Tutustuin loppukesästä Akseli Heikkilän romaaneihin ja luin saman tien molemmat tähän mennessä ilmestyneet kirjat, esikoisteoksen Veteen syntyneet ja tuoreen Hiljainen vieras -romaanin. Hiljainen vieras on selkeämmin kauhuromaani, mutta Veteen syntyneidenkin tunnelma on herkullisen synkkä.
Kirjat herättivät kysymyksiä, joten haastattelin Akseli Heikkilää sähköpostitse syyskuussa 2022.
Mistä Hiljainen vieras -romaani sai alkunsa? Mikä oli se alkuperäinen tarina, jonka halusit kertoa?
Viisi vuotta sitten sukukartano ja lapsuuteni mummola paloi maan tasalle tulipalossa. Syynä oli tuhopoltto. Kävin samana syksynä katselemassa ja valokuvaamassa raunioita. Se oli pysäyttävä kokemus. Talosta, jossa olin viettänyt useita jouluja lapsuudessani ja leikkinyt pihalla kesälomilla, oli jäljellä vain kivijalka. Polttaja oli tuhonnut paitsi vanhan talon, mutta ennen kaikkea hävittänyt reilusti yli 100 vuotta sukuni historiaa.
Tämä kaikki jäi kytemään mieleeni. Joitain vuosia myöhemmin, kun Veteen syntyneet -kässäri oli viimeistelyä vaille valmis, aloin luonnostella tulopalossa tuhoutuneen rakennuksen herättämiä ajatuksia fiktioksi. Alkuperäinen suunnitelma oli kirjoittaa kummitustarina vanhasta talosta, jonka asukas päätyy polttamaan rakennuksen.
Lopulta talo ja pihapiiri säilyivät romaanin miljöönä, mutta tarina kehittyi ihan omaan suuntaansa. Aika usein löydän kirjoittamalla sen mistä lopulta haluan kirjoittaa.
Mikä kirjan tekemisessä oli helppoa, mikä vaikeaa? Millainen prosessi oli esikoisteokseesi verrattuna? Oliko jokin muuttunut kirjoitusprosessissa?
Romaanin kirjoittamisessa helppoa on ainoastaan itse kirjoittaminen, kaikki muu on vaikeaa. Tarkoitan tällä sitä, että minulla ei ole vaikeuksia tuottaa tekstiä ja sisältöä, mutta miten tehdä tekstistä puhuttelevaa, koukuttavaa, sujuvaa, raikasta, aistikasta ja häiritsevää onkin jo eri juttu. Halusin että Hiljainen vieras sisältää kaikki edellä mainitut luonnehdinnat.
Kirjoitin esikoisteostani noin kuusi vuotta ja Hiljaista vierasta hieman laskentatavasta riippuen 2,5 vuotta. Prosessi oli nopeampi, vaikka toisen romaanin tarina on tapahtumatasolla monisyisempi. Veteen syntyneet on kielivetoinen romaani, joka kertoo kreikkalaistyylisen kostotragedian. Hiljainen vieras on puolestaan juonivetoinen kauhuromaani, joka kertoo psykologisen kummitustarinan.
Tarina siis kiilasi keskiöön Hiljainen vieras -romaanin kohdalla, mutta tietenkään se ei sulje pois tunnelmaa luovan kielen käyttämistä. Juonellisten elementtien hyppysissä pitäminen oli paikoittain haastavaa, mutta samalla myös erittäin palkitsevaa, kun jokin ongelmallinen sauma lopulta löysi paikkansa. Voin vain kuvitella millaisia Excel-taulukoita dekkareiden kirjoittajat laativat, koska heidän tarinansa ovat usein vielä monimutkaisempia.
Kustannustoimittaja Samuli Knuuti kuvaili romaanien eroavaisuuksia suurin piirtein näin: jos Veteen syntyneet on kaunokirjallinen kirja genrevaikutteilla, Hiljainen vieras on kauhuromaani kaunokirjallisilla sävyillä. Tuo rinnastus kuvaa myös kirjoitusprosessin erilaisuutta. Kirjoitin Hiljaisen vieraan enemmän kohtausvetoisesti, kun esikoisteoksessani lähdin usein liikkeelle tunnelmasta, joskus yksittäisestä lauseesta.
Minkälaiset tekijät vaikuttavat kirjoittamiseesi yllättävimmillä tavoilla?
En tiedä ovatko nämä kovinkaan yllättäviä tekijöitä, mutta esimerkiksi konsertit ja taidenäyttelyt saattavat vaikuttaa ratkaisevasti kirjoittamiseen. Viimeksi näin kävi, kun katsoin Heilung-yhtyeen keikkaa Tuska-festivaaleilla viime kesänä. Olin nähnyt yhtyeen ensimmäisen kerran livenä kolme vuotta sitten samoilla festivaaleilla ja ennen toista kertaa mietin, onkohan lavashow vain toisinto edellisestä esityksestä. Ei onneksi ollut. Heilung oli kehittänyt keikan loppupuolelle dramaattisen hirttäjäisnumeron, jonka kuvaileminen ilman keikkakokemusta on turhaa.
Olin juuri samalla viikolla luonnostellut vielä keskeneräisen kolmannen romaanikäsikirjoituksen loppua ja keikan aikana päätin, ettei se ole riittävän hyvä. Koska Heilung kehitti dramaturgiaansa ja lavashow’taan entistä vaikuttavammaksi, inspiroi se minuakin yrittämään enemmän kirjailijana.
Samankaltaisia kokemuksia tuli vastaan Hiljainen vieras -romaanin kirjoittamisen alussa. Kulttuuri- ja taide-elämyksiä kirjoitusprosessin aikana oli kuitenkin hyvin vähän, koska koronapandemiasta seuranneet rajoitukset olivat päällä lähes koko kirjoitusperiodin ajan. Hiljainen vieras on minun pandemiaromaanini.
Molemmissa romaaneissasi päähenkilönä on nuori nainen. Äitiys, raskaus ja synnytykset ovat merkittävässä osassa molemmissa teoksissa. Nämä eivät ole ihan tavallisimpia aiheita mieskirjailijoille. Miten päädyit kirjoittamaan näistä aiheista tällaisesta näkökulmasta molemmissa kirjoissasi?
Ainakin tähän mennessä olen saanut tekstiin enemmän eloa, kun olen kirjoittanut naishahmon näkökulmasta. Alun perin Hiljaisen vieraan päähenkilö oli mies, mutta sadan nihkeän sivun jälkeen päätin vaihtaa päähenkilön naiseksi ja tekstiä alkoi syntyä vaivattomammin.
Myös Veteen syntyneet -kirjan kohdalla kävi samoin. Siinä kirjan päähenkilö oli ensiksi teini-ikäinen poika. Yrityksen, erehdyksen ja kirjailijakollegalta saadun palautteen perusteella tajusin, että lähes kaikki mikä käsikirjoituksessa on merkittävää tapahtuu sivuhahmo Eevalle, josta tuli lopulta päähenkilö.
Olen myös lukenut vuosien varrella paljon naisten kirjoittamaa kirjallisuutta ja edelleen luen ehkä enemmän naisten kuin miesten kirjoittamaa tekstiä. Olen siis jatkuvasti todennäköisemmin feminiinisempien teemojen kanssa tekemisissä ja tokihan se jättää jäljen myös kirjoittamiseen. Mielestäni naiset kirjoittavat keskimäärin mielenkiintoisempia kirjoja kuin miehet. Kauhukirjallisuus on poikkeus, mutta todennäköisesti vain siitä syystä, että se taitaa edelleen olla kovin miesvaltainen genre.
Toinen yhdistävä tekijä romaaneillesi on niiden sijoittuminen pienille paikkakunnille. Veteen syntyneiden pieni kylä oli jotenkin epätodellisempi, enemmän irti arkitodellisuudesta kuin Hiljaisen vieraan Kiviniemi, joka on selvemmin kiinni meidän maailmassamme. Kanavoitko näihin pikkukyliin kotiseutujasi Kukkolassa? Voisitko kuvitella kirjoittavasi romaania, joka tapahtuisi vaikka Helsingissä?
Kukkolan kylä ja Jokivarren lähikylät ovat läsnä molemmissa romaaneissa. Veteen syntyneiden kylämiljöö on melkein yksi yhteen esikuvansa kanssa, muutamia taiteellisia vapauksia lukuun ottamatta. Hiljaisen vieraan pääkallopaikka on yhdistelmä muutamaa minulle tuttua kylää. Molemmat romaanit kanavoivat varmasti eri tasoilla lapsuuttani ja nuoruuttani, mutta millä tavoilla, sen jätän nyt lukijan pääteltäväksi.
Voin kyllä ehdottomasti kuvitella kirjoittavani romaanin, joka tapahtuu Helsingissä tai vaikka New Yorkissa. Ei kaupunki sentään täysin vieras käsite ole Hiljaisessa vieraassakaan. Romaanissa pistäydytään Kemissä ja Torniossa. Jo mainitussa työn alla olevassa kolmannessa romaanissa kaupunkimiljöötä on jälleen vähän enemmän. Neljäs romaanini todennäköisesti sijoittuukin Helsinkiin. Minulla on siitä alustavia suunnitelmia, vaikka kolmannella kirjalla on vielä ainoastaan työnimi. Hitaasti, mutta varmasti hivutan visioitani entistä tiheämmän ihmisvilinän keskelle.
Bongasin kirjasi Takakansi-podcastista, jossa kävitte Marko Suomen kanssa keskustelua muun muassa kauhugenrestä. Tampereella kirjasi on luokitettu eri tavoin: Veteen syntyneet on yleistä kirjallisuutta, Hiljainen vieras kauhua. Jako on tavallaan ymmärrettävä, kyllähän Hiljainen vieras enemmän pelaa kauhugenren konventioilla, mutta toisaalta kokonaisuutena pidin Veteen syntyneitä karmivampana. Miten itse koet tällaisen luokittelun? Et taida itse kirjoittaessasi ajatella, että ”nyt kirjoitan kauhua”?
Tietyin varauksin minulle on aika sama millä tavalla romaanini luokitellaan, kunhan ne vain löytäisivät lukijansa.
En välttämättä suoranaisesti mieti, että nyt kirjoitan kauhua, mutta kun Hiljaisen vieraan kohdalla valitsin tarinan miljööksi vanhan talon ja liitin mukaan kummittelutason, oli lähtökohtaisesti aika selvää, että romaanista on tulossa vähintäänkin kauhuvaikutteinen teos. Kun näytin varhaista versiota käsikirjoituksesta kustannustoimittajalle, hän oli sitä mieltä, että tämä on ilman muuta kauhukirja.
Seuraava romaani on näillä näkymin vähintäänkin kauhuvaikutteinen, mutta en vielä osaa sanoa onko se puhdasta horroria. Vaikuttaa siltä, että mukaan tulee nyt minulle aikaisemmin kartoittamaton genre. Tässä kirjoitusvaiheessa en kuitenkaan mieti genreä määräänsä enempää.
Olen nyt kuullut muutamaan otteeseen, että Veteen syntyneitä on pidetty karmivampana kuin Hiljaista vierasta. Saan kyllä kiinni tästä näkemyksestä. Kauhuvaikutteet tai karmivat kohtaukset Veteen syntyneessä ovat aika primitiivisiä ja väkivalta hyvin pitkälle ihmiskäsien tekemää, mikä voi nostaa karmivuuskerrointa. Tämän lisäksi tapahtumien taustalla on omalakinen maailmansa, joka hyvin pitkälle toimii fysiikanlakien mukaan ja ainoastaan vihjaa yliluonnollisuudesta, lukuun ottamatta kalojen yhtäkkistä katoamista kylästä.
Joko tiedät, millaisissa tunnelmissa ja millaisilla seuduilla seuraava romaanisi liikkuu?
Seuraava romaanin miljöö liikkuu tällä hetkellä pääosin kylätaajaman ja muutaman pienen kaupungin välillä. Neljäs romaanini ainakin nykyisen suunnitelman mukaan sijoittuu Helsinkiin.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Suosittelen yhtä kirjaa, yhtä leffaa ja yhtä levyä:
Johanna Sinisalo: Vieraat. Todella iskevä ja tehokas kauhuromaani, joka kysyy omaperäisellä asetelmalla yhden kauhun peruskysymyksistä: voiko lapsi olla paha? Pakko huomauttaa, että kuuntelin tämän äänikirjana, mutta ehdottomasti luen myös painetun version, jotta näen konkreettisesti, miten romaani on toteutettu.
Men (ohjaus: Alex Garland). Sanotaan sen verran, että tämä on kauhuelokuva, mutta muuten tästä teoksesta on parempi olla tietämättä yhtään mitään ennen näkemistä. Hyvän elokuvan tunnistaa joskus siitä, että hienosti alkanut teos haastaa jossain vaiheessa katsojansa makua. Tämä todellakin haastoi ja voitti lopulta puolelleen.
Satyricon & Munch. Black metal -yhtye Satyricon on tehnyt taidemaalari Edward Munchin töiden inspiroimana 56-minuuttisen instrumentaalibiisin, joka pohjautuu painostavalle tunnelmalle, ei siis metalliräimeelle, ainakaan sananmukaisesti. Tätä levyä olen kuunnellut paljon kirjoittaessani kolmatta käsikirjoitusta.