Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Minä olen Valkoisen Jumalan tytär ja minua ette kiinni saa…” Näin alkaa tämä kirja Irgan sanoin Petsamossa vuonna 1937. Irga lähtee, karkaa kotoa, jossa sisko on aina se parempi ja hän, Irga, on antautunut Suenhampaalle ja tullut raskaaksi. Kieli on häneltä siksi leikattu ja hän on mykkä. Irga karkaa Venäjän puolelle, paremman elämän toivossa, mutta kuinka käy?
Irga joutuu vankileirille, jossa olo ja elo on niin hirveää, että siitä lukiessaan on ihan kauhuissaan. Silti uskoo, että näin on joskus voinut olla. Nainen on asemassa, jossa häntä voi kohdella ihan miten vaan. Häneltä voi varastaa vaikka kengät. Ihmiset osaavat olla petoja, ääriolosuhteissa. Silti on jotain inhimmillistäkin olemassa. Elna! Elna on Irgalle kuin sisko, mutta mihin asti…
Yöperhosessa on rinnakkainasettelua, kun vuorostaan kerrotaan Vernasta, joka elää vuodessa 2015. Verna on etsimässä isäänsä. Verna on nykyajassa ja silti tapahtuu kaikkea pahaa ja naisen olo ei juuri ole kehuttavaa.
Irgalla on jo Kätilöstä tuttu Aleksei Ignatenko, joka tuntuu olevan kirjailijalle jollain lailla tärkeä hahmo, koska esiintyy myös Piippuhylly-novellikokoelmassa. Näin ollen Aleksei on myös Katja Ketun lukijoille tuttu. Irgan ja Aleksein ”rakkaustarina” ei ole kovinkaan hunajainen.
Verna taas on Elnan luona ja tapaa siellä Kostjan. Kostjan ja Vernan suhde on raju. Välillä miettii, onko sitä.
Pidin tavattomasti Katja Ketun kielestä, sillä niin rikas kieli on aivan mahtavaa luettavaa, elämyksellistä, jokainen uusi sana tuntui kuin lahjalta.
Lisäksi se, että elettiin kahdessa ajassa, kerrottiin melkein vuorotellen Irgasta ja Vernasta, aiheutti sen, ettei oikein tiennyt, kumman vaiheita olisi seurannut enemmän mielellään. Molemmat olivat varsin kiehtovia, vaikkakaan eivät heidän elämänsä mitään herkkua olleet.
Yöperhonen on kirja, jota ei voi selittää. Siinä tapahtuu niin paljon, että jo siitä syntyisi toinen kirja. Minulle Yöperhonen oli kirja, joka jäi mieleen, sen lukemisesta jäi luihin ja ytimiin sellainen olo, että siitä tuskin koskaan pääsee eroon. Uskon, että voisin palata tähän kirjaan joskus uudestaan. Helppo se ei ole! Sitä ei voi lukea ohimennen, vaan siihen on otettava aikaa, hyvä ja rauhallinen paikka – kun kaikki tämä on kunnossa, kirja antaa kaiken takaisin, monin verroin!
”Minä olen Valkoisen Jumalan tytär. Tänne minä jään.” päättyy kirja.
