Harvoin on kirjasta tullut näin hyvä tunne jo heti kannen avaamisen jälkeen. Jo ensimmäisellä aukeamalla silmien eteen levittäytyy vanha Helsingin kartta, jonne on merkitty muutamia paikkoja: Dagmar-tädin asunto, Lisbet ja Karsten Axelskiöldin asunto, pääpoliisiasema, valtioneuvosto ja niin edelleen. Keitä ovat nämä henkilöt? Miten nämä paikat liittyvät näpeissäni olevaan romaaniin? Ah, mielenkiinto, se on todellakin herätetty. Mutta asiaan.
Maaliskuussa 1921 Helsingin vesitornista löytyy ruumis. Kyseessä on ilmeinen henkirikos, jonka uhri tunnistetaan isänmaallisissa piireissä vaikuttaneeksi liikemieheksi. Ylikonstaapeli Martti Ekman kollegoineen alkaa selvitellä veritekoa, ja jo alkumetreillä mukaan tulee myös Martin ystävä, sisäministeriön virkamies, keikari ja herrasmies, amatöörisalapoliisi Karl Axel Björk.
Yön sydän on jäätä aloittaa Virpi Hämeen-Anttilan uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilönä seuraillaan nuoren Björkin vaiheita. Helsinki 1920-luvulla on nuoren maan pieni, eteenpäin pyrkivä pääkaupunki. Hämeen-Anttilan tekstissä Helsinki katuineen, ravintoloineen, putiikkeineen, yömajoineen ja hellahuoneineen elää tunnelmallisena ja jännittävänä maailman myrskyissä. Venäjän vallankumouksen ja sisällissodan varjot heijastuvat myös naapuriin, jossa yhdet ovat pakolaisia, toiset urkkijoita ja kolmannet suunnittelevat suurta vapautusretkeä Karjalaan.
Entäs Karl Axel Björk? Hän on kaikkien parhaiden salapoliisien tunnusmerkit omaava älykäs, sulavakäytöksinen mies, joka ei emmi käyttää koviakaan otteita, kun niitä kaivataan. Björk joutuukin asettamaan itsensä toistuvasti hengenvaaraan selvittäessään vesitornimurhaa. Mutta riittääkö tässä leikissä yksi ruumis?
Virpi Hämeen-Anttila onnistuu paitsi jännittävässä, mutta kuitenkin varsin hyväntuulisessa juonessaan, myös ajankuvassaan. Yön sydän on jäätä on lajityyppiä kunnioittava hyvässä mielessä vanhanaikainen dekkari, jota on helppo suositella kenelle tahansa.