Jos taiteen tehtävä on synnyttää tunteita, on Frank Millerin Yön Ritari maailman paras sarjakuva. Esimerkiksi Alan Mooren ja Dave Gibbonsin Watchmen voi olla kerrontateknisesti parempi, mutta Yön Ritari loistaa vetoamalla tunteisiin.
Tarinassa eläkkeelle vetäytynyt Bruce Wayne kärsii kartanossaan. Edes henkeäsalpaavat vauhtilajit eivät tuo hänelle tyydytystä. Lepakko vaatii häntä palaamaan kaduille. Mutta Batman ei ole enää entisensä, nuori ja notkea. Uusi sukupolvi on syrjäyttänyt ikääntyneet supersankarit ja vaatii katuja itselleen.
Kaksikasvo menettää identiteettinsä kun hänen kasvonsa korjataan ja harhautuu takaisin rikoksen poluille. Batman näkee hänessä itsensä, eksyneen vanhan miehen joka roikkuu vanhoissa tavoissa eikä pääse irti. Jokeri herää vuosikausien katatoniasta, karkaa, ja aloittaa järjettömän murhapelin. TV-kamerat seuraavat intensiivisesti Batmanin ja Jokerin viimeistä yhteenottoa huvipuistossa.
Millerin luonnoksia ja kommentteja lukiessa tajuaa kuinka hänen täytyi keksiä Batman kokonaan uudelleen. Miller itsekin myöntää että Neil Adamsin jäntevän ja nopealiikkeisen Batmanin varjo leijui hänen yllään. Eikä hänen yllään leijunut pelkästään Adamsin tuotanto, vaan koko Batmanin historiallinen painolasti. Hänen täytyi luoda uudenlainen Batman, painottaa voimaa ja kestävyyttä, ja tehdä ovelasta yksityisetsivästä haarniskoitu sotilas. Millerin ideat ovat linjassa 1980-luvun populaarikulttuurin kuvaston kanssa, velkaa ajan hengelle samalla sitä luoden.
Yön Ritari on julkaistu edellisen kerran suomeksi vain seitsemän vuotta sitten, 2008, mutta uusi kustantaja varmaankin haluaa kokeilla kaikenlaista ja tehdä sen perusteella päätöksiä mikä myy. RW Kustannuksen deluxe-painos on ainoastaan 1,5 cm aiempia painoksia isompi. Aika pientä deluxeksi. Väritkin ovat aiempia painoksia hailukammat ja sivunumerointi puuttuu. Liikkeellä on myös virhepainoksia, kun sivut menivät sekaisin yhteispainatuksessa, joten divareissa kannattaa olla tarkkana ettei osa teoksesta olekin tanskaksi tai ranskaksi.