisalo, mukava mies Lempäälästä. Nuoruus on jäänyt taakse, mutta vanhuus siintää vielä toivottavasti kaukana edessäni. Olen perusluonteeltani utelias ja uusista asioista helposti innostuva, ja tähän lukeminen on erinomaista lääkettä.
Liityit Kirjavinkkeihin vuonna 2008. Muistatko vielä miksi ja miten? Saatoin pyytää, mutta mitenköhän meni. Olet nykyään aktiivisesta porukasta harvoja, joita olen edes tavannut.
En itsekään muista ihan tarkkaan. Olimme tutustuneet suunnilleen edellisen vuoden mittaan yhteisen harrastuksen parissa, ja varmaankin minä itse kyselin, että olisiko kirjoituksilleni käyttöä. Toistatuhatta kirjavinkkiä myöhemmin on helppo sanoa, että näköjään on ollut! Kirjavinkkien avustaminen on tehnyt omasta lukuharrastuksestani säännöllisempää, jäsentyneempää, ja se on selvästi kehittänyt minua lukijana.
Millainen lukija olet? Missä ja miten luet? Kuunteletko äänikirjoja? Miten paljon pärjäät arvostelukappaleilla, kuinka ahkerasti käyt kirjastossa tai ostat kirjoja? Kotoa löytyy ainakin komeat kirjahyllyt, sen olen todistanut – ja ollut parissa muutossakin niitä kirjoja kantamassa.
Pyrin lukemaan jonkin verran joka päivä. Luen yleensä ainakin iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja jos on oikein kiinnostava kirja kesken, sille löytyy yleensä aikaa muualtakin. Kuljen työmatkani useimmiten polkupyörällä, mutta niinä päivinä, kun olen joukkoliikenteen varassa, minulla on aina kirja mukanani. En kuuntele oikeastaan lainkaan äänikirjoja ja sähköiset kirjaformaatitkin useimmiten jätän väliin. Sivujen selailu on minulle tärkeää!
Arvostelukappaleita kyselen lähinnä tositarpeeseen ja niiden lisäksi ostan satunnaisesti uusia kirjoja myös kirjakaupoista, divareista ja netistä, sekä tietenkin matkamuistoiksi reissuilta. Isot kirjahyllyt tosiaan kotoa löytyy, mutta niissä on se ongelma, että ne alkavat olla täynnä! Aktiivisin oman kirjavalikoiman kartuttamisvaihe taitaa olla ohi. Mutta kyllä kotoa kirjoja pitää löytyä, mieluiten näkyviltä paikoilta ja useista huoneista.
Lähikirjastoni palvelee tosi hyvin, ja kun joskus käyn jossain muussa kirjastossa, niin sieltä tarttuu yleensä jotain erilaista mukaan. On kiinnostavaa penkoa eri kirjastoja siksikin, että ne tuntuvat kertovan jotain käyttäjistään ja hoitajistaan.
Millaisista kirjoista pidät? Näyttäisi, että luet keskimääräistä enemmän sarjakuvia, dekkareita, klassikoita ja jalkapallokirjoja. Historialliset romaanit kiinnostavat, mutta fantasia ja scifi eivät niinkään, eivätkä myöskään perinteisen miehiset elämäkerrat ja muistelmat. Mitä muita alueita on, jotka jäävät suosiolla vähemmälle?
Minulle kirjoissa on tärkeää hyvä kieli – oli se sitten kotimaista tai käännettyä. Lisäksi kertomuksen persoonallinen tunnelma ja tekstin hyvä rytmi puhuttelevat. Naseva ja suuhun sopiva dialogi on yleensä plussaa. Olen myös melko uskollinen kirjailijoille: haluan yleensä lukea mieluiten nopeasti mahdollisimman laajan otoksen tuotannosta kirjailijoilta, joista innostun.
Jonkin verran tulee myös palatuksi eri elämänvaiheissa suosikiksi nousseisiin teoksiin. Esimerkiksi Kurt Vonnegutia, Kari Hotakaista, Charles Dickensiä ja Väinö Linnaa olen lukenut ja uudelleenlukenut useilla vuosikymmenillä. Luen selvästi mieluiten suomeksi. Jonkin verran ammattiin liittyvää tietokirjallisuutta menee myös englanniksi ja lisäksi yritän opiskella ranskaa ranskankielisten sarjakuvien avulla.
Jalkapallo on aiheena minulle läheinen elinikäisen harrastuksen ja kiinnostuksen kohteen kautta. Pyöräilykin kiinnostaa (oikeastaan futista enemmän!), mutta siihen liittyvää kirjallisuutta on suomeksi rajallisemmin saatavilla. Mitä lukemiseen yleensä tulee, painottuu kaunokirjallisuus vahvasti kirjavalinnoissani. Runoutta tosin voisin lukea aktiivisemmin.
Dekkareita luen nykyään itse asiassa sangen vähän – jotenkin jokin saturaatiopiste genren kanssa on tullut vastaan. Joitakin pidempiä sarjoja, kuten Virpi Hämeen-Anttilan Björkejä ja Jo Nesbøn Harry Holeja yhä toki seuraan.
Fantasia ei tosiaankaan genrenä innosta itseäni oikeastaan ollenkaan, mutta lapseni kanssa lueskellessani on miekkoja ja magiaa hieman hätyytelty. Scifi ehkä voisi olla vähän enemmän minun juttuni, mutta olen mieluummin tarina- kuin maailmanrakenteluhenkinen lukija. Katsotaan, onhan tässä aikaa löytää uusia suosikkeja myös sen kulman takaa! En lähtökohtaisesti oikein tykkää genreluokittelusta: hyvä kirja on hyvä aiheesta (tai sen puutteesta) riippumatta.
Aika kattavan kuvan siitä, mitä en halua lukea, löytää kirjakauppojen isänpäivälahjamainoksista: sotakirjat, terroristitrillerit, jääkiekkoilijaelämäkerrat ja true crime: ei kiitos!
Avainsanalistallasi korostuvat myös 1970-, 1980- ja 1990-luku. Oletko nostalgikko, vai mikä näihin aikoihin sijoittuvissa kirjoissa
viehättää?
Näiden korostuminen kertoo luultavasti lähinnä siitä, että en ole kummoinenkaan avainsanoittaja! Varmaankin näissä on aika paljon mukana sitä, että en anna trendien ohjailla lukemistani, tai ehkä ennemminkin sitä, että etsin aktiivisesti luettavaa myös hieman vanhemmista kirjoista.
Kerrot kuvauksessasi olevasi ”viileän ironian ja älykkään huumorin” ystävä. Ketkä edustavat näitä määreitä parhaiten, mitä suosittelisit viileää ironiaa ja älykästä huumoria etsiville?
Aikanaan tuota kuvausta miettiessäni mielessäni lienee ollut Kurt Vonnegutin, P. G. Wodehousen ja Markus Kajon kaltaisia kirjoittajia, mutta malliesimerkin näistä tyylilajeista antavat Minna Lindgrenin Sivistyksen turha painolasti sekä Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Vakava huumori (melko ristiriitainen käsite, mutta Kari Hotakainen osaa tämän!) ja hienovarainen tilannekomiikka ovat mieleeni enemmän kuin täysin tietoinen kuoliaaksinauratusyritys – luen mieluummin jatkuvasti hymyillen kuin silloin tällöin naurahtaen.
Kuulut vuosikausia jatkuneeseen lukupiiriin. Millaisia kirjoja matkan varrelta on jäänyt mieleen? Olet silloin tällöin saanut lukupiiristä yllättäviä uusia kirjallisia ihastuksia, mutta ihan jokainen lukupiirivalinta ei ole tainnut olla nappiosuma. Mikä oma valintasi on uponnut kehnoimmin?
Lukupiirimme (nimeltään tietenkin vaatimattomasti Maailman paras lukupiiri) aloitettiin vuodenvaihteessa 2010, ja siihen kuuluu neljä jäsentä; porukka ei ole vuosien mittaan vaihtunut. Olemme kokoontuneet keskustelemaan kulloinkin valitsemistamme kirjoista jo noin sata kertaa. Parasta lukupiirissä on sen jäsenten kirjamakujen erilaisuus: luettavaksi valikoituu laatukirjallisuutta erittäin laajalla skaalalla. Monesti käsiin päätyy sellaisia teoksia, joista ei ole koskaan kuullut mitään ja joita ei olisi ikinä kuvitellutkaan lukevansa.
Lukupiirissä usein käy niin, että kulloinkin luettu teos muuttuu ja elää keskustelun mukana, eikä itselle tai muille epämieluisankaan teoksen käsittely koskaan ole ikävää. Neljä kokenutta lukijaa löytää kirjoista enemmän kuin yksi, ja hyvin usein lukupiiritapaamisen lopuksi on todettu, että tulipa siitä kirjasta paljon parempi kuin olin itse ajatellut.
Isossa määrässä kirjoja on toki niitäkin, jotka unohtuvat pian tapaamisen jälkeen, mutta on myös kirjoja, joihin melkein joka tapaamisella tavalla tai toisella palataan. Innostuimme Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista -romaanista jo vähän ennen sen Finlandia-huumaa, emmekä vähiten siksi, että itse lukupiiritapaaminen oli jotenkin maaginen tunnelmaltaan.
Muita oivallisia osumia ovat olleet vaikkapa Juha Hurmeen Hullu, Maylis de Kerangalin Maailma käden ulottuvilla, William Marchin Komppania K ja W. G. Sebaldin Saturnuksen renkaat. Omista valinnoistani Dave Eggersin Huikean nerokas sydämeenkäypä merkkiteos voidaan laskea hutiosastolle, eikä Jukka Larssonin Kärsimystrilogiakaan mikään ihan huippu ollut.
Olet työksesi opettaja. Näkyykö kirjallisuus jotenkin työssäsi, tuleeko opiskelijoiden kanssa puhuttua kirjoista?
Kyllä vain. Vaikka opetan lukiolaisille matematiikkaa, pyrin silti näyttämään esimerkkiä puheilla ja teoilla lukemisen ja lukutaidon tärkeydestä. Keskustelen mielelläni kirjoista – niin matematiikkaan tai luonnontieteisiin liittyvistä kuin ihan kaunokirjallisuudestakin – sopivissa väleissä omilla tunneillani ja suosittelen luettavaa opiskelijoilleni.
En tiedä, kuinka vakavasti vinkkini otetaan (ja kuinka vakaviksi ne edes tarkoitan), mutta tämä pienen henkilökohtaisen kulman raottaminen oppituntien aikana varmaan myös vähän avaa tärkeintä työkaluani opiskelijoilleni – nimittäin omaa persoonaani.
Olet seurannut Kirjavinkkien kehitystä melkein 20 vuotta. Onko jokin muuttunut vuosien varrella? Mikä on saanut sinut pysymään mukana kaikki nämä vuodet?
Itse asiassa minähän luen sangen vähän muiden vinkkauksia, koska tarkoitukseni on aina muodostaa oma mielipiteeni teoksista. Ja kieltämättä lukuvalintojani jonkin verran ohjailee myös se, että pyrin lukemaan kirjoja, joista sitten myös vinkin itse kirjoittaisin.
Mutta onhan Kirjavinkit toki muuttunut. Vaikea on kutsua ihan täysammattimaiseksi sivustoa, johon meikäläisen kirjoittama materiaali kelpaa, mutta kyllä sivuston laatu on kohonnut viimeisten vuosien aikana. Ei ole kyse enää muutaman kirjoittajan blogista, vaan selkeästi toimitetusta sivustosta, joka pyrkii palvelemaan laajaa joukkoa kirjallisuuden ystäviä. Tästä tietenkin iso kiitos päätoimittajalle!
Mitä haluaisit suositella Kirjavinkkien lukijoille juuri nyt?
Yleissuositukseni kaikille lukijoille on jo usean vuoden ajan ollut Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys. Jos se on siis vielä lukematta, niin kipin kapin lukemaan! En halua kertoa sen juonesta enempää, mutta pidän sitä yhtenä viime vuosien riemastuttavimmista kokonaisvaltaisista kirjallisista täysosumista.
Toinen hyvä nosto voisi olla Lars Sundin koko tuotanto. Sund on ehkä vähän parrasvaloista sivussa oleva suomenruotsalainen kirjailija, jota pidän yhtenä aivan parhaista kotimaisista tarinaniskijöistä. Colorado Avenue ensin ja sitten Puodinpitäjän poika heti perään, ja sen jälkeen tuskin voi vastustaa kaikkiin muihinkin hänen teoksiinsa tarttumista.
Kolmantena suosittelen Valérie Perrinin aivan ihanaa Vettä kukille -romaania, jonka surullisenkaunis tunnelma kosketti minua vahvasti. Lukupiirilöytö oman kirjatutkani ulkopuolelta, kuinkas muuten!