Luupuisto

Jarkko Sipilä: Luupuisto

Eläkeläisrouva sienestää usein Keskuspuistossa ja tällä kertaa hän poimii mukaansa jotain, joka näyttää sieneltä. Valkoiselta kärpässieneltä. Kyseessä on kuitenkin poliisitutkimusten mukaan ihmisen luu, kyynärluu. Takamäen murharyhmän poliisit saavat selvitettäväkseen mahdollisen murhan, sillä paikalta ei heti löydy muuta. Mutta kohta poliisiopisto... Lue koko vinkki »
Kunnon virkamies Virtanen

Roope Lipasti: Kunnon virkamies Virtanen

Pohjoinen on julistanut sodan! Vaikka koko Unionia koskevassa sodan aloittamisen aiesopimuksessa sekä sen liityntä- ja jatkopöytäkirjoissa se tehtiin jo mahdottomaksi. No, ainakin melkein. Suomi on aina ollut omanlaisensa alue Unionissa, mutta Virtasta ei mikään voisi hämmästyttää enemmän. Hän selvisi edellisestä sodasta ja oli vaikuttamassa paljon... Lue koko vinkki »
Baselinvihreää

Anna Lönnroth: Baselinvihreää

Zean pääsihteeri Carlo Fischer on murhattu koetilallaan Alpeilla. Zea on järjestö, joka ajaa luonnonmukaista viljelyä sekä pyrkii kehittämään luonnostaan kylmyyttä, kuumuutta, kuivuutta ja tuholaisia kestäviä viljalajikkeita ja mahdollisesti muitakin viljelykasveja. Nyt Zean arvokas siemenpankki on kadonnut Carlon murhan myötä. Piilottiko hän sen v... Lue koko vinkki »
Hissimusiikkia

Mirjam Lohi: Hissimusiikkia

Hissimusiikkia on omaperäinen ja erilainen romaani, josta voi olla vaikea saada otetta. Tarina on jaettu kahteentoista osaan, raitaan, jotka kertovat aina yhden ihmisen kohtalon. Kysymys on kahden suvun jäsenistä, joiden kohtalot ja elämä saattavat jotenkin risteytyä joskus tai olla lyhyesti kosketuksissa toisiinsa. Toisinaan ehkä enemmänkin. Tai s... Lue koko vinkki »
Ole hyvä

Riikka Takala: Ole hyvä

Ole hyvä on pienoisromaani kolmen naisen elämästä nykypäivän Suomessa; kertomus naisten välisestä ystävyydestä, halusta tehdä hyvää, mutta myös työttömyydestä, kirpputoreista, ruokajonosta sekä haaveesta saada kaupungin asunto. Heitä yhdistää kansalaisopiston afrikkalaisen tanssin kurssi, jota vetää upea Florence. Aavalla oli melkein työ, kolme ... Lue koko vinkki »
Kuningas

Saara Kesävuori: Kuningas

Olli Holma on hiukan ihmeissään äitinsä perinnönjaon yhteydessä. Äiti kuoli niin yllättäen, mutta silti hänellä oli jo valmiiksi laadittu ja ilmeisen harkittu testamentti. Pojalleen hän jätti huvilan Naissaaressa, Viron rannikolla. Huvila on alustavien tietojen mukaan restauroitu, kaunis pitsihuvila, jonka alunperin hänen äidinisänsä Iivari Liukkal... Lue koko vinkki »
Cowboy

Reijo Mäki: Cowboy

Jussi Vareksen joulusta ei tälläkään kertaa ole tulossa kummoista. Tarjolla on joko istuntaa Apteekin sarkofagien ääressä tai kotona nieleskellen valmisruokia. Tosin muualla sitten sattuu ja tapahtuu, kun eräs tunnettu stand up -koomikko ryöstetään siististi jouluisen pizzan äärellä. Ryöstö on niin perinpohjainen, että mukaan lähtee koko kassakaapi... Lue koko vinkki »
Perseet olalle on taitolaji

Matti Mäkelä ja Mikko Mäkelä: Perseet olalle on taitolaji

Kirjan ovat koonneet Matti ja Mikko Mäkelä, joista molemmat näyttävät harrastavan tarinointia tai ainakin niiden kuuntelua. Tämä on kuin uudempaa suomalaista kansanperinnettä; mitä hämmästyttävää onkaan tullut tehtyä ja milloin sekä missä... Tapahtumapaikat vaihtelevat kotimaasta sekä etenkin Kotkasta ja sen ympäristöstä aina YK-hommiin, veneilyyn,... Lue koko vinkki »
Kuusi kuolemaantuomittua

Olli Korjus: Kuusi kuolemaantuomittua

Syyskuussa 1918, kansalaissodan jo päätyttyä aikaa sitten, vietiin Suomenlinnan päävartiosta kuusi miestä Kustaanmiekan valleille. Siellä heidät teloitettiin. Keitä nämä miehet olivat? Miksi juuri he joutuivat teloitetuiksi? Tekijä käsittelee kaikkien kuuden miehen taustaa kotioloissa sekä sitäkin toimintaa, josta heidät oli tuomittu. Hän pyrkii... Lue koko vinkki »
Kapitalismin sanakirja

Teppo Eskelinen ja Inari Juntumaa (toim.): Kapitalismin sanakirja

Kirja todellakin kertoo – sana kerrallaan – mitä kapitalismi on. Tätä voi lukea yhtä hyvin tietokirjana kuin oppikirjana tai pamflettina. Itse selailin tätä toiseen kertaan ihan huvikseni, koska osa selityksistä on kerta kaikkiaan nautinnollista kieltä. Kirja selittää 286 yhteiskunnan tärkeää käsitettä ja vaikuttavinta taikasanaa; se kertoo mistä n... Lue koko vinkki »
Yö nielee päivät

Asko Sahlberg: Yö nielee päivät

Massiivinen – sekä kooltaan että kerronnaltaan – romaani, joka kertoo Jakobssonista. Isosta miehenrohjosta, joka muuttaa 1970-luvulla Suomesta Ruotsiin monen kaltaisensa tavoin. Hän ei sentään jää Tukholmaan, hän matkustaa Göteborgiin. Siellä on suoraan tarjolla majoitus ja työtä. Ja työtä hän osaa tehdä, se on selvää. Häntä ei kiinnosta useinkaan ... Lue koko vinkki »

Petteri Hakkarainen: Psykiatri Käävän vaimoharhat

Kun psykiatri Jussi Käävän avioero astuu lopulta voimaan ja maistraatista tulee virallinen kirje, vaipuu mies synkkyyteen. Tässäkö tämä oli? Miksi kaikki päättyi niin äkkiä, vaikka hänen mielestään kaikki vaikutti niin hyvältä? Kääpä päättää toimeliaana miehenä selvittää ajatuksiaan ja mikäpä olisi paras tapa kuin hakeutua psykiatrille. Kukapa taas... Lue koko vinkki »
Erään yhtiön murha

Kari Häkämies: Erään yhtiön murha

Suuren puhelinyhtiö Roccumin amerikkalainen toimitusjohtaja Ben Mandel murhataan eräänä varhaisena aamuna hänen ollessaan lenkillä. Koska kyseessä on kansainvälisestikin merkittävä yhtiö, asiaa tutkimaan lähtee myös Suposta Sixten Rydman sekä tekijän edellisistä dekkareista tutut keskusrikospoliisin miehet Heikki Söder ja Matti Joronen. Murhan m... Lue koko vinkki »
Valtakunnan miniä

Pia Maria Montonen: Valtakunnan miniä : Brita Kekkonen

Tätä elämäkertaa – tai oikeastaan nämä ovat rouvan omat muistelmat – on varmasti jo odotettu. Rouva Suorasuuna ulkoministeriössä myöhemmin tunnetun Brita Fagerholmin elämästä kerrotaan jo lapsesta lähtien, alkaen hänen isänsä K. A. Fagerholmin elämästä. Brita oli aina isän tyttö ja perheessä oli muutenkin hyvin läheiset ja lämpöiset välit. Brita pu... Lue koko vinkki »

Helena Lapinniemi: Heräteostona hevonen

Miina on nelikymppinen pätkätyöntekijä, joka ei kulutusjuhlia nauti. Hän tekee töitä kesäisin puutarhalla ja poimii mansikoita, sen lisäksi hän sienestää ja haalii ansioita muualtakin, tyhjät pullotkin kelpaavat. Talvet hän viettää jalasmökissä puutarhan kupeessa odottaen pitkien kesäisten työpäivien alkua. Tarina alkaa hänen vaihtaessaan puutarhal... Lue koko vinkki »
Kaksi viatonta päivää

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää

Sistinja kasvaa tätinsä luona ja tämän ehdoilla. Hänellä on kyllä äidistä muistoja; on lakanapäivämuisto ja on polkupyörämatka äidin tarakalla. Isäkin käy katsomassa, mutta lähtee taas takaisin Tukholmaan. Sistinja unelmoi ja näkee enemmän kuin muut. Hän haluaa balettiin, hän uneksii vieläkin äidistä, hän haluaa olla rohkea, itsevarma ja spontaani.... Lue koko vinkki »
Sunnuntaina Manhattanilla

Heli Vaaranen: Sunnuntaina Manhattanilla

Kesä 1979 Hollolassa. Nuori Heli Kokkala nostaa perunoita kotipellolla ja elää tavallista maalaiselämää vanhempien hoivissa. Sitten äiti päättää lähettää Helin söpön koulukuvan kauneuskilpailuun ja elämä muuttuu. Helistä tuli Anianneito ja samalla hän sai ensimmäiset tarjoukset mallisopimuksesta. Vuonna 1980 hän lähtee ensimmäistä kertaa Pariisiin,... Lue koko vinkki »
Hopea-arkun metsästäjät

Tuomas Saloranta: Hopea-arkun metsästäjät

Hurlannin kuningaskunnassa eletään odotellen hyökkäyksiä ja siksi seutua linnoitetaan jatkuvasti. Linnoitustyömaita ja varuskuntia on rajaseudulla useita, koska Idän keisari sekä Pohjolan emäntä aiheuttavat tahoillaan erilaisia kahnauksia. Eipä tiennyt velho-oppilas Taavetti Rummukainen mihin kievariin jäi yöksi – tai siis tiesihän hän – mutta ei e... Lue koko vinkki »
Sun ystäväsi armaasi

Pirjo Rissanen: Sun ystäväsi armaasi

Eeva törmää sattumalta lapsuudenystäväänsä Silvaan Stockmannilla. Silva on entisenlaisensa ja kuin huomaamatta hän saa Eevan houkuteltua muuttamaan takaisin kotikaupunkiinsa. Eeva jotenkin viehättyy ystävättärensä vauhdikkuuteen, hurmaan ja vaikutusvaltaan – aivan kuten lapsenakin. Lisäksi Eevan taloudellinen tilanne sekä työpaikka ovat sellaisia, ... Lue koko vinkki »