Viimeinen tukikohta

Mari Jungstedt: Viimeinen tukikohta

Gotlantiin sijoittuva Anders Knutasin ja Karin Jacobssonin tutkimuksista kertova dekkarisarja on ehtinyt jo kahdeksanteentoista osaansa, joten paljon on ehtinyt tapahtua ja aikaa kulua. Anders ja Karin ovat olleet jo pitkään ensin ihastuneita ja sitten rakastuneita toisiinsa, ja nyt he ovat naimisissa ja pienen tyttövauvan vanhempia, tosin melko iä... Lue koko vinkki »
Hekuma

Elina Airio: Hekuma

Elina Airio säväytti vuonna 2022 esikoisromaanillaan Metsässä juoksee nainen. Siinä yhdistyivät vakava yhteiskunnallinen aihe, vimmainen kieliasu ja lukijan lehtien peittoon hukuttava viherkasvien kuvaus. Samoilla poluilla ollaan uuden Hekuma-romaanin kanssa. Senkin päähenkilönä on nimettömäksi jäävä nainen, joka ottaa asiakseen pitää elossa vaalea... Lue koko vinkki »
Veli jota minulla ei ollut

Reidar Palmgren: Veli jota minulla ei ollut

Kun sain tämän kirjan heti sen ilmestyttyä, minulla ei ollut tilaisuutta alkaa sitä lukea. Minulla oli kuitenkin mahdollisuus kuunnella ja vielä kirjailijan itse lukemana, mikä usein on parasta. Kuuntelin ja kuuntelin, tein töitä, keräsin marjoja ja välillä vaan pysähdyin, että mitä tässä oikein tapahtuu. Kirjassa esitellään Axel Kannasto, nuori... Lue koko vinkki »
Rakas Eeva Kilpi

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi : Nämä juhlat jatkuvat vielä

Ollaan suuren äärellä. Lakki pois ja kumarrus. Eeva Kilpi (o.s. Salo) elää. Syntynyt Hiitolassa vuonna 1928 helmikuun 18. päivä. Laskekaas ikävuodet! Me olemme saaneet lukea ne kymmenet Eevan kirjoittamat kirjat ja päässeet hänelle tärkeiden asioiden lähelle tai sisään: luonto, kotiseutu, karjalaisuus, evakkous, rakkaus, ihmissuhteet. Milteip... Lue koko vinkki »
Unia sodasta

Arvi Perttu: Unia sodasta

Unia sodasta on romaani inkeriläisistä, inkeriläiskulakkiperheen ja suvun vaiheista Stalinin vainon ajoilta näihin Putinin päiviin. Aikajana on pitkä, sata vuotta, muutama sukupolvi. Arvi Perttu ottaa kansiinsa tarinan Mummon, pikku-Helmin kautta. Teos on Petroskoissa syntyneen ja Lieksassa asuvan Pertun kahdestoista. Perttu palkittiin Pohjois-Kar... Lue koko vinkki »
Lasta et minulta vie

Eva Frantz: Lasta et minulta vie

Eva Frantzin Anna Glad -sarja on päässyt neljänteen osaansa. Anna Glad jatkaa poliisintyötä niukkien resurssien keskellä. Edellisessä osassa Anna oli raskaana, nyt kotona on pieni lapsi, jota puoliso hoitaa Annan ollessa töissä. Pikkulapsiaika kuormittaa ja väsyttää, mutta Annan on jaksettava tehdä töitä, sillä rikoksia on selvitettävänä. Koulus... Lue koko vinkki »
Hirveä Hoppu

Vuokko Hurme ja Noora Katto: Hirveä Hoppu

Vuokko Hurme on varsin aktiivinen lastenkirjailija. Häneltä on julkaistu viimeisen viiden vuoden aikana yli parikymmentä teosta. Noora Katto puolestaan on kuvittanut myös Anneli Kannon kirjoittaman Viisi villiä Virtasta -sarjan kirjat. Hirveä Hoppu on kirja perheen arjen kiireestä. Perheen postiluukusta ujuttautuu yöllä Hoppu. Se on pieni olento... Lue koko vinkki »
Vapaa

Lea Ypi: Vapaa : Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa

Albania. Suljettu maa. Hoxha, se Enver-setä. Lapsuus ja nuoruus. 1980-luku. Vapautuminen. 1990-luku. Vapaa – kirjoittanut paikan päällä elänyt kaiken henkilökohtaisesti kokenut Lea Ypi, s. 1979, politiikan teorian professori London School of Economicsissa. Kiehtova kirja, enemmän kuin pelkkä kurkistus tuohon yksinjääneeseen, takapajuiseen maahan... Lue koko vinkki »
Diskbänkstecknaren

Ulrika Linder: Diskbänkstecknaren

Ulrika Linderin sarjakuva-albumin syntyhistoria on aavistuksen erikoinen. Usein käy niin, että lasten saanti vie kriittistä aikaa muilta harrasteilta, mutta Linderin tapauksessa rankka lapsiarki nimenomaan ajoi hänet tekemään sarjakuvaa. Omien sanojensa mukaan piirtäminen oli uudessa tilanteessa ainoa asia, jonka Linder koki kuuluvan vain ja ainoas... Lue koko vinkki »
Vapaa rakkaus

Tessa Hadley: Vapaa rakkaus

Tessa Hadley (s. 1956) on brittiläinen kirjailija, joka aloitti kirjoittamisen kolmikymppisenä heikolla menestyksellä. Hadley opiskeli luovaa kirjoittamista tohtoriksi asti, alkoi opettaa luovaa kirjoittamista yliopistossa ja lopulta julkaisi esikoisromaaninsa Accidents in the Home vuonna 2002. Romaaneissaan Hadley kirjoittaa enimmäkseen keskiluokk... Lue koko vinkki »
Thomas Sandholm : Syntynyt viittomaan

Sami Koski ja Thomas Sandholm: Thomas Sandholm : Syntynyt viittomaan

Hyvä fiilis jäi päälle kirjan luettuani. Melkoinen vauhtiveikko tuo kuurojen vanhempien lapsi rauhallisen tuntuinen tv-viittomauutisten silmälasimies! Eipä uskoisi, miten kärkäs, ärhäkkä: "Olen polttanut muutamia siltoja tämän luonteenpiirteeni takia." Syntymäkuuro Thomas Sandholm (s. 1963 Vesilahti) meni nuorena vaihtoon Yhdysvaltoihin, ma... Lue koko vinkki »
Volter Kilpi

Laura Kokko: Volter Kilpi : Elämäkerta

"... kiire ja minun kirjani eivät ole saman päivän lapsia." Alastalon salissa on yksi Suomen kirjallisuuden peruskivistä, laatukirja vailla vertaa. Tuo teos onkin Volter Kilven (1874–1939) kymmenvuotisen työn, tuskan ja hiomisen tulos, mestarityö niin sisällöltään kuin omaperäiseltä kieleltään. Tuhatsivuinen kirja on Saaristosarjan aloitus, jota... Lue koko vinkki »
Meitä vastaan rikkoneet

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet

Tartuin kirjaan ensisijaisesti siksi, että jotenkin minua aina kiehtovat tarinat siitä, miten ihmiset ovat selviytyneet jonkin uskonlahkon aiheuttamista ongel­mista. Meitä vastaan rikkoneet kertoo Siljasta, joka haluaa olla mahdollisimman hyvä Jehovan todistaja. Hän haluaa pärjätä koulussa ja miten selvitä, kun täytyy kirjoittaa joulusta, jota h... Lue koko vinkki »
Kielletty päiväkirja

Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja

Valeria on nelikymppinen perheenäiti 1950-luvun Roomassa. Eräänä päivänä hän huomaa tupakkakaupassa mustan kiiltäväkantisen vihon, ja hetken mieli­johteesta haluaa ostaa sen. Vaivautunut myyjä selittää sen olevan kiellettyä tavaraa, koska hänen kaupassaan ei saisi myydä muuta kuin tupakkaa, mutta Valeria saa sen lopulta ostetuksi. Niin vihosta t... Lue koko vinkki »
Suoraan sydämeen

Stella Vuoma: Suoraan sydämeen : Nyrkkeilijä Sonia Grönroosin tarina

Stella Vuoman kirja Sonia Grönroosista iskee nimensä mukaisesti suoraan sydämeen. Kirjan kannessa herttaisesti hymyilevän nyrkkeilijän elämänpolku on polveillut rankkoja reittejä, mutta katkeruuden ja kaunan siemeniä ei tarinasta löydy. Päin vastoin, tämä nainen on täynnä positiivisuutta ja sitkeyttä – suomalaista sisua algerialaisgeeneillä höystet... Lue koko vinkki »
Syväkyntö

Hanna Kostamo: Syväkyntö

Tämä kirja ei ole paksu, mutta sen tarina on niin huima, että kun kirjan on saanut loppuun, on pakko vetää henkeä. Sitä jää pitkäksi aikaa miettimään, mitä ihmettä minä juuri luin. Vajaat kaksisataa sivua sellaista pyöritystä, että väkisinkin huimaa. Syväkyntö kertoo kirjailijan itsensä kertomana, kuinka rintasyöpä, jonka piti olla jo voitettu, ... Lue koko vinkki »
Numeroruuhka

Eve Hietamies: Numeroruuhka

Numeroruuhka jatkaa Antti ja Paavo Pasasen tarinaa, mitä onkin jo odotettu. Tämä jo viides kirja jatkaa samalla tutun huumorin sävyttämällä tyylillä ja silti vakaviinkin asioihin paneutuen. Antti Pasanen on toimittaja ja Paavon isä, yksinhuoltaja. Arki on sitä, että yritetään selviytyä ja se olisikin helppoa, jollei kaiken aikaa tapahtuisi jota... Lue koko vinkki »
Graham Cattonin murha

Katie Lowe: Graham Cattonin murha

Psykiatri Hannah Catton löytää aviomiehensä, professori Graham Cattonin kuolleena. Hannah saa samassa yhteydessä päävamman eikä pysty myöhem­min poliisikuulusteluissa muistamaan, mitä on tapahtunut. Pian löydetään murtovaras, joka tuomitaan Grahamin murhasta.  Kymmenen vuotta myöhemmin Hannah elää tyttärensä ja uuden avo­mie­hensä kanssa pieness... Lue koko vinkki »