Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”It ain’t over till the fat lady sings.” Tämä vanha viisaus tulee väkisinkin mieleen Vera Stanhope -dekkareita lukiessa, ja vaikkei Vera Stanhope tässä uudessakaan kirjassa varsinaisesti laula, ei tapaus selviä ennen kuin aivan loppumetreillä Veran nokkeluuden ja taitavan poliisintyön ansiosta.
Yöperhoset sijoittuu pieneen Kimmerstonin kylään, jonka keskuksena on Carswellin pariskunnan omistama kartano. Kartanon väki on Australiassa sukulaisvierailulla, ja talonvahdiksi on pestattu nuori mutta pitkälle opiskellut Patrick. Eräänä päivänä hänet sitten löydetään murhattuna, ja poliisitutkinnassa kartanosta löytyy toinenkin ruumis, joka tovin kuluttua tunnistetaan Martin Bentoniksi, nörttimäiseksi entiseksi matematiikanopettajaksi.
Kaksikolla ei tunnu olevan muuta yhteistä kuin rakkaus yöperhosiin ja niiden keräilyyn, mutta siitä ei oikein ole murhan motiiviksi. Kyläyhteisö näyttää aluksi kovin harmittomalta; ainoa ikävämpi asia on erään pariskunnan tytär Lizzie, joka on istumassa avovankilassa tuomiota pahoinpitelystä, mutta vapautuu juuri. Entä liittyykö Lizzien tapaus jotenkin murhiin? Vera ja hänen alaisensa, Joe ja Holly etunenässä, tekevät uutterasti työtä, mutta yhteyksiä on kovin vaikea löytää.
Kyseessä on jälleen kerran mitä hykerryttävin brittidekkari. Veran tuhti hahmo on jotenkin erityisen sympaattinen – tietenkään häntä ei oikein nykyisin pysty ajattelemaan muuten kuin television mainion Brenda Blethynin näköisenä. Tässä kirjassa poliiseista eniten huomiota kiinnittyy Veran lisäksi Hollyyn, jonka henkilö onkin usein jäänyt komean mutta vähän ujon Joen varjoon. Itse tarina on oikein mestarillisesti koottu, ja jännitys säilyy viimeisille sivuille asti.
Käsittääkseni suomalaiset ovat innokkaita brittidekkarien ystäviä, ainakin jos televisiotarjontaan on uskominen, ja tätäkin kirjaa voi syystä suositella monenlaisille jännityksen lukijoille.
