Fiona ’Elōnen Tulit luokseni kutsumatta on nuoren kirjoittajan esikoisteos, joka kuvaa parikymppisen ruskean yksinhuoltajaäidin elämästä hetkeä, jossa lapsen vankilaan joutunut isä ilmoittelee taas olemassaolostaan. Takaumien myötä päästään vilkaisemaan myös suhteen alkuun. Kirja on tiivis, vauhdikas ja värikäs kuvaus äitiyden paineista ja riittämättömyyden tunteista, joita etenkin vähemmistöön kuuluva äiti saa osakseen runsaasti.
Haastattelin ’Elōnea sähköpostilla lokakuussa 2022.
Mistä Tulit luokseni kutsumatta sai alkunsa? Mitä halusit sillä käsitellä?
Ensimmäiset tekstit syntyivät vuonna 2018 RT LIT Akatemian luovan kirjoittamisen kurssilla. Silloin en vielä tiennyt, mitä kirjoitin, enkä tehnyt sitä tavoitteellisesti tai jokin konkreettinen lopputulos mielessä. Kirjoitin omasta tarpeestani ja pakosta saada päässä vellovat ajatukset ulos. Kirjoittaminen oli minulle tuolloin(kin) tapa käsitellä vaikeita tunteita turvallisella tavalla.
Onnittelut esikoiskirjasi julkaisusta! Millainen matka kirjalla oli käsikirjoituksesta julkaistuksi kirjaksi?
Kiitos <3 Matka on ollut melkoinen. Suuri kiitos siitä, että kirjasta tuli totta, kuuluu RT LIT Akatemialle, kaikille sen tekijöille ja opettajille, Koko Hubaralle, joka uskoi minuun jo silloin ja kaikille muillekin ihmisille, joista on vuosien varrella muodostunut yhteisö ja perhe.
Ensimmäisen luovan kirjoittamisen kurssin jälkeen tuolloin RT LIT Akatemian rehtorina toiminut Hubara mentoroi minua omalla ajallaan ja myöhemmin kutsui minut Otavan master class -kurssille, jossa jatkoin tekstieni työstämistä kohti romaanikäsikirjoitusta. Kurssin päätteeksi Otava tarjosi minulle kustannussopimusta ja sain prosessiin mukaan maailman parhaimman kustannustoimittajan Salla Pullin.
Mistä kirjan runollinen nimi tuli?
Minulla on tapana kirjoittaa lyhyitä fragmentaarisia tekstejä aina, kun inspiraatio iskee ja tallentaessani ne itselleni annan niille nimet sisällön mukaan. Teen näin siis käytännön syistä, sillä minulla on kammottavan huono muisti, enkä muuten muistaisi, mitä kukin tiedosto sisältää. Tulit luokseni kutsumatta oli yksi luvun nimistä, jotka me lopulta jätimme pois valmiista kirjasta, mutta kustannustoimittajani keksi ehdottaa sitä itse teoksen nimeksi.
Millainen kirjoittaja olet? Työskenteletkö kotona vai kahviloissa, kirjoitatko kun fiilis iskee vai tiukoilla päivittäisillä kiintiöillä?
Kuten muussakin elämässä, olen kirjoittajana melko sporadinen, mutta tarvittaessa laitan tuottajan hatun päähäni ja lähestyn asioita järjestelmällisemmin. Inspiraatio kirjoittaa iskee mihin tahansa aikaan vuorokaudesta ja oikeastaan missä tahansa. Tätäkin kirjaa on kirjoitettu sängyssä, kirjastoissa, kahviloissa ja pitkänmatkan liikennevälineissä.
Toisaalta valmista teoksesta ei olisi tullut koskaan, jos olisin kirjoittanut vain silloin, kun siltä tuntuu. Varsinkin rakenteen työstäminen ja tekstin hiominen oli tehtävä suunnitelmallisemmin. Minulla on myös kiusallinen tapa eläytyä tekstiin (omaani ja muiden), mikä tekee julkisilla paikoilla kirjoittamisesta ja lukemisesta toisinaan vaivaannuttavaa. Alan helposti nauraa ääneen tai itkeä, mikä ei ole super cool suomalaisessa kulttuurissa.
Mitä uutta opit itsestäsi kirjoitusprosessin myötä?
Paljonkin. Opin luottamaan omaan intuitiooni ja siihen, että sillä, mitä sanon, on väliä. Opin myös, että olen sietämättömän omahyväinen ja voin nauraa omille vitseilleni vielä kymmenenkin lukukerran jälkeen.
Kirjan tragikoominen ote huipentuu jotenkin siihen HopLop-episodiin. Se kuulostaa niin tuskallisen aidolta, että kysymys herää: perustuuko tämä kenties tositapahtumiin?
Minusta on oleellista kuka kirjoittaa ja mistä aiheista. Varsinkin, kun kyse on näkökulmista ja tarinoista, jotka on historiallisesti kuvattu vain itse kokemuksen ulkopuolelta, yksinkertaistettu, demonisoitu ja tai suljettu normin ja tässä tapauksessa kirjallisuuden kaanonin ulkopuolelle. Kirjoittamani tarina ei ole dokumentaarinen, mutta kaikki kuvaamaani todellisuudet, hahmot ja tapahtumat ovat jollain tavalla tosia ja henkilökohtaisia.
Joko mielessä kuplii seuraavan kirjan idea?
Ah, kun vain olisikin aikaa istua alas ja kirjoittaa! Mieleni on täynnä outoja ajatuksia, jotka vain odottavat ulospääsyä, mutta vielä toistaiseksi olen ollut melko kiinni tässä kirjassa ja siihen liittyvässä pöhinässä. Kirjoittaminen on minulle yksi luontevimmista tavoista ilmaista itseäni, joten jatkoa varmasti seuraa, mutta missä muodossa, en vielä tiedä. Aion tosin keksiä sen pian, sillä apurahakausi on uhkaavasti lopuillaan.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
POC-lukupiiri on tällä hetkellä yksi ihan absolute fave kirjallisuuden kentällä. He eli Aracelis Correa ja Téri Zambrano siis etsivät, lukevat ja nostavat esiin POC-kirjailijoiden teoksia, järjestävät vertaistuellisia lukupiiritapahtumia ja ovat kaiken kaikkiaan tosi siistejä tyyppejä. Suosittelen ottamaan haltuun heidän alustansa (Instagram, TikTok, Facebook) ja tietty lukemaan siellä suositeltuja teoksia!
Hiljattain julkaistiin myös Mona Eidin toimittama Kiharoita, joka on kokoelma lyhyitä tekstejä upeilta kirjoittajilta. Olen saanut lukea joitain niistä jo etukäteen ja huhhuh mitä settiä! Iso suositus.