Katja Kallio: Yön kantaja

Yön kantaja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yön kantaja on Katja Kallion kuudes romaani ja hätkähdyttävä. Kirja esittelee meille Amanda Aaltosen, joka on oikeasti elänyt vuosina 1864–1918. Puolet elämästään Amanda eli Seilin saarella – pakkohoidossa. Seilin saari on minua kiinnostanut aina ja juuri sen takia odotin kiivaasti, että sain tämän kirjan luettavakseni.

Tässä kirjassa kerrotaan Amandan tarina fiktiivisesti, mutta hyvin uskottavasti. Amanda eli aikana, jolloin naisen asema nykyihmisen kantilta katsottuna oli huono. Hullun leiman sai, jos eli itsenäisesti ja eri tavalla kuin odotettiin. Amandasta tehtiin mielisairas, kun hän juopotteli, oli prostituoitu, irtolainen ja matkusteli ulkomailla ollen kuumailmapallolentäjän rakastajatar. Hänet siirrettiin Seilin saarelle 26-vuotiaana.

Kaiken aikaa Amanda tiesi olevansa järjissään ja odotti pois pääsyä. Hänelle naurettiin, koska Seilin saarelta ei kukaan päässyt pois tai kyllä, kirkkomaalle. Voi vaan kuvitella, millaista se on ollut, terve ja järkevä ihminen suljetaan laitokseen. Luulisi jo siinä vaiheessa, että järki lähtee, mutta ei, vaikka välillä on kyllä lähellä. Amanda oli sitkeä nainen ja sai tehdä sairaalan hyväksi työtä, ilman palkkaa ja huonolla ruualla.

Katja Kallio saa tarinan elämään, vaikka lukiessa tulee välillä sellainen suljetun olon fiilis, kun kulkee Amandan rinnalla päivästä toiseen. Hoitajat on kuvattu omiksi persoonikseen, kuka on mukava, kuka ei ole ja joku on ihan siedettävä. Koulutettuja hoitajia ei tainut olla muuta kuin johtava hoitaja, joka hän taas ei ollut mitenkään potilasystävällinen.

Potilastovereista jokainen on omanlaisensa ja kuka mistäkin syystä sinne joutunut. Amandalla on ystäviä tai ehkä vain kavereita. Isakson on niin Amandalle kuin lukijallekin valopilkku, joka valitettavasti sammuu. Heidän suhteensa on kuvattu niin hienosti, että siitä todella nauttii.

Joka tapauksessa, Amanda on yksin. Se tulee esille kaiken aikaa ja tuntuu vain lohdulliselta, että lukija voi hänen kanssaan taittaa tämän kirjan pituisen matkan.

Yön kantaja jättää jäljen ja halun tietää lisää, Amandan kaltaisia tarinoita, Seilin saaresta ja ajasta, jolloin Amanda eli.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...