Annika Grahn ja Eija Mäkinen: Esko Roine

Esko Roine on juuri täyttänyt 70 vuotta syyskuun alussa 2014. Erittäin sopiva tilaisuus tarjota koko kansalle luettavaksi monenlaisiin rooleihin taipuvan näyttelijän sekä myös teatterin johtajana toimineen miehen muistelmat. Esko syntyi Roineen näyttelijäperheen nuorimmaisena, joten hän näki usein vanhempansa myös näyttämöllä – sekä harjoituksis... Lue koko vinkki »
Kolme tärkeintä asiaa

Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa

Jukka on ollut työpaikassaan jo toistakymmentä vuotta, mutta nyt hän huomaa työkavereiden nuorentuneen. Kun alkokin alkaa maistua reippaasti ja pomo puhuttelee muutoksen puolesta, potkut ovat totta äkkiä. Perheen tuki? Taru, lasten äiti, ehti jo lähteä Argentiinaan pelastamaan merikilpikonnia. Vanhempi lapsista, Heini, kärsii koulussa erilaisuutens... Lue koko vinkki »
Kohta kaikki alkaa

Sari Pullinen: Kohta kaikki alkaa

Kirsi on eronnut miehestään, lähtenyt rakkaudettomasta avioliitosta viisi vuotta sitten. Jo vuosia hän on ollut toinen nainen, korviaan myöten rakastunut perheelliseen, avioliitossa olevaan mieheen. Mies on luvannut kertoa suhteesta vaimolleen, mutta se ei ole niin helppoa. Kirsi elää vain niitä hetkiä varten, jotka hän mieheltä salaa saa... Jos... Lue koko vinkki »
Miehiä ja ihmisiä

Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä

On alkava kesä 1972. Lukiolaispojan koulu loppuu, kaverit aikovat lähteä interrailille. Hänen kesänviettonsa jää vain ajatustasolle. Isän sairastaminen ja potkut sekä vasta ostetun auton palauttaminen ja maksujen kuittaaminen vievät hänet töihin verstaalle. Keskelle raavaiden miesten raskaita hommia. Asuminen viikot asuntovaunulla verstaan vierellä... Lue koko vinkki »
Armoton taivas

Kari Kovalainen: Armoton taivas

Betoniseinät tuntuvat kallistuvan Ollin ympärillä. Hän ei ole vieläkään löytänyt paikkaa elämässään; hän on juonut, tapellut ja näkee jatkuvasti painajaisia. Ansa on huolissaan, terapeutti ei ymmärrä, mistä Olli puhuu. Olli istuu paikallisessa ja löytää kaltaisiaan, joiden kanssa edes keskustella. Hetken. Silti hän pakenee kaikkea, mikä olisi hänel... Lue koko vinkki »
Ensimmäinen elämä

Mikko Viljanen: Ensimmäinen elämä

Sara Malm oli nuorena radikaalin toiminta- ja aktivistiryhmän jäsen. Oliko hän sitä vilpittömästi vai ainoastaan suuren ihastuksensa takia? Ryhmä uskoi, että ekokatastrofin torjumiseksi on pakko toimia vaikka lainvastaisesti, jos muut keinot eivät auta. Sara ajautuu ryhmän mukana tekoon, jonka seurauksia osa heistä tulee kantamaan mielessään pitkää... Lue koko vinkki »
Tuhopolttaja

Anna Jansson: Tuhopolttaja

11-vuotias Leo on onneton ja pelokaskin omalla tavallaan. Toisaalta hän osaa myös olla röyhkeä ja tehdä kaikenlaisia jäyniä. Leon äiti menehtyi pitkään kärsittyään tulipalon jälkisairauksiin; hän ehti juuri ja juuri pelastaa Leon, joka oli tuolloin pikkupoika. Leo ja hänen isänsä muuttavat Visbyhyn ja kuinka ollakaan, samalla asuinalueella palaa er... Lue koko vinkki »
Baselinvihreää

Anna Lönnroth: Baselinvihreää

Zean pääsihteeri Carlo Fischer on murhattu koetilallaan Alpeilla. Zea on järjestö, joka ajaa luonnonmukaista viljelyä sekä pyrkii kehittämään luonnostaan kylmyyttä, kuumuutta, kuivuutta ja tuholaisia kestäviä viljalajikkeita ja mahdollisesti muitakin viljelykasveja. Nyt Zean arvokas siemenpankki on kadonnut Carlon murhan myötä. Piilottiko hän sen v... Lue koko vinkki »

Paul Rees: Robert Plant : elämä

Robert Plantin elämäkerran voi jakaa helposti kolmeen osaan: aika ennen Led Zeppeliniä, Led Zeppelin sekä Plantin myöhemmät musikaaliset vaiheet. Kuten niin monen pojan musiikillinen taival, alkoi Plantinkin ensin soittamalla kotona. Koko suku oli musikaalista ja kaikki soittivat jotakin istrumenttia jossakin. Tämä ei ollut siis mitenkään poikkeuks... Lue koko vinkki »
Kuin kaksi marjaa

Mary Higgins Clark: Kuin kaksi marjaa

Sisarusten Kate ja Hannah Connellyn elämä muuttuu peruuttamattomasti, kun perheomistuksessa oleva antiikkihuonekalujen hienoja jäljitelmiä valmistava tehdas joutuu tuhopolton kohteeksi. Tehdas palaa maan tasalle, samoin museo, jossa on korvaamattoman arvokkaita huonekaluja. Mutta miksi Kate oli tehtaalla mukanaan Gus, entinen työntekijä? Miksi he o... Lue koko vinkki »

Helena Lapinniemi: Heräteostona hevonen

Miina on nelikymppinen pätkätyöntekijä, joka ei kulutusjuhlia nauti. Hän tekee töitä kesäisin puutarhalla ja poimii mansikoita, sen lisäksi hän sienestää ja haalii ansioita muualtakin, tyhjät pullotkin kelpaavat. Talvet hän viettää jalasmökissä puutarhan kupeessa odottaen pitkien kesäisten työpäivien alkua. Tarina alkaa hänen vaihtaessaan puutarhal... Lue koko vinkki »
Pahan varjot

Anne Holt: Pahan varjot

Kustantaja on julkaissut jälleen kaksi Hanne Wilhelmsen -dekkaria yksissä kansissa. Tässä ovat siis mukana Paholaisen kuolema ja Kuollut jokeri. Kuten jo edellisestä yhteisniteestä mainitsin, idealla on puolensa. Tässäkin yhteisniteessä käy hyvin ilmi Hannen ja Cecilien suhteen kehitys ja traagiset tapahtumat. Lisäksi Hannen oma urakehitys, työt... Lue koko vinkki »
Sun ystäväsi armaasi

Pirjo Rissanen: Sun ystäväsi armaasi

Eeva törmää sattumalta lapsuudenystäväänsä Silvaan Stockmannilla. Silva on entisenlaisensa ja kuin huomaamatta hän saa Eevan houkuteltua muuttamaan takaisin kotikaupunkiinsa. Eeva jotenkin viehättyy ystävättärensä vauhdikkuuteen, hurmaan ja vaikutusvaltaan – aivan kuten lapsenakin. Lisäksi Eevan taloudellinen tilanne sekä työpaikka ovat sellaisia, ... Lue koko vinkki »
Mehiläiskuningatar

Cathy Kelly: Mehiläiskuningatar

Lillie on jäänyt leskeksi ja Samin kuoleman jälkeen maailmaan on jäänyt tyhjä kohta, oikeastaan useampiakin. Aikuiset lapset ovat hänestä vähän huolissaan ja kun sukututkimusta innokkaasti harrastava Martin saa selville jotain tärkeää, alkavat asiat kehittyä. Selviää, että Lilliellä on velipuoli Irlannissa, Seth. Lapset haluavat ehdottomasti Lillie... Lue koko vinkki »
Sydänverellä

Charlaine Harris: Sydänverellä

Sookie on ehtinyt jo selviytyä lähes mistä tahansa, mutta vaikeuksia on jälleen tiedossa. On omituista, että Arlene hakee takaisin työpaikkaansa Merlotte'sissa. Vielä omituisempaa tietysti on, että hänet löydetään murhattuna. Keneenkäs muuhunkaan ensimmäiset johtolangat osoittaisivat kuin Sookieen? Onneksi puolustus on luja ja Sookie pääsee takuita... Lue koko vinkki »

Peter James: Kuolema kulkee kulisseissa

Roy Grace on hädin tuskin toipunut edellisen juttunsa ratkaisemisesta, Cleo on viimeisillään raskaana ja elämä tuntuu yllättäen varsin mukavalta. Käsky käy kuitenkin ylimmän johdon puheille; hänet määrätään suojelemaan rocktähti Gaiaa, joka tulee esittämään naispääosaa elokuvassa. Projekti toteutetaan upeassa ympäristössä Brightonissa ja Gaia on it... Lue koko vinkki »
Kuhala ja tuomitut

Markku Ropponen: Kuhala ja tuomitut

Yksityisetsivä Otto Kuhala onnistuu jälleen hankkiutumaan vaikeuksiin. Hän suostuu rahapulassa perimään laskun, laskun ruumisarkusta, kalliista sellaisesta. Arkun on tilannut eräs liikemies, jonka luokse Kuhala ensimmäisenä pistäytyy. Herra löytyy, ikävä kyllä jo kuolleena ja makaamassa samaisessa arkussa. Perintä siis näyttää menevän pieleen. Kun ... Lue koko vinkki »
Häpeämätön

Maija Haavisto: Häpeämätön

Vesa viihtyy yksin ääniensä kanssa; hän on pienestä asti nauhoittanut muiden puhetta kuten Jukka-enokin. Päivätyökseen hän on toimistotöissä, joissa ei välttämättä viihdy... erilaisista syistä, mutta toimeentulo on taattu. Kun hän eräänä baari-iltana tapaa elämänsä naisen, Ennan, koko maailma tuntuu muuttuvan. Se todellakin muuttuu, sillä Enna Vimm... Lue koko vinkki »