Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nihilistisen Gomorra-kirjansa jälkeen Roberto Saviano kertoo kokaiinikaupan maailmanlaajuisista lonkeroista ja kaupan väkivaltaisista vaikutuksista. Savianon pääsanoma on selkeä: kokaiini on väistämättä osa jokaisen elämää. Vaikka lukija ei itse käyttäisi kokaiinia, joku hänen lähipiirissään tekee niin ja omalla, pienellä roolillaan tukee rikollisuutta.
Savianon Zero, zero, zeron amerikkalaisia huumekartelleja käsittelevät luvut ovat tylyä ja iskevää luettavaa, silkkaa dynamiittia. Huumekartellien toimintatapa on hyvin raaka mutta ammattimainen. Monella kartellilla on omat yksityisarmeijansa sekä jaostot, jotka ovat erikoistuneet tiettyyn osaamisalueeseen, kuten esimerkiksi sieppauksiin tai murhiin. Kartellit kostavat armotta heikkoudesta ja vielä armottomammin petturuudesta, kuten tapahtui erääseen kartelliin soluttautuneelle DEA-poliisille. Kartellien tavat muuttuvat jatkuvasti väkivaltaisemmiksi, ja ne pyrkivät entistä pelottavammilla ja julmemmilla rangaistuksilla tehostamaan sanomaansa. Väkivalta näytetään luonnollisesti internetissä. Sosiaalinen media hallitaan nykyisin kartelleissakin.
Sota huumeita vastaan on lähes kaikkialla epäonnistunut, mutta se on silti maksanut miljardeja dollareita ja lukemattomia ihmishenkiä. Meksikon valtio on yrittänyt taistella kovaotteisesti huumekartelleja vastaan, mutta sen yritykset ovat saaneet aikaan vain kärsimystä. ”Yritykset taistella väkivaltaa vastaan väkivallalla eivät johda muuhun kuin tapettujen lukumäärän kasvuun”, Saviano toteaa. Viimeistään nyt tarvittaisiin uusia keinoja ja erilaisia tapoja suhtautua huumekauppaan ja kartelleihin.
Vanha Eurooppa osallistuu kokaiinikauppaan yhtä innokkaasti kuin amerikkalaiset valtiotkin, mutta amerikkalaisiin virkaveljiinsä verrattuina eurooppalaisen mafian jäsenet vaikuttavat suorastaan leppoisilta sediltä: ei elävältä keittämistä, ei nylkemistä, ei raiskaamista tulikuumalla raudalla. Eurooppalaiset kokaiinikauppiaat hämmästelevät itsekin Uuden mantereen raakoja tapoja: ”Me olemme näissä asioissa joustavia. ‒ ‒ Mieluummin kuula kalloon ‒ ‒ kidutuksen sijaan”, eräs eurooppalaisista toteaa.
Savianon kirjan alkuosa on silkkaa tylytystä, mutta loppua kohden hänen otteensa herpaantuu. Venäläistä mafiaa käsittelevä luku on hyvin pintapuolinen, ja sen tiedot perustuvat pelkkiin lehtijuttuihin 1990-luvulta. Tekstin terävyys katoaa, ja siitä tulee hajanaista ja valittavaa. Kirjan loppuosan heikkous on todellinen sääli. Jos Saviano olisi keskittynyt kirjassaan pelkästään amerikkalaisten huumekartellien toimintaan, tämä kirja olisi ollut todella hurja ja häijy.