Paranormaalia ainesta sisältävistä nuortenkirjoistaan tuttu Elina Rouhiainen teki uuden aluevaltauksen syksyllä 2022 ilmestyneellä Tuntematon taivas -romaanillaan. Se on realistinen tarina, joka sijoittuu Venäjälle toisen Tšetšenian sodan aikoihin – ja on siksi nyt todella ajankohtainen.
Haastattelin Rouhiaista sähköpostilla marraskuussa 2022.
Mistä Tuntematon taivas sai alkunsa? Mikä oli alkuperäinen ajatus, joka kirjan ytimessä oli?
Sain idean Tuntemattomaan taivaaseen jo viitisentoista vuotta sitten, kun minulle selvisi, että ystäväni inkeriläisen poikaystävän isä oli suorittanut asepalveluksensa Afganistanin sodassa Neuvostoliiton joukoissa. Silloin ensimmäistä kertaa tajusin, että naapurimaassa asepalvelus voi tarkoittaa jotain ihan muuta kuin Suomessa.
Sotakirjallisuus oli alkanut kiehtoa minua jo yläkouluikäisenä ja aikuisena aloin miettiä, miten sodasta voisi kirjoittaa ilman glorifiointia tai nationalistista otetta.
Kerroit Goodreadsissa, että aloitit kirjalle tiedoston vuonna 2015 ja varsinaisesti aloit kirjoittaa vuonna 2020. Onko tällainen pitkä hauduttelu sinulle tavallista, vai oliko tällä kirjalla poikkeuksellisen pitkä kypsyttelyaika?
Aikaisemmat romaanini ovat syntyneet parin vuoden sisällä ensimmäisestä ideasta. Tuntemattoman taivaan kirjoittaminen viivästyi useilla vuosilla osittain siksi, että kirjoitin sitä ennen pari pidempää sarjaa, Susirajan ja Väen. Isoin syy on kuitenkin se, etten uskonut pystyväni kirjoittamaan Venäjälle sijoittuvaa realistista tarinaa. Vasta useamman romaanin jälkeen haaste alkoi tuntua sopivan kokoiselta.
Mikä Tuntemattoman taivaan kirjoittamisessa oli muuten helppoa, mikä vaikeaa?
Tarinan, etenkin sen alun ja lopun, luominen ja oikean rakenteen löytäminen oli helppoa, mutta hahmot ja miljöö vaativat enemmän työstöä. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt romaanin eteen yhtä paljon taustatyötä: luin kaikkea mahdollista romaaneista akateemisiin artikkeleihin sekä katsoin dokkareita ja tv-ohjelmia – kiitokset Ville Haapasalolle kaikista Venäjän-seikkailuista! Tiedon lisääntyessä uskalsin astua hahmojeni nahkoihin.
Miksi päädyit alunperin sijoittamaan kirjan Venäjälle? Nyt Ukrainan sodan myötä aihe on tietysti tullut hyvin lähelle ja ajankohtaiseksi. Erikoisoperaatiohan se Tšetšenian sotakin oli.
Tarinan koko idea perustui siihen, että päähenkilöä uhkaa pakollinen asevelvollisuus maassa, joka käy aktiivista sotaa. Yritin aivan alussa siirtää tapahtumia Suomeen, mutta nopeasti tajusin, etteivät panokset olisi silloin tarpeeksi korkeat – en myöskään halunnut lähteä Ilkka Remes -linjalle ja kehittää fiktiivistä sotilaallista uhkaa.
Venäjä oli kiinnostanut minua jossain määrin jo aikaisemmin ja Siperiaan liittyvä eeppisyys kutkutti mielikuvista. Halusin myös todella paljon nähdä, pystyisinkö kirjoittamaan Venäjästä uskottavasti.
Mistä löysit kirjaan evenkit? Evenkien kulttuuri tuli minulle tutuksi alkuvuodesta kun luin Chi Zijianin Puolikuun, mutta sitä ennen en ollut koskaan kuullutkaan evenkeistä.
Minulle oli varsin alusta asti selvää, etteivät kaikki kirjan hahmot tulisi olemaan venäläisiä – Siperia on kolonisoitua maata ja tuntui tärkeältä tuoda se esiin. Tutkin aika pitkään Siperian eri alkuperäiskansoja ja maantiedettä ennen kuin päädyin evenkeihin. Nyt jälkikäteen valinta tuntuu niin luonnolliselta, että on vaikea muistaa, mikä kaikki vaikutti siihen. Evenkit ovat levittäytyneet todella laajalle alueelle ja sopeutuneet erilaisiin oloihin, mikä teki uskottavan fiktiivisen yhteisön luomisesta vähän helpompaa. Ammensin suurimman osan tiedoistani antropologien tutkimusartikkeleista.
Olet kirjoittanut tähän asti paranormaaleja kirjoja ja urbaanifantasiaa. Millaista oli pysytellä realismin rajoissa? Kirjoittaisitko toistekin realistisella otteella, vai viihdytkö paremmin fantasiamaailmoissa?
Julkaisuhistoriastani huolimatta en ole koskaan pitänyt itseäni pelkästään spefikirjoittajana, eikä kirjoittaminen tuntunut kovin erilaiselta. Tietenkin jännitettä joutui miettimään vähän eri tavalla, kun käytössä ei ollut täyttä temppuarsenaalia. Keskityin tavallista enemmän hahmojen väliseen dynamiikkaan, heidän mielenliikkeisiinsä ja rytmityksiin, jotta teksti pysyisi koko ajan kiinnostavana.
Siinä missä aikaisemmissa kirjoissani olen usein tarkistanut faktoja vasta sitten, kun olen jo päättänyt mitä kirjoitan, tällä kertaa annoin lähteiden ohjata tarinaa alusta asti. Olin aikaisemmin ajatellut, etten ole yhtään tutkijatyyppiä, mutta kokemus sai mieleni vähän muuttumaan. Tällä hetkellä osa ideoistani on spefiä ja osa realismia – vielä en tiedä, mihin tartun seuraavaksi.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Realistisen YA:n ystäville haluan suositella Annukka Salaman romaania Ripley – nopea yhteys. En muista, koska olisin ahminut kirjaa samalla tavalla.
Sotakirjallisuudesta kiinnostuneille suosittelen Arkadi Babtšenkon omaelämäkerrallista teosta Sodan värit, joka onnistui ravistelemaan minua todella syvältä. Olin kuvitellut lukeneeni kirjallisuutta, jossa sotaa ei ihannoida, mutta Babtšenko sai minut ajattelemaan toisin. Vaikka teos sijoittuu toiseen Tšetšenian sotaan, uskon sen vastaavan myös kysymykseen, mitä Ukrainassa tapahtuu juuri nyt.
Elina Rouhiaisen kirjat Kirjavinkeissä.
