Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ilkka Remeksen uutuus Zeus jatkaa siitä mihin hänen edellinen romaaninsa Pimeyden sydän päättyi. Päähenkilö Mikko Jalava saa dramaattisella tavalla uutta tietoa isästään, jonka Supon tahraamaa mainetta hän on edellisessä kirjassa yrittänyt puhdistaa. Jalava suuntaa Kongoon. Jalavan arkkivihollinen, Supon etsivä Seppo Matero puolestaan puuhailee amerikkalaisten kanssa jotain mystistä Suomen Lapissa. Molemmat linjat muodostavat omat tarinansa, joiden yhteyttä lukija saa jännittää. Edellistä kirjaa ei tarvitse tapahtumien ymmärtämiseksi lukea, mutta joitakin juonipaljastuksia tulee nähneeksi, jos kirjat lukee ”väärässä järjestyksessä.”
Moneen muuhun Remeksen kirjaan verrattuna Zeuksen alkupää etenee selvästi rauhallisemmin. Lukija ei myöskään ole aivan varma siitä, mitä tässä jännitetään. Ei kannata kuitenkaan huolestua. Vauhti tiivistyy ja yllättäviä käänteitä ilmaantuu, kun päästään riittävän pitkälle. Myös palaset loksahtavat paikalleen, niin kuin aina ennenkin. Tähän liittyen tosin neuvoisin, että jos aikoo joka tapauksessa lukea kirjan varmasti, ei kannata lukea takakannen tekstiä. Siinä paljastuu tapahtumia pitkälle kirjan jälkipuolelle.
Remekselle tyypillisesti henkilöistä kerrotaan hyvin vähän, tyyliin: nimi, sukupuoli ja ammatti. Tämä pitää tempon vauhdikkaana, mutta vaikeuttaa hahmoihin samaistumista ja jopa niiden muistamista. Henkilöiden nimet kannattaa painaa huolella mieleen sitä mukaa kun niitä esiintyy. Itsellä on ollut ennenkin vaikeuksia Remeksen henkilöhahmojen erottamisessa. Tälläkin kertaa tarinassa seikkailevat muun muassa aika samannimiset Lisa ja Leni. Tein nyt jopa niin, että alleviivasin aina vastaan tullessa uuden henkilön nimen. Puolisokin mainitsi alleviivausteni helpottaneen lukemista.
Tarinassa viitataan myös päähenkilöiden osin vaikeasti muistettaviin vanhempiin. Sukulaisuussuhteilla ja vanhempien teoilla on merkitystä, joten romaanille olisi kyllä hyödyksi, jos sen alussa olisi Kari Häkämiehen romaanien tapaan henkilöluettelo.
Remeksellä on takanaan poikkeuksellisen pitkä ja ansiokas ura. Melkein jokainen hänen kirjoistaan käsittelee Suomen asemaa suurvaltapolitiikan rattaissa. Olisi mielenkiintoista, jos joku kirjallisuuden tutkija tekisi tutkimuksen esimerkiksi siitä, miten Ukrainan sota on vaikuttanut Remeksen kirjoihin. Hän on jo vuosia sitten ollut ensimmäisiä, joka on uskaltanut visioida mahdollisilla Venäjän aggressiivisilla toimilla. En tiedä johtuuko sitten ukrainalaisten urheasta puolustautumisesta ja Venäjän kehnosti sujuneesta sotaretkestä, mutta nyttemmin minusta on alkanut tuntua, ettei Remeksen kirjoissa enää pidetä Venäjän sota- ja vakoilukoneistoa niin ylivoimaisena kuin joskus aiemmin.
Kaiken kaikkiaan jälleen mainio lukukokemus. Varsinkin kirjan loppupäässä myös vauhti taas kasvaa ja lukija tuntee itsensä palkituksi. Uskon, että Remeksen ja kaikki muutkin toiminnan ystävät tulevat pitämään lukemastaan.