Delphine de Vigan on kirjoittanut muistelmaisen kaunokirjan omasta äidistään, joka kärsi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Äidin nuoruus oli rankka ja kärsivän naisen muotokuva vaikutti suuresti myös omiin lapsiin ja koko perhe-elämään. Koskaan ei tiennyt, mitä tuleman pitää.
Kirjasta voi tuntea, kuinka kipeää on kertoa salaisuuksia ja silti ymmärtää, kuinka tärkeää se samalla on, etenkin kirjailijalle. Joitakin faktojen rajoja ei ole täytetty, koska kirja on luokiteltu kaunokirjallisuudeksi tai sitten se on kirjailijan toive.
Tällä kertaa kirja oli omaan makuuni liian väkevä ja synkkä. Kirjasta ei jäänyt hyvä olo, mutta se ei tarkoita, että teos olisi ollut huono, vaan ranskalaisen melankoliseen tapaan kirjoitettu romaani, joka koskettaa.